EM-kisojen otteluohjelma julkaistu – Susijengi avaa kotikisat MM-pronssimitalisti Ranskaa vastaan

24.11.2016 Ensi kesänä pelattavien EM-kisojen alustava otteluaikataulu on julkaistu. Susijengi kohtaa EM-kotikisojen avausottelussaan hallitsevan EM- ja MM-pronssimitalisti Ranskan.

Suomalaisyleisö pääsee ottamaan mittaa Islannin faneista lohkon päätösottelussa 6. syyskuuta. Kuvat: Ville Vuorinen

Vuoden 2017 EM-kilpailujen lohkot arvottiin tiistaina Istanbulissa. Susijengi ottaa ensi elo-syyskuussa Hartwall Areenalla mittaa kumppanimaansa Islannin lisäksi Ranskasta, Kreikasta, Sloveniasta ja Puolasta.

Suomi pelaa EM-kisojen ensimmäisen ottelunsa torstaina 31.8. A-lohkon jättiläistä Ranskaa vastaan. Viime vuoden EM-kisoissa Suomi kohtasi avausottelussaan niin ikään Ranskan, jolloin ottelun ratkaisua haettiin jatkoajalta.

Lohkon päättää herkullinen kohtaaminen, kun Susijengi saa kotiyleisönsä edessä vastaansa Islannin intohimoisine fanijoukkoineen.

Otteluiden päiväkohtainen järjestys saattaa muuttua televisioinnista riippuvista syistä. Pelien alkamisajat julkaistaan myöhemmin.

Lipunmyynti jatkuu tiistaina 29.11. klo 9.00

Hyvin kaupaksi käyneiden EM-kisojen lippupakettien myynti jatkuu tiistaina 29.11. klo 9:00. Myyntiin vapautuvat Follow Your Team -lippupaketit sisältävät Suomen viisi kotiottelua Helsingin Hartwall Arenalla 31.8.-7.9.2017 välisenä aikana. Samalla myyntiin tulevat myös muiden Suomen lohkossa pelaavien maiden FYT-lippupaketit.

Otteluohjelma, lohko A:

To 31.8. Slovenia – Puola

To 31.8. Islanti – Kreikka

To 31.8. Ranska – Suomi

Pe 1.9. välipäivä

La 2.9. Puola – Islanti

La 2.9. Kreikka – Ranska

La 2.9. Suomi – Slovenia

Su 3.9. Ranska – Islanti

Su 3.9. Slovenia – Kreikka

Su 3.9. Suomi – Puola

Ma 4.9. välipäivä

Ti 5.9. Puola – Ranska

Ti 5.9. Islanti – Slovenia

Ti 5.9. Kreikka – Suomi

Ke 6.9. Kreikka – Puola

Ke 6.9. Slovenia – Ranska

Ke 6.9. Suomi – Islanti

Lisätiedot: Koko otteluohjelma
 
14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 EM-kilpailut

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

Näytä lisää vastaavia