Karhu Basketin Juho Lehtoranta: ” Vilpas tulee varmasti todella kovaa”

15.5.2018 21:03 Kauhajoen Karhu Basket on enää voiton päässä Korisliigan mestaruudesta. Maanantai-illan viidennen ottelun suvereenisti voittaneet mesikämmenet matkustavat keskiviikkona Salohalliin, tavoitteenaan katkaista finaalisarja ja viedä Pantteri mukanaan Kauhajoelle. Moniulotteinen laituri Juho Lehtoranta vakuuttaa, ettei Karhu Basket ole päästänyt hyvän olon tunnetta hiipimään mieliin.

Voiton päässä mestaruudesta. Lehtoranta vakuuttaa, että Karhu Basket ei anna hyvän olon tunteen hiipiä mieleen. Kuva: Ville Vuorinen

- Hyvillä fiiliksillä tässä tietysti ollaan, mutta nopeasti siirrettiin katseet keskiviikon otteluun. Hyvän olon tunnetta ei ole päästetty hiipimään puseroon, 195-senttinen, päävalmentaja Jussi Laakson monitoimityökalu Lehtoranta vakuuttaa.

 

Finaalisarjan neljäs ottelu Kauhajoella oli likimain täydellistä Karhu Basketin näytöstä. Jo avauspuolikkaalla ottelun haltuunsa ottaneet kauhajokiset pitivät Vilppaan etäällä myös läpi toisen puoliajan ja nousivat komealla tavalla finaalisarjassa 3-1 -johtoon.

 

Sarjan ainoan vierasvoiton ottanut Karhu Basket on näin ollen voiton päässä mestaruudesta, joka sinetöityisi toisen vierasvoiton hakemalla.

 

- Ensimmäinen ottelu oli vähän hakemista meiltä, tietynlaista tunnustelua. Finaalit ovat kuitenkin niin isolla osalle meidän pelaajista ihan uusi kokemus, Lehtoranta muistuttaa.

 

- Toisessa ottelussa saimme juonesta paremmin kiinni ja pelasimme hyvällä intensiteetillä, siitä käynnistyi tietynlainen lumipallo-efekti ja se näkyy itseluottamuksessa.

 

Juho Lehtoranta ja Karhu Basket ovat olleet kovassa iskussa kotiparketillaan. Kuva: Ville Vuorinen

 

Se todellakin näkyy. Lauantai-illan lämmittämässä Salohallissa finaalisarjan kolmas ottelu kulki tasatahtia päätösjakson alkupuoliskolle asti, mutta tämän jälkeen Lehtorannan esille nostama itseluottamus nousi esille. Tuolloinen vierasjoukkue onnistui toteuttamaan hyökkäyspelaamistaan pykälän verran Vilpasta paremmin, Karhu Basketin karatessa kotimatkalle elintärkeän vierasvoiton kanssa.

 

Tuo sama trendi jatkui maanantai-iltana Kauhajoen liikuntahallissa.

 

- Kolmannessa ottelussa onnistuimme pitämään puolustuspelaamisemme intensiteetin korkealla, mutta maanantain kotiottelun avauspuolikkaalla pelasimme varmaan kauden parasta koripalloamme siltä osin, Lehtoranta hehkuttaa.

 

- Hyökkäyspäässä pallo liikkui ja onnistuimme monella rintamalla.

 

”Olemme koko kauden halunneet juosta”

 

Kauhajokisten menestyksen avaimet ovat olleet katsojan silmiin yksinkertaiset, mutta samalla vahvaa henkilökohtaista taitoa sekä lujaa joukkuekonseptiin uskomista vaativia. Sarjan parhaimpiin kaukoheittojoukkueisiin lukeutuvan Vilppaan heittorytmi on ollut kateissa erityisesti Kauhajoen reissuilla, eikä helppoja koreja ole avausottelun jälkeen ollut tarjolla korirenkaan läheisyydessäkään.

 

- Olemme onnistuneet ensimmäisen ottelun jälkeen kohtalaisen hyvin ottamaan Vilppaan parhailta heittäjiltä tilaa pois ja puolustamaan muutenkin heidän isoimmat aseensa ainakin osittain pimentoon, Lehtoranta pyörittelee.

 

Yksi voitto erottaa Karhu Basketin ja Pantterin toisistaan. Nähdäänkö tuo voitto jo keskiviikkona Salohallissa? Kuva: Ville Vuorinen

 

Puolustuspään onnistumiset johtavat Karhu Basketin tapauksessa lähes poikkeuksetta vauhdikkaisiin kentän siirtymisiin ja laadukkaisiin heittoihin toisessa päässä parkettia. Kapellimestarina toimivan Bojan Sarcevicin osuutta ei Lehtoranta unohda.

 

- Olemme koko kauden halunneet juosta ja kun olemme finaaleissa siinä onnistuneet, Bojan on löytänyt kyllä vapaat ukot kovalla prosentilla. Tärkeintä on kuitenkin se, että olemme pystyneet rajoittamaan vapaiden kolmen pisteen heittojen määrää, sekä ottaneet helpot korit lähietäisyyksiltä pois hyvällä prosentilla, Lehtoranta niputtaa.

 

Hitaammissa puolen kentän hyökkäyksissä Karhu Basketin etukentän monipuolisuus on osoittautunut Vilppaalle isoksi haasteeksi. Gregory Mangano on heittänyt pudotuspeleissä kolmoset 42,7% tarkkuudella säkkiin ja on aina uhka astuessaan hyökkäysalueelle. Stephen Maxwellin paikan nelospaikalla ottanut Flenard Whitfield on taas tuonut raakaa voimaa ja korintekotaitoa lähemmäs korirengasta.

 

- Manganon heitto on iso ase meille ja se levittää kenttää todella paljon, koska miehestä ei voi auttaa juuri yhtään, Lehtoranta huomauttaa.

 

- Whitfield on tuonut nelospaikalle fyysisyyttä ja olen kyllä todella ylpeä miehen otteista. Loukkaantumisesta palattuaan mies on noussut todella isoon rooliin ja todellakin syttynyt finaaleihin.

 

Paljon puhutaan ottelusarjojen katkaisujen vaikeudesta. Karhu Basketilla on käsissään kaksi ottelupalloa ja senkin jälkeen vielä mahdollisuus korjata Pantteri talteen seitsemännessä ottelussa Salohallissa, mikäli ottelusarja sinne asti venyisi.

 

Miten se Pantteri sitten Kauhajoelle saadaan?

 

- No, eihän siinä. Se pitäis varmaan heittää bussiin ja tuoda tänne, Lehtoranta naurahtaa.

 

- Mutta tosissaan, niin vaikeaahan se tulee varmasti olemaan. Vilpas tulee varmasti todella kovaa keskiviikkona, Lehtoranta miettii.

 

- Sieltä ei kikkapussissa ole keinot loppuneet ja on tosi mielenkiintoista nähdä, mitä (Joonas) Iisalo ja (Teemu) Rannikko keksivät.

 

Kotisalissaan finaalisarjassa todella vakuuttavasti esiintynyt Karhu Basket on vääjäämättä ainakin hienoinen ennakkosuosikki aina, kun joukkue saa pelata tutulla parketilla. Mikäli Vilpas kotiottelunsa hoitaa, on Lehtoranta luottavainen siihen, että Kauhajoen liikuntahallilta ei vierasvoittoa enää haeta.

 

- Mikäli sarja palaa vielä Kauhajoelle, uskon kotiyleisömme kantavan meidät voittoon, antaa Lehtoranta Karhu Basketin faneille tunnustusta.

 

- Kotiyleisö on ollut meille iso voimavara läpi kauden ja nostanut meidät monta kertaa tasaisissa matseissa voittoihin. Uskon, että fanien avulla nousemme voittoon myös, mikäli finaalisarja vielä kotisaliimme palaa.

Vilpas - Karhu Basket -finaalisarjan viides ottelu pelataan keskiviikkona 16.5. kello 18.15 Salohallissa. YLE TV2 lähettää ottelun.

Henkilöt

 
19.5.2018 16:44 Korisliiga

Mestaruuden kapellimestari Bojan Sarcevic: ”Päätin, että haluan olla liigan paras pelaaja”

Karhu Basketin mestaruuden taustalta löytyy monen monta tärkeää henkilöä. Taustaorganisaatio, valmennusjohto ja kortensa kekoon kantaneet pelaajat ovat kaikki tehneet tehtävänsä, jotta kauhajokiset saivat nauttia seurahistoriansa ensimmäisestä mestaruudesta. Parketilla yksi mies on johtanut ryhmää jo monta vuotta. Bojan Sarcevic oli Karhu Basketin hyökkäyksen kapellimestari jälleen kerran.

19.5.2018 15:53 Korisliiga

Neljän kultamitalin Lehtorannat: ”Tietysti perheen tuki on suuri apu”

Miesten ja Naisten Korisliigojen juhlallisuuksissa oli kevään aikana yksi yhdistävä tekijä. Peli-Karhujen kaataessa Catzin, oli sukanleikkaus-bileissä kaksi Lehtorantaa, Laura ja Linda-Lotta. Kauhajoen Karhu Basketin mestaruussukan leikkasi Juho Lehtoranta, pikkuveli Joonaksen toimiessa tärkeänä palasena mestaruuteen yltäneessä joukkueessa.

19.5.2018 13:01 Korisliiga

Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso: ”Tämä on meidän kaikkien mestaruus”

Korisliigassa kruunattiin perjantai-iltana uusi mestari. Mitaleista aikaisempinakin vuosina taistellut, mutta tyhjin käsin jäänyt Karhu Basket venyi jatkoaikatrillerissä ohi Salon Vilppaan ja nousi mestariksi otteluvoitoin 4-2. Mitali, sekä samalla mestaruus on Karhu Basketin seurahistorian ensimmäinen.

18.5.2018 22:10 Korisliiga

Karhu Basketille seuran ensimmäinen mestaruus: ”Olen todella iloinen fanien puolesta”

Kauhajoen Karhu Basket lunasti seurahistoriansa ensimmäisen SM-tason mitalin, kun joukkue kaatoi finaalisarjan kuudennessa ottelussa Salon Vilppaan jatkoajan jälkeen. Finaalisarjan, sekä koko kauden ajan kauhajokisten hyökkäystä organisoinut Bojan Sarcevic oli parrasvaloissa myös Pantterin kohtaloa ratkaistessa.

18.5.2018 21:00 Korisliiga

Karhu Basket Korisliigan mestaruuteen

Kauhajoen Karhu Basket lunasti seurahistoriansa ensimmäisen SM-tason mitalin, kun joukkue kaatoi finaalisarjan kuudennessa ottelussa Salon Vilppaan jatkoajan jälkeen. Pantterin nostelut pääsivät valloilleen, kun oranssipaidat veivät finaalisarjan kuudennen ottelun nimiinsä jännitysnäytelmän jälkeen lukemin 99-96 (37-32, 84-84).

18.5.2018 12:43 Korisliiga

Vilpas-luotsi Iisalo: "Pitää olla valmis tekemään töitä"

Salon Vilpas ja Karhu Basket kohtaavat perjantai-iltana kuudennen Korisliigan finaalin merkeissä. Mestaruus on katkolla kauhajokisille voitoin 3–2, mutta Vilpas hakee vierasvoittoa entistä nälkäisempänä.

16.5.2018 22:05 Korisliiga

Javontae Hawkins venytti finaalisarjan ratkaisua

Pantteri ei vielä keskiviikkona löytänyt uutta kotia itselleen, Salon Vilppaan venyttäessä finaalisarjan ratkaisun ainakin kuudenteen otteluun Kauhajoelle. Kolme jaksoa kotiyleisöä jännityksessä pitänyt Vilpas oli päätösjaksolla vierailijoita etevämpi, venyen lopulta 86-79 (36-36) -kotivoittoon.

15.5.2018 12:55 Korisliiga

Joonas Iisalo: "Nyt pitää ajatella yhtä pallonhallintaa kerrallaan"

Karhu Basket asetti finaaleissa Vilppaan selkä seinää vasten, kun se kaatoi salolaiset maanantaina kolmannen kerran. Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo uskoo, että Salohallissa nähdään kotijoukkueen voitto, kun keskittyminen pysyy oikeissa asioissa.

14.5.2018 21:01 Korisliiga

Karhu Basket voiton päähän Korisliigan mestaruudesta

Kauhajoen Karhu Basket selvitti tiensä yhden voiton päähän Korisliigan mestaruudesta, kun se kaatoi neljännessä finaaliottelussa Salon Vilppaan Kauhajoen liikuntahallissa. Jo avauspuolikkaalla salolaisilta karannut Karhu Basket otti kolmannen kiinnityksen Pantteriin 93-75 (58-32) -kotivoitolla.

14.5.2018 18:07 Korisliiga

Antto Nikkarinen jatkaa KTP:n pelinjohtajana

Hallitseva Korisliigan MVP, alkuvuonna ruotsalaisesta Jämtlandista KTP-Basketiin siirtynyt pelinrakentajaveteraani Antto Nikkarinen, 27, jatkaa kotkalaisjoukkueessa. 185-senttinen Pussihukkien kasvatti on solminut KTP:n kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen.

12.5.2018 20:29 Korisliiga

Karhu Basket ryöväsi kotiedun itselleen

Korisliigan finaalien ensimmäinen voimasuhteiden heilahdus nähtiin lauantai-iltana Salohallin 1963-päisen yleisön edessä. Kauhajoen Karhu Basket nykäisi päätösjakson avauspuolikkaalla itsensä Vilppaan, eikä luopunut johtoasemastaan enää matkalla 83-79 (37-38) -vierasvoittoon.

9.5.2018 21:14 Korisliiga

Karhu Basket möyhi finaalisarjan tasoihin

Kauhajoen Karhu Basket vastasi Salon Vilppaan finaalisarjan avausvoittoon väkevällä puolustussuorituksella Kauhajoen lämpimässä illassa keskiviikon toisessa finaaliottelussa. Salolaisten heittokädet jääkylmäksi puolustanut Karhu Basket nykäisi tiensä johtoasemaan kolmannella jaksolla, karaten lopulta 85-79 (34-30) -kotivoittoon.

8.5.2018 16:26 Korisliiga

Karhu Basketin Jussi Laakso: "Saloon tullaan takaisin 1–1-tilanteessa"

Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso uskoo, että Saloon palataan lauantaina finaalisarjan ollessa tasatilanteessa 1–1.

6.5.2018 22:16 Korisliiga

Vilppaalle ensimmäinen kiinnitys Pantteriin

Salohallin 2162-päinen yleisö todisti sunnuntai-iltana Korisliigan finaalien avausottelua, Vilppaan toivottaessa Kauhajoen Karhu Basketin vieraakseen. Kolmannen jakson loppupuolelle asti tasaisena pysynyt ottelu kääntyi lopulta astetta leveämmältä onnistumisia saaneen Vilppaan nimiin, salolaisten karattua lopulta 86-75 (42-34) -kotivoittoon.

6.5.2018 08:44 Korisliiga

Pantterijahti huipentuu Vilppaan ja Karhu Basketin välienselvittelyyn

Korisliigan kauden huipennus on vihdoin ovella. Runkosarjan kaksi parasta joukkuetta, Salon Vilpas ja Kauhajoen Karhu Basket, aloittavat finaalisarjan sunnuntaina Salohallin parketilla kello 18.15. Molemmat joukkueet ovat saaneet huilata tovin välierien jälkeen ja nyt, vihdoin, on aika lähteä selvittämään Pantterin uusi osoite.

5.5.2018 09:56 Korisliiga

BC Nokia ja Seagulls ratkomaan pronssisten mitalien kohtalon 

Korisliigan kauden 2017/18 ensimmäiset mitalit jaetaan lauantai-iltana Nokian palloiluhallilla, jossa BC Nokia ja Helsinki Seagulls mittelevät paremmuudesta pronssiottelussa.

Rene Rougeau vei Karhu Basketin Korisliigan finaaleihin

Kauhajoen Karhu Basket selvitti ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana tiensä Korisliigan finaaleihin, joukkueen kaadettua BC Nokian välierissä otteluvoitoin 4-1. Ratkaisevassa ottelussa Kauhajoen liikuntahallilla BC Nokia johti ottelua vielä päätösjakson puolivälin jälkeen, mutta Karhu Basket käänsi ottelun nimiinsä Rene Rougeaun viime hetken korilla numeroin 84-82 (34-42).

Karhu Basket venyi jatkoajan kautta 3-1 -johtoon

Kauhajoen Karhu Basket nousi voiton päähän Korisliigan finaaleista, joukkueen kairattua jatkoajan kautta tiensä voittoon perjantai-illan neljännessä välieräottelussa BC Nokiaa vastaan. Takamatkalta neljännelle jaksolle lähtenyt Karhu Basket voitti varsinaisen peliajan viimeisen neljänneksen yhdeksällä pisteellä ja venyi jatkoajan jälkeen 105-102 (42-46, 93-93) -vierasvoittoon.

Vilpas suorin 4-0 voitoin finaaleihin

Salon Vilpas suoritti tyylipuhtaan lakaisun, viikinkipurren selvittäessä tiensä Korisliigan finaaleihin 4-0 -voitoin ohi Helsinki Seagullsin. Torstai-illan ottelussa lokkipaidat hallitsivat tapahtumien kulkua avausjakson, mutta viimeiset kolme neljännestä menivät salolaismerkeissä, Vilppaan juostua lopulta 86-69 (33-29) -vierasvoittoon.

25.4.2018 22:22 Huippu- ja kilpaurheilu

Karhu Basket jatkoi kotivoittojen sarjaa

Karhu Basketin ja BC Nokian välinen välieräsarja jatkoi keskiviikkona tutulla kaavalla, joukkueiden ottaessa kolmannen kerran mittaa toisistaan. Kauhajoen liikuntahallin 1147-päinen kotiyleisö sai todistaa Karhu Basketin karatessa vierailijoilta päätösjaksolla, mesikämmenten venyessä lopulta kotivoittoon lukemin 78-72 (38-34). Karhu Basket johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1.

Näytä lisää vastaavia