Marttinen jatkaa Korihaissa, Eerikinharju ja Leino uusina pelaajina haipaitaan

8.7.2019 13:26 Uudenkaupungin Korihait on solminut jatkosopimuksen laituri Miikka Marttisen kanssa. Lisäksi seura on tehnyt sopimukset laituri Elias Eerikinharjun sekä takamies Valtteri Leinon kanssa. Sopimukset kattavat kauden 2019-20.

27-vuotias Tampereen Pyrinnön kasvatti Marttinen ihastutti viime kaudella Uusikaupunki Areenan yleisöä päättäväisyydellään ja taistelutahdollaan. Debyyttikautensa tilastoiksi hän kirjautti 4,2 pistettä, 2,1 levypalloa ja 0,7 syöttöä.

– Sain Korihaissa hyvän debyyttikauden, vaikka joukkueen tulos olikin pienoinen pettymys. Meillä oli kuitenkin hyvä porukka ja tosi hauskaa, ja Uusikaupunki on mukava pieni paikka, missä kaikki on lähellä. Hyvillä fiiliksillä lähden siis kohti toista kautta haipaidassa, siitä jatketaan, mihin jäätiin, Marttinen sanoo seuran nettisivuilla. 

– Hyviä signauksia on jo alla ja viime vuotta nuorempi jengi tulossa. Vaikka itsekin olen pelannut Korisliigaa vasta vuoden, rooli tulee varmaan nuoressa joukkueessa olemaan eri tavoin vastuullinen kuin edellisellä kaudella. 

Uutena Korihaina syksyllä nähdään puolestaan 22-vuotias Elias Eerikinharju. ToPo Junioreissa korisoppinsa saaneen 187 senttisen Eerikinharjun kasvot saattoivat jäädä mieleen miesten 1A-divisioonan finaalisarjasta keväällä 2016, jolloin hän pelasi FoKoPon riveissä Korihaita vastaan. 

Forssan kauden jälkeen hän suuntasi Yhdysvaltoihin ja pelasi seuraavat kaksi kautta Floridassa, Santa Fen yliopistossa. Amerikasta tie kävi takaisin 1A-divarissa pelaavaan kasvattiseura ToPoon, jossa Eerikinharju pelasi kauden 2018-19 nakuttaen tilastokeskiarvoikseen 7,7 pistettä, 2,6 levypalloa ja 1,7 syöttöä. 

– Minulla on muutamia tuttuja kavereita Korihaissa, joten uskon sen osaltaan helpottavan joukkuekemian syntymistä. Toivon, että saamme tiimin hitsautumaan hyvin yhteen ja pääsemme kamppailemaan hyvistä sijoituksista liigassa, hän tunnelmoi. 

Samoissa tunnelmissa on myös haipaitaan alkavalla kaudella siirtyvä 24-vuotias, 183 cm pitkä takamies Valtteri Leino. Loviisalaisen Koripallohokin kasvatti Leino on pelannut mm. miesten 1A- ja 1B -divisioonaa Korikouvojen paidassa ja päässyt ottamaan tuntumaa myös liigaparketeille Kouvojen riveissä viimeksi kaudella 2017-18. 

Viime kaudella Leino ahkeroi 1B-divisioonaa edustavassa PuHussa merkkauttaen tehoikseen 18,2 pistettä, 4,2 levypalloa ja 3,3 syöttöä. 

– Tosi hyvä fiilis alkavasta kaudesta päästä Uuteenkaupunkiin ja Korisliigaan. On kova halu päästä näyttämään osaamistaan ja odotan mielenkiinnolla uusia haasteita, hän kommentoi tulevaa kautta haimiehistössä. 

Joukkueen päävalmentaja Jordi Juste toivoo näkevänsä Miikka Marttisen ottavan nuoressa joukkueessa vastuuta ja osoittavan johtajuutta. 

– Hänen jatkamisellaan on tärkeä merkitys paitsi pelillisesti myös uusien pelaajien kotiutumisessa joukkueeseen ja kaupunkiin, Juste sanoo. 

– Uskon, että Eerikinharjun fyysiset ominaisuudet ja vastaanottavainen luonne auttavat häntä sopeutumaan liigan pelityyliin nopeasti. Leino on puolestaan nopea ja erittäin hyvä heittäjä, joka tekee hyviä heittopaikkoja myös joukkuekavereilleen, Juste arvioi. 

Korihait on solminut aiemmin pelaajasopimukset tulevalle kaudelle laituri Elias Lahdensuun ja sentteri Henri Ventoniemen kanssa. 

Asiat

 
19.4.2024 21:37 Korisliiga

BC Nokia hurjasteli päätöskympillä karkuun Katajalta välieräavauksessa

BC Nokia ja Kataja Basket aloittivat välieräsarjansa perjantaina Harjuniityn Liikuntahallilla Nokialla. Kotijoukkueen nousujohteinen esitys toi avausvoiton lukemin 86–67 (33–26).

18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

18.4.2024 10:59 Korisliiga

Valtteri Mervola Saksasta Pyrintöön

Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt riveihinsä kahden vuoden sopimuksella 22-vuotiaan Valtteri Mervolan. Päättyneellä kaudella Mervola edusti Saksan ProB sarjassa Ehingeniä.

17.4.2024 12:29 Korisliiga

Kion Williams jatkaa Pyrinnössä

Pyrinnön oma kasvatti Kion Williams tullaan näkemään Tampereen Pyrinnön paidassa myös ensi kaudella, sillä Pyrintö on solminut miehen kanssa 1+1-mallisen sopimuksen.

17.4.2024 10:29 Erotuomarit

Korisliigan välierien erotuomarit valittu

Torstaina jatkuvissa miesten Korisliigan välierissä oikeutta jaetaan yhdeksän erotuomarin tiimillä.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

15.4.2024 12:50 Korisliiga

Korisliigan välierien otteluohjelma vahvistettu

Korisliigan välierät käynnistyvät torstaina 18. huhtikuuta Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välisellä ottelusarjalla. BC Nokia ja Kataja Basket aloittava päivää myöhemmin.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

Näytä lisää vastaavia