Ruotsi peittosi Naarassudet EM-karsintojen päätösottelussa

24.11.2016 Suomen naisten koripallomaajoukkueen eli Naarassusien EM-karsintaurakka sai päätöksensä, kun Ruotsi voitti Suomen Luleåssa selkein numeroin 94-45 (33-19). Murskavoittoa hakenut länsinaapuri puolusti läpi ottelun mallikkaasti ja karkasi lopullisesti Naarassusilta toisen puoliajan kori-ilottelulla.

Tappiosta huolimatta päävalmentaja Pekka Salminen povaa Naarassusille mainiota tulevaisuutta. Kuvat: Ville Vuorinen & Francois Perthuis.


Ruotsilla oli vielä teoreettinen mahdollisuus päästä EM-jatkokarsintoihin voittamalla Suomen jättimäisellä piste-erolla, joten WNBA-tähtien Amanda Zahuin ja Farhiya Abdin sekä Anna Bartholdin johdattama kotijoukkue pisti pökköä pesään peliminuuttien kuluessa kohti nollaa.
 

– Emme tunnistaneet tilanteita. Heillä on muutama todella kova puolustuspelaaja ja lähdimme hyökkäämään heidän kauttaan, vaikka olisi pitänyt hyökätä muualta, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kertoi.
 

– Sen sijaan, että oltaisiin menty kohti koria, niin pysyimme kolmosen kaaren takana. Iski pieni pelokkuus ja emme uskaltaneet pelata omaa peliämme.
 

Puoliajan jälkeen Ruotsi juoksi menojaan rangaisten armottomasti jokaisesta pienestäkin erheestä. Kolmannen neljänneksen päätteeksi Ruotsi oli jo ratkaissut ottelun 65-34, eikä länsinaapuri hellittänyt enää päätösneljänneksellä iskien kymmenen minuutin aikana taululle 33 pistettä.
 

Suomelta Lotta-Maj Lahtinen ja Evita Iiskola heittivät 11 pistettä naiseen. Lähimpänä kaksinumeroisia pistelukemia kävi Minna Sten, jonka saldo oli 8 pistettä. Salminen kehui myös Ella Väätäsen otteita.
 

– Positiivista on se, että nuoriso-osasto nousi jälleen. Kapteeni Iiskola pelasi jälleen monipuolisen pelin, Väätänen oli kova ja läpi ottelun meidän paras pelaaja oli Lahtinen.

Salminen: ”Ruotsi on siinä tilanteessa mihin me pyrimme”

– Ruotsi on tällä hetkellä siinä tilanteessa mihin me pyrimme. Heillä on huippuammattilaisia kovissa seuroissa ympäri maailmaa ja me olemme vielä matkalla siihen, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen aloitti.
 

– He tulivat otteluun motivoituneina, hyvin levänneinä ja valmistautuneina ja ottivat meiltä käytännössä kaiken pois. Emme päässeet juoksemaan meidän pelejä ilman ongelmia.
 

Suomen EM-karsinnat päättyivät neljään tappioon neljästä ottelusta. Loukkaantumisista kärsineet Suomen ei pidä kuitenkaan pistää päätä pensaaseen, sillä pitkäjänteinen työ tulee tuottamaan hedelmää ja Salminen povaa Naarassusille valoisaa tulevaisuutta.
 

– Meillä on pieni suvantovaihe loukkaantumisten myötä, mutta tulevaisuus näyttää hyvältä. Tällä hetkellä emme kestä loukkaantumisia, mutta sen eteen myös tehdään duunia. Meillä on hirvittävä määrä pelaajia Amerikassa ja sieltä tulee pelaajia, kun sen aika on. Tulevaisuudessa pitää vain entistä enemmän panostaa siihen pelaajamassaan, että meillä on huippuammattilaisia ulkomailla ja joukkueita eurosarjoissa.

Teknisen ongelman vuoksi ottelua ei kyetty tilastoimaan. Ottelu tilastoidaan myöhemmin videolta.

 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia