Santeri Savolainen PuHu Junioreiden valmennukseen

22.3.2022 12:03 PuHu Juniorit on palkannut Santeri Savolaisen vahvistamaan jo entuudestaan kovatasoista ammattivalmentajien joukkoa. Savolaisen tyotehtävät keskittyvät naisten edustusjoukkueen ja tyttöjoukkueiden valmentamiseen sekä laadukkaan harjoittelun ja kilpailukulttuurin nostamiseen uudelle tasolle erityisesti seuran tyttökoripallon puolella.

Miesten ja poikien valmennuksen puolella pilotoitu akatemiamalli on kerännyt paljon kiitosta ja koettu todella toimivaksi. Nyt, kun seura sai Savolaisen palkkauksen myötä tähän mahdollisuuden, haluaa seura siirtää hyväksi todetut käytänteet myös PuHu Junioreiden tyttöjen valmennukseen.

Savolainen tulee kaudesta 2022-2023 alkaen vastaamaan tyttökoripallon toiminnasta kokonaisuudessaan koordinoimalla joukkueita ja toimimalla mentor-valmentajana. Hänen työtehtäviensä ytimessä on laadukkaiden pelaajapolkujen rakentaminen. Tulevalla kaudella Sane tulee valmentamaan naisten edustusjoukkuetta sekä toimimaan aktiivisesti tyttöjunioreiden valmennuksessa.

Santeri kommentoi päätöstään lähteä mukaan PuHu Junioreiden valmennukseen:

“Koen, että vaikka PuHu Juniorit on iso seura, täällä välitetään aidosti kaikista toimijoista; niin pelaajista kuin meistä valmentajista. PuHussa on paljon potentiaalia nousta valtakunnallisesti tyttökoripalloilun kärkiseurojen joukkoon.”

Savolainen jatkaa heti perään ajatuksillaan siitä, miten haluaisi rakentaa tyttökoripalloilua PuHussa:

“Laatua päivittäiseen tekemiseen ja sitä kautta onnistumisten riemua kaikille.“

KUKA ON SANTERI SAVOLAINEN?

Santeri Savolainen aloitti koripallovalmentajan polkunsa jo nuorena. Hän on kouluttaututunut Suomen Koripalloliiton koulutusputken läpi suoritettuaan A-lisenssiin oikeuttavan huippukoripallovalmentajatutkinnon (HKVT 2019). Nykyään hän toimii lasten ja nuorten valmennukseen keskittyvässä liiton juniorivalmentajaverkostossa (JVV) toista vuotta.

“Juniorivalmentajaverkosto on antanut valtavan paljon käytännön valmennukseen uusia ideoita ja tietoa esimerkiksi oppimiseen liittyen.“

Aikaisempina vuosina Savolainen on kerryttänyt valmentajakokemusta Namika Lahdessa, SBG:ssä ja Lahti Basketballissa. Viime kaudet hän on vastannut Helmi Basketissa naisten edustusjoukkueen sekä junioreiden valmennuksesta.

“Parhaita muistoja ovat yhteiset hetket pelaajien kanssa sekä vuosien varrella kertyneet kokemukset pudotuspeleistä.”

Santeri toimii tällä hetkellä tyttöjen SUSI All Stars -valmentajana. All Stars -leiritysvaihe on ensimmäinen osa nuorten maajoukkuetoiminnan pelaajakartoitusta. Savolainen kertoo mitä maajoukkuetoiminnassa mukana oleminen on tarjonnut:

“Kokemus on antanut kattavan kuvan ikäluokkansa parhaiden 14-15 -vuotiaiden pelaajien suurimmista vahvuuksista ja kehityskohteista. Siitä pystyy ammentamaan paljon omaan valmennukseen.“

PUHU JUNIORIT TOIVOTTAA SAVOLAISEN LÄMPIMÄSTI TERVETULLEEKSI

PuHu Junioreiden urheilutoimenjohtaja, Mikko Larkas:

"Haluan henkilökohtaisesti kiittää Kari-Pekka Klingaa hänen työstään naisten joukkueen eteen kahden kauden aikana. Yhteistyö Peren kanssa päättyy kahden kauden jälkeen hyvässä yhteisymmärryksessä.

Olemme kartoittaneet tyttöpuolelle oikeaa vetäjää kohta kolmen kauden ajan. Pandemia sotki suunnitelmia ja nyt seurana koimme, että on oikea aika panostaa ja ottaa seuraava askel lisäämällä ammattivalmentajien määrää. Selkeää oli se, että seuramme tyttöpuoli kaipaa vahvistusta. Haluamme panostaa tyttöjen urheiluun ja luoda sinne täysin poikapuolta vastaavan polun. Ammattivalmennuksen avulla saamme suunnattua enemmän aikaa pelaajien henkilökohtaisen valmennussuunnitelman rakentamiseen ja toiminnan entistä parempaan suunnitteluun.

Keskustelut Sanen kanssa aloitettiin muutama kuukausi sitten. Etsimme tyttöpuolelle valmentajaa joka haluaa kehittää pelaajapolkuamme sekä koko tyttöpuolen urheilua kokonaisvaltaisesti. Tärkein kriteeri oli löytää meidän arvoihin sopiva henkilö joka ymmärtää mihin on tulossa. Töitä on tehtävänä paljon ja mittarit pitää asettaa muualle kuin pelkästään yksittäisen ottelun voittamiseen. Käymiemme keskustelujen jälkeen olen varma, että löysimme täysin oikean henkilön kehittämään tyttöpuoltamme kohti seuraavia askelmia.

Sain usealta taholta todella positiivista palautetta Sanen toiminnasta. Hän välittää pelaajistaan ja on valmis laittamaan haalarit jalkaan ja paiskimaan hommia paremman huomisen eteen. Se on juuri se mitä me PuHu Junioreissa arvostamme ja tarvitsemme yhteisöömme.“

 
26.3.2024 08:00 Seura tiedottaa

Sykki etsii valmentajia

Helsingissä Haagan alueella toimiva Koripallo Sykki ry etsii kaudelle 2024–2025 valmentajia ja ohjaajia erityisesti nuorempien pelaajien joukkueisiin. Tarjolla on sekä pää- että apuvalmentajien paikkoja.

28.2.2024 13:35 Seura tiedottaa

LePy hakee valmentajia Unified-toimintaan

Unified-koripallossa kehitysvammaiset urheilijat ja vammattomat partneripelaajat pelaavat samoissa joukkueissa.

23.1.2024 15:41 Seura tiedottaa

Porvoon Tarmo hakee juniorivalmentajaa

Porvoon Tarmo hakee innokasta ja osaavaa valmentajaa. Tule mukaan kehittämään juniorikoripalloa Porvoossa.

19.1.2024 12:25 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan vahva panostus juniorityöhön tuottaa tuloksia

Tapiolan Honka tukee pelaajien kehityskaarta vahvasti tarjoamalla huippuluokan valmennuksen ja harjoitusmahdollisuudet sekä mahdollistaa polun juniorijoukkueista aikuisten kilpa- ja huippukoripallosarjoihin. Timo Mannosen tekemät tilastotutkimukset naisten ja miesten koripallon maajoukkue- ja pääsarjapelaajien pelaajapoluista osoittavat, että Tapiolan Honka on onnistunut pitkäjänteisessä työssä kasvattajaseurana.

7.8.2023 10:36 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY:n päävalmentajat kaudelle 2023-2024

Päävalmentajat vastaavat joukkueen valmentamisesta yhdessä valmennustiiminsä kanssa. Ylpeänä seura julkaisee kauden päävalmentajat, joista löytyy pitkän linjan valmennuskokemusta sekä osaavia, motivoituneita nuoria valmentajia hyvässä suhteessa!

19.7.2023 10:03 Seura tiedottaa

Valmentajaksi Porvoon Tarmoon

Seura hakee päätoimista valmentajaa seuran eri ikäisille junioreille.

19.6.2023 19:12 Seura tiedottaa

Valmentajaksi Sykkiin?

Seuramme nuorimpien joukkueissa on vielä muutama valmentajapaikka avoinna.

30.5.2023 14:17 Seura tiedottaa

ToPon valmentajat 23-24

ToPon tulevan kauden valmennustiimit alkavat muotoutumaan.

26.5.2023 11:48 Seura tiedottaa

ToPoLa hakee valmentajia

Touhun Pojat Lauttasaari ToPoLa on vuonna 1978 perustettu koripalloseura Helsingin Lauttasaaressa. Haemme valmentajia vielä muutamaan ikäryhmäjoukkueeseen.

24.5.2023 15:35 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan päävalmentajat 2023-2024

Tapiolan Hongan tulevan pelikauden päävalmentajat on nimetty. Eri ikäluokkien päävalmentajien nimet ovat alla olevassa listassa. Hongan joukkueiden valmennuksesta vastaavat pääosin tutut nimet, mutta valmennusvastuissa on jonkun verran muutoksia edelliskauteen verrattuna.

Näytä lisää vastaavia