Teemu Suokas vahvistaa Kauhajokea – Henri Kantonen poissa 6–8 viikkoa

27.1.2022 08:55 Kauhajoki kertoo tuoreessa tiedotteessaan, että 20-vuotias Teemu Suokas vahvistaa joukkuetta Henri Kantosen jouduttua sivuun loukkaantumisen myötä.

Teemu Suokas vahvistaa Kauhajokea tämän ja tulevan kauden. Kuva: Karhu Basket

Miesten Korisliigan paalupaikkaa pitävä Kauhajoki tiedottaa solmineensa sekä loppukauden että pelikauden 2022–23 kattavan pelaajasopimuksen 20-vuotiaan Teemu Suokkaan kanssa. 188-senttinen ja 76-kiloinen takamies on pelannut kaksi viimeisintä kauttaan Yhdysvalloissa Ball Staten NCAA-joukkueessa. Kaudella 2020–21 hän pelasi 19 ottelussa keskimäärin 10 minuuttia ja teki 1,9 pistettä ottelua kohden. Tällä kaudella pelejä kertyi neljä, ennen kuin Suokas päätti palata Suomeen.

Ennen yliopistovaiheitaan Suokas pelasi miesten I divisioona A:ssa HBA-Märskyn kokoonpanossa. Hän on pelannut peliuransa aikana myös 23 kappaletta U16-maaotteluita ja U18-ikäluokassa 21 peliä.

– On mukava tulla hyvään organisaatioon, jossa on mahdollisuus ottaa ensimmäiset askeleet ammattilaisena. Toivottavasti pääsemme pian pelaamaan kotiyleisömme edessä, Suokas kommentoi.

Päävalmentaja Janne Koskimies kertoo, että tavoitteellisien ja motivoituneiden nuorien saaminen mukaan joukkueeseen on hyvä tapa paikata syntyneitä vajeita.

– Muutamat pelitavassamme keskeiset asiat vaativat melko paljon toistoja, ennen kuin niitä pystyy toteuttamaan korkealla tasolla, joten meidän on annettava Teemulle nyt rauhassa aikaa harjoitella joukkueen kanssa. Hän on kuitenkin jo tässä muutaman päivän aikana osoittanut pystyvänsä poimimaan uusia asioita ja pysynyt yllättävänkin hyvin pelitempossa mukana muistaen, ettei hänellä ole käytännössä ollenkaan peliminuutteja alla tältä kaudelta, Koskimies kertoo.

Syy siihen, että Suokasta erityisesti tarvittiin juuri nyt, on se, että takamies Henri Kantosen kerrotaan olevan kentiltä sivussa 6–8 viikkoa. Kantonen kärsi viime lauantain ottelussa alavartalovamman, jota on sittemmin jatkotutkittu.

– Henkan kohdalla olimme ikään kuin henkisesti jo valmistautuneet siihen, että huonoimmassa tapauksessa tuon arvion 6–8 perässä lukee kuukautta, eikä viikkoa, joten erittäin hyvä uutinen tämäkin on, Koskimies huokaisee.

Kauhajoki kohtaa sunnuntaina 30. tammikuuta Korisliigan kakkosena olevan Helsinki Seagullsin, joka on Salon Vilppaan ohella ainoa joukkue, joka on tällä kaudella Kauhajoen voittanut. Kärkiotteluun ei koronarajoitusten takia voi ottaa yleisöä, mutta peliä voi seurata suorana kello 17 alkaen Ruudun välityksellä.

Asiat

 
5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Vilpas voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

3.4.2024 13:45 Korisliiga

Jatkosarjat triplatuplaan lopettanut Korihaiden Jalen Jackson maaliskuun kuukauden pelaaja

Kotiedun ja kolmannen sijan napanneen Korihaiden monipuolinen Jalen Jackson on valittu Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

2.4.2024 10:12 Korisliiga

Pantterijahti perjantaina käyntiin – Korisliigan puolivälieräsarjojen ohjelma vahvistettu

Korisliigan puolivälieräsarjat käynnistyvät perjantaina 5.4. kolmen ottelusarjan voimin. BC Nokian ja Kouvojen välinen sarja käynnistyy lauantaina 6.4.

30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

30.3.2024 07:55 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat huipentuvat TV:ssä – Korihaiden ja Kauhajoen ottelu suorana Jimillä

Korisliigan lauantaisessa päätöskierroksessa suurin mielenkiinto osuu taisteluun puolivälierien kotiedusta, jossa kahdesta paikasta taistelevat Korihait, Kataja Basket, Kauhajoki ja Salon Vilpas.

27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

Näytä lisää vastaavia