Bisons jylläsi vahvan kolmannen jakson turvin LiigaCupin finaaliin

2.2.2013 17:45 Hallitseva miesten Suomen mestari Nilan Bisons pelaa sunnuntaina LiigaCupin mestaruudesta. Korisliigan runkosarjassa seitsemän perättäistä voittoa edellisistä otteluistaan hakenut KTP johti lauantain välierää vielä tauolla, mutta Bisons vei kolmannen jakson alun murskaavasti 22-6 ja piti lopulta KTP:n takanaan lukemin 100–91 (44–46).

Martin Zeno murjoi 35 pistettä Bisonsin karatessa LiigaCupin finaaliin.

Devonne Giles piti KTP-lippua korkealla.

Jeb Iveyn biisonilauma kohtaa sunnuntain cup-huipentumassa Pyrinnön. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Bisons ampui avausjaksolla pelitilanneheittonsa korkein tarkkuuksin sukkaan, mutta toisella jaksolla KTP sai aktiivisella paikkapuolustuksellaan loimaalaiset sekoamaan konsepteissaan. KTP vei toisen neljänneksen ensi minuutit 12-0 ja siirtyi tauolle kahden pisteen johdossa.

 

Pukukopista kentälle marssi kuitenkin päättäväinen biisonilauma. Bisons sai ottelun tempon hallintaansa luomalla painetta palloon ja raatamalla kotkalaisten syöttölinjoilla, saaden KTP:n täysin kipsiin.

 

Bisons vei kolmannen jakson ensimmäisen puoliskon 22-6 onnistuen neljästi kolmen pisteen heitossaan ja venyttäen piste-eron neljääntoista. KTP kuroi neljännellä jaksolla loimaalaisten 21 pisteen johdon seitsemään, mutta ei kyennyt toden teolla haastamaan Bisonsia.

 

– Odotin lähes koko toisen jakson, että pääsisimme koppiin kertaamaan pelitapaamme ja yksinkertaistamaan puolustustamme, Bisons-päävalmentaja Greg Gibson mietti.

 

– KTP:n paikkapuolustus sai meidät paniikkiin, emmekä kommunikoineet hyökkäyspäässä. Tauon jälkeen pelasimme kovempaa ja fiksummin ja pidimme huolta pallosta, jatkoi Gibson.

 

Ivey herätti Bisonsin, Zeno ja Nuutinen myös vireessä

 

Bisonsin unilukkarina kunnostautui hallitsevan mestarin kenttäkenraali Jeb Ivey (21/5/5 syöttöä). Ivey kävi toisella neljänneksellä kierroksella, mutta kokosi itsensä tauolla ja haki parketti-ihottumaa pelkäämättä joka ikisen irtopallon ja hyökkääjän virheen, joka tarjolla oli.

 

– Jeb oli todellinen rakkikoira tänään, Gibson hymyili.

 

– Otimme toisella jaksolla aikalisällämme vähän yhteen, ja hän sisuuntui selkeästi ajatuksenvaihdostamme. Minun oli pakko toisella puoliajalla ottaa aikalisä ihan vain antaakseni hänelle minuutti hengähdysaikaa, sillä hän ei tahtonut kentältä pois.

 

Kentän korkeimmat pisteet takoi ikiliukas Martin Zeno (35/6/4 syöttöä), jolle ei löytynyt päällystakkia KTP-rivistöistä. Matti Nuutinen (17/6/4 syöttöä) kirjautti Bisonsin kotimaisesta tehomiehistöstä kovimmat tehot.


KTP:n tehokolmikon muodostivat Antwine Williams (28/6), Devonne Giles (26/9/3 riistoa) sekä Bojan Sarcevic (19/3).

 

Toiviainen: ”Keskityimme vääriin asioihin”

 

KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen oli harmistunut joukkueensa kolmannen jakson esityksestä.

 

– Loimaa tuli paljon meitä kovemmin kopista, emmekä olleet valmiita heidän pelatessaan syöttölinjoja ja painostaessaan palloa. Huonot hyökkäyspään ratkaisut kostautuivat saman tien omassa päässä. Keskityimme vääriin asioihin ja peliajatus katosi, Toiviainen mietti.

 

– Omaksi taktiseksi virheekseni lasken sen, että jatkoimme paikkapuolustuksen pelaamista vielä tauon jälkeenkin, kun olimme siihen siirtyneet toisella jaksolla virhevaikeuksien johdosta. Passivoiduimme paikkaa pelatessamme ja Bisons käytti sen hyödykseen.

 

Bisons kohtaa sunnuntaina LiigaCupin finaaliottelussa toisen välieräparin Pyrintö-Karhu voittajan klo 15:15 alkavassa ottelussa. Finaaliin valmistautuvan Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson uskoo joukkueensa olevaan valmis haasteeseen.

 

– Olemme kohdanneet Pyrinnön ja Karhun kummatkin tällä kaudella kahdesti, joten meillä on vahva pohja valmistautua heidän peliinsä. Tärkeämpää on keskittyä omaan tekemiseen, Gibson arvioi.

 

Nilan Bisons – KTP-Basket 100–91 (27–23, 44–46, 76–59)

Bisons:
Martin Zeno 35/6/4 syöttöä, Jeb Ivey 21/5/5 syöttöä, Matti Nuutinen 17/6/4 syöttöä.

KTP:
Antwine Williams 28/6, Devonne Giles 26/9/3 riistoa, Bojan Sarcevic 19/3.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

 
20.1.2024 22:07 Pääjuttu

Miesten Motonet Suomen Cup 2023 ratkesi – Seagullsille neljäs mestaruus

Helsinki Seagulls pääsi lauantai-iltana nostamaan ilmaan Motonet Suomen Cupin mestaruuspokaalin jo neljättä kertaa viiden vuoden sisällä. Finaalissa Seagulls päihitti hyvän vastuksen antaneen BC Nokian 83–76.

20.1.2024 11:55 Suomen Cup

Seagulls ja BC Nokia Motonet Suomen Cupin finaalissa lauantaina klo 19

Miesten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa lauantai-iltana, kun Helsinki Seagulls ja BC Nokia kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä.

19.1.2024 22:29 Suomen Cup

Motonet Suomen Cup huipentuu lauantaina – Nokia ja Seagulls miesten finaaliin!

Motonet Suomen Cupin miesten välierissä kohtasivat BC Nokia ja Kataja Basket sekä Helsinki Seagulls ja Korihait.

18.1.2024 10:53 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu viikonloppuna Helsingissä - perjantaina ohjelmassa kaksi jännittävää välierää

Miesten Suomen Cupin välierät pelataan perjantaina 19. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lauantaina ohjelmassa on puolestaan miehillä cup-finaali. Kataja Basket lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

18.12.2023 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin Final Fourin lipunmyynti avattu

Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyi tänään maanantaina klo 10.

1.12.2023 20:04 Suomen Cup

Suomen Cupin rankingit vahvistettu – Final Fourin aikataulu julkaistu

Naisten ja miesten Suomen cupin Final Four -joukkueet ja tammikuussa Urhea-hallissa pelattavien välierien aikataulut ovat nyt vahvistettu.

22.11.2023 13:55 Suomen Cup

Naisten ja miesten Suomen Cupin Final Four -joukkueet selviävät marraskuun lopussa

Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.

14.1.2023 19:41 Korisliiga

Kataja vei kultamitalit Hirvosen hurjien syöttötilastojen siivittämänä – miesten Suomen Cup -finaalia jännitettiin jatkoajalle asti

Kataja Basket kaatoi Helsinki Seagullsin jatkoajalla miesten Suomen Cup -finaalissa.

14.1.2023 09:21 Suomen Cup

Seagulls ja Kataja Basket kohtaavat Suomen Cupin finaalissa klo 17

Miesten Suomen Cupin mestari 2022 ratkeaa lauantaina, kun Helsinki Seagulls ja Kataja Basket kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. Seagulls tavoittelee neljättä perättäistä cup-mestaruutta.

13.1.2023 21:57 Pääjuttu

Seagulls ja Kataja miesten Suomen Cup -finaaliin – Tuomas Hirvosella tehokas ilta välierävoitossa

Kumpikin miesten Suomen Cup -välieristä ratkesi selkeällä erolla. Huomiseen finaaliin etenevät Kataja Basket ja Helsinki Seagulls.

Näytä lisää vastaavia