EBT selätti sarjakärki Hyvinkään Pontevan – Honka ja HBA varmistivat pääsynsä pudotuspeleihin

9.3.2019 20:40 EBT nappasi kovan päänahan vieraskentällä, kun se voitti sarjakärki HyPon lukemin 86-92. Honka puolestaan vei voiton Vimpelin Vedosta ja HBA haki voiton ToPosta, mikä aiheutti Vedon putoamisen pois pudotuspeleistä. Voittoihin ylsivät kierroksella myös Kouvottaret sekä Forssan Alku.

Espoo Basket Team selätti ensi kertaa liigahistoriansa aikana Hyvinkään Pontevan. Kuva: Ville Vuorinen.

Espoo Basket Team järjesti todellisen yllätyksen Martinhallissa voittamalla sarjakärki Hyvinkään Pontevaa lukemin 86-92 (37-56). Helppo ei ollut espoolaisten lähtötilanne otteluun, sillä kahdessa aiemmassa kohtaamisessa HyPo on vienyt sarjapisteet espoolaisten nenän edestä. Helppo ei ole Ponteva myöskään vastustajana kotihallissaan, sillä se on taipunut vierasjoukkueille nyt vain neljästi. Tappion myötä Ponteva ei saanut varmistettua runkosarjan voittoaan.

Ottelun loppupuolella HyPo pääsi hurjalla kirillään hätyyttelemään espoolaisia, mutta todellisuudessa EBT dominoi ottelua kaikilla neljänneksillä ja kävi parhaimmillaan jopa 24 pisteen johdossa. Sarjakärki ei puolestaan johtanut ottelua kertaakaan.

EBT asteli peliin mukaan alusta asti hurjassa pelivireessä käsi kuumana. Jo pelkän avausjakson aikana vierasjoukkue tykitti peräti kahdeksan kolmosta ja säkitti jakson päätteeksi hurjat 37 pistettä, mikä avitti joukkueen jo 15 pisteen karkumatkalle.

Ottelun loppuhetkiä lukuun ottamatta koko kamppailu sujui pitkälti vieraiden tasaisessa komennossa. Kolmannella neljänneksellä Ponteva kykeni kuromaan eron jo kahdeksaan pisteeseen, mutta EBT ei tästä lannistunut, vaan aloitti jälleen hurjat pistetalkoon kaaren takaa.

Vasta päätösneljänneksen puolivälissä kotijoukkue alkoi saada taistelutahtoaan päälle. Lyhyessä ajassa joukkue tikkasi kymmenen pistettä yhtäjaksoisesti ja lopulta ero oli kutistunut enää kahteen pisteeseen, kun pelikellossa oli jäljellä kaksi minuuttia tehokasta peliaikaa. Lopulta ottelun ratkaisi EBT:n hyväksi Kamilah Jacksonin (8/13/10s) onnistunut vapaaheitto sekä Delaney Hodginsin kolmen pisteen heitto (22/10/6s). HyPo sai vielä paikkoja tasoitukseen, mutta ei kyennyt iskemään palloa enää korisukan nyöreistä läpi. Niko Hellmanin mukaan voitto oli joukkueelle tärkeä virstanpylväs: 

– Tämä oli ensimmäinen voitto Pontevasta näinä neljänä viime kautena, kun nousumme jälkeen olemme naisten Korisliigassa pelanneet. Ponteva oli myös ainoa joukkue, mitä emme olleet vielä kyenneet voittamaan, joten yksi maali on jälleen saavutettu. Tämä oli ensimmäinen kerta koko kaudella, kun pelasimme paikkapuolustusta ja vielä koko pelin. Täytyy olla kiitollinen että, ensimmäisen puoliajan kolkit menivät koriin ja saimme siitä lisäbuustia tekemiseemme.

– Toisella puoliajalla Ponteva rikkoi paikkamme ja jouduimme jo pohtimaan vaihdammeko mieheen. Muutaman hyökkäysonnistumisen myötä uskalsimme onneksi jatkaa paikalla. HyPon valmennus laittoi pallolliseen kovaa träppiä, jolloin me aloimme liiaksi vain suojella palloa. Meidän onneksemme aika loppui ja saimme kuitenkin ihan ansaitun voiton.

Ponteva viimeisteli tarkemmin korin lähietäisyyksiltä, mutta joukkueen kantapääksi muodostuivat kaukoheitot. HyPo iski kaaren takaa yhdeksän onnistunutta heittoa, mutta kotijoukkue säkitti näitä uskomattomat 16.

EBT:n pistekuningatar oli kuudella onnistuneella kolmosellaan Lotta Eräkangas (27/6). Tarkasti sihtasi jälleen myös Ulriikka Nuolikoski, joka tehtaili yhteensä 16 pistettä.

Sarjakärjen voitonnälkäisin oli Jessica January (20/6/5s/4r). Joukkueen suurimman pistetilin kasasi Randi Brown (27/6/5s), mutta joukkueen levypalloista vastasi Taru Tuukkanen (13/12/6s). 

– Ei oltu ihan valmiita EBT:n rynnistykseen. Näissä peleissä ei riitä, että pelaa 20 minuuttia. Tiedettiin, että EBT on kova kolmenpisteen joukkue, mutta silti annoimme heille liikaa helppoja heittoja. Toisella puoliajalla saimme hyvän tsempin päälle, mutta  ei saisi antaa 20 pistettä ensin eteen, Titta-Riina Lepistö ruoti. 

Ottelutilastot

Tapiolan Honka pudotti Vimpelin Vedon ulos pudotuspeleistä

Tapiolan Honka oli armoton emäntä vierasjoukkue Vimpelin Vedolle. Honka siirtyi johtoon jo ottelun ensitahdeista lähtien, josta seurauksena oli kotijoukkueen selvä voitto, joka päättyi lukemiin 89-72 (50-31). Samalla Tapiolan Honka varmisti paikkansa kevään pudotuspeleissä. HBA sen sijaan voitti päivän viimeisessä ottelussa ToPon, mikä tarkoitti Vedon jäämistä ulos pudotuspeleistä. Vedolla on jäljellä vielä yksi runkosarjaottelu, mutta sen voitto ei enää auta. HBA johtaa joukkueiden keskinäisiä kamppailuja, joten edes tasatilanne sarjapisteissä ei avita Vetoa pois pälkähästä.

Honka työnsi Vimpelin Vedon jo avausjaksolla käsivarren mitan päähän. Kotijoukkue tehtaili pisteitä koko joukkueen voimin hurjalla tahdilla ja ampaisi turvalliseen 15 pisteen johtoon Vedon jäädessä vielä telineisiin.

Ottelun muilla jaksoilla Veto kasasi rivejään ja tuli paremmin ottelun mukaan, mutta ei riittävän kovaa päästäkseen rinnalle ja ohi. Hongan avausjaksolla hankkima etumatka piti ottelun loppuun saakka, ja parhaimmillaan espoolaiset kävivät jo 25 pisteen johtoasemassa. Kotijoukkue vei nimiinsä viimeistä neljännestä lukuun ottamatta kaikkien neljännesten voitot, eikä voittajasta jäänyt näin ollen epäselvyyttä.

Vimpelin Veto säkitti vapaaheittonsa Honkaa tarkemmin, mutta muissa heitoissa kotijoukkue osui paremmilla prosenteilla. Honka myös pelasi selkeästi paremmin hyökkäyspäädyssä yhteen: vierasjoukkue jakeli 13 koriin johtanutta syöttöä, mutta kotijoukkueen leirissä namupasseja jaettiin 25.

Hongan pistenikkarina hääri Sidney Cook, joka merkautti tilastoihinsa tupla-tuplan (28/15). Tulitukea antoivat myös Alexyz Vaioletama (17/9/5s) sekä Kaisa Kuisma (14/4).

Vimpelin Vedon Alisia Jenkins oli jälleen hurjalla päällä viimeistellen 22 pistettä ja 16 levypalloa. Joukkueen riveistä toiseksi tehokkaimmin esiintyi Amy Griffin (18/7).

Ottelutilastot

HBA raivasi tiensä pudotuspeleihin

Torpan Poikien mollivoittoinen kausi sai jatkoa kotikentällä Munkkiniemessä, kun joukkue koki viidennen peräkkäisen tappion. Tällä kertaa sarjanousijan kaatajana oli HBA Märsky, joka vei pelin voiton selvästi nimiinsä koriluvuin 72-95 (30-57). ToPo pelasi ottelussa enää maineesta ja kunniasta, mutta HBA:lla oli puolestaan panoksensa pudotuspelit, joihin vierasjoukkue myös varmisti pääsynsä maukkaan voiton myötä.

Awak Kuerin ja Sara Bejdin johdolla HBA kirmasi jo ensimmäisellä jaksolla mukavaan 18 pisteen etumatkaan. Joukkue lisäsi vettä myllyyn vielä lisää toisella jaksolla, eikä aikakaan, kun ero oli revennyt jo 27 pisteeseen.

Puoliajan jälkeen ei ToPosta ollut enää pysäyttämään kuumavireisiä vieraitaan, jotka jatkoivat hurjaa pistetehtailuaan kaasu pohjassa kohti voittoa.

HBA:n käpäliin tarttui selvästi enemmän levypalloja, mutta tarkemmin olisi ToPon pitänyt säkittää heittojaan. Vierasjoukkue myös ryöväsi pallon vastustajaltaan yhteensä 12 kertaa. Näistä menetyksistä HBA pääsi kuittaamaan peräti 27 pistettä.

Ottelun suvereeni kuningatar oli Awak Kuier, jonka teholukemaksi kertyi huima 45. Paljosta ei jäänyt myöskään kiinni Kuerin triplatupla, joka jäi vaivaisen kahden torjunnan päähän: 24/16/4s/8t. Kovaa tulosta joukkueelleen tekivät myös Elina Arike (21/9) sekä Sara Bejedi (23/5).

Torpan Poikien selkein ykköstykki oli jälleen Ashli Payne, joka oli päävastuussa joukkueensa levypalloista ja pisteistä (20/16/4r). Sarjanousijan riveistä kunnostautui niin ikää myös Laura Saarinen (19/6).

Ottelutilastot

Kouvottaret Kymenlaakson paikalliskamppailun voittoon

Kouvottaret kykeni nousemaan Kymenlaakson paikallisottelun voittoon ensi kertaa kauden aikana ottelun päättyessä Peli-Karhuja vastaan numeroin 73-86 (45-46). Kouvottaret on testannut voimasuhteitaan Peli-Karhujen kanssa nyt kolmesti, mutta kaksi aiempaa koitosta on päättynyt PeKan selvään voittoon.

Kouvottaret tuli vieraskentällä peliin mukaan heti sähäkästi PeKan vielä hakiessa virettään. Jo avausjakson aikana vieraat käväisivät 11 pisteen johdossa, eikä ihme, sillä Taret nosteli helpon näköisiä lay uppeja ja heitti tarkasti. Roope Mäkelän luotsaama kotijoukkue ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt. PeKa sai kuin saikin shokkialusta huolimatta kupletin juonesta kiinni, eikä aikaakaan kun ero oli jo kurottu kiinni.

Puoliajalle painuttiin pistettä vaille tasatilanteessa. Ottelun todellinen käännekohta koettiin kolmannen jakson aikana. Kotkalaiset onnistuivat pusertamaan tulostaululle vaivaiset yhdeksän pistettä, kun taas Kouvottaret säkitti jakson aikana murskaavat 20 pojoa. Jakson päätteeksi Taret oli hurjastellut jo 12 pisteen etumatkaan.

Päätösneljännes ei tuonut enää helpotusta kotijoukkueen tilanteeseen, vaikkei ero enää radikaalisti kasvanutkaan. Erinomaisessa vireessä ollut Linda-Lotta Lehtoranta (18/7s) piti joukkuetta enää yksin pystyssä hyökkäyspäässä Kouvottarien virittäytyessä hurmoksellisiin voitonjuhliin.

– Ensimmäinen voitto Karhuvuoressa tuntuu tietysti hyvältä. Olimme aktiivisia ja fyysisisä ja tulimme peliin hyvin mukaan. Kolmennella jaksolla tehostimme puolustusta, jonka ansioista saimme PeKan helpot korit pois ja saimme rajoitettua heidän nopeita hyökkäyksiään. Pelasimme hienon pelin joukkueena, Mika Hartonen päätti. 

Kouvottarien aloitusviisikko säkitti murskaavat 77 pistettä. Erityisen tehokkaan duon muodostavat Taeler Deer ja Claire Lamunu, joiden yhteispeli kentällä on lähes telepaattista. Erot olivat naapurikaupungin joukkueiden välillä hyvin marginaalisia, mutta hieman vahvemmin vierasjoukkue rankaisi korin läheisyydestä, josta kertyi 56 pisteen pistepotti PeKan 32 vastaan.

Ottelun ylivoimaisesti tehokkain oli Claire Lamunu (27/9), jonka pysäyttäminen korin alla tuotti puolustukselle haasteita. Totutun kovia olivat myös Camille Zimmerman (21/8/4s) sekä syöttöhirmu Taeler Deer (19/5/11s/4r).

Kotijoukkueen tuorehko vahvistus Daniela Wallen (13/11) sai kontolleen mukavan onnistumisen ottelussa, mutta lisää tehoja joukkue olisi kaivannut muiltakin vahvistuksilta. Mukiinmenevän suorituksen aikaan sai kotimaiselta puolelta Noora Järvikangas (10/7).

Ottelutilastot

Catz menetti option runkosarjan kolmossijaan

Forssan Alku otti niskalenkin Lappeenrannan Catzista vieraissa. Tiukka ottelu päättyi lopulta Alun hyväksi koriluvuin 66-79 (35-40). Molemmat ovat jo varmistaneet paikkansa pudotuspeleissä,  mutta tappio tarkoitti Catzille karvaasti sitä, ettei joukkue voi nousta enää runkosarjan kolmostilalle, sillä Kouvottaret nappasi päivän pelikierroksella voiton omassa ottelussaan.

Forssan Alku tarrasi ensimmäisen kerran voittoon kiinni toisen neljänneksen aikana, jolloin joukkue käväisi jo parhaimmillaan kymmenen pisteen johdossa. Jaksolla esiin astuivat erityisesti Mia Loyd sekä Hanna Vapamaa, jotka molemmat nakuttelivat tärkeitä pisteitä joukkueelle. Yhteensä Alku säkitti jakson aikana peräti neljä kolmosta pohjaan, mikä avitti vieraat viiden pisteen niukkaan etumatkaan puoliajalle lähdettäessä.

Ottelun voittoa ratkottiin vasta viimeisen neljänneksen aikana. Kissalauma kiri eroa vimmaisesti umpeen, mutta kirpaisevat ohiheitot vesittivät etutamatkan kuromista. Forssan Alku sen sijaan sai oman moottorinsa kunnolla käyntiin jakson alkuvaiheessa, jolloin joukkue tehtaili kahdeksan pistettä peräjälkeen eron kasvaessa jo 12 pisteeseen. Tästä ei Catz enää toipunut, ja näin Alku pääsi kaasuttamaan ottelun voittoon. Voiton myötä Alku myös katkaisi kaksi ottelua kestäneen tappioputkensa. Risto-Mattin Rouskun mukaan voitto avautui ehjän pelin tuloksena:

– Meiltä hyvä peli, kauden ehjin nelkytminuuttinen. Voitimme jokaisen erän, ei ollut hätää vaikka Catz tulikin peliin mukaan. Pystyimme ottamaan puolustuksessa ne jutut pois, mitä haluttiin. Olen todella tyytyväinen joukkueen esitykseen tänään.

Forssan Alku käytti materiaaliaan laajasti, josta osoituksena olivat penkiltä tulleet 22 pistettä Catzin kuutta vastaan. Tutut kotikentän koriraudat eivät auttaneet Catzin sihdissä, sillä forssalaiset myös heittivät paremmilla prosenteilla. Mika Haakana ei sanojaan säästellyt hävityn ottelun päätteeksi.

– Jos valmistautuu tällä tavoin, kuin me olemme valmistautuneet viimeisen viikon, tässä on tulos. Ei ollut mitään jakoa tässä pelissä millään osa-alueella. Huolestuttavaa on se, että pleijareihin on yhdeksän päivää ja homma pitää vain saada kasaan. Paljon on tekemistä, olemme aika kaukana siitä tilanteesta missä pitäisi olla viikkoa ennen pleijareita. Ei ole missään nimessä hyvä tilanne.

Mia Loydin tahti ei näytä hiipuvan. Urheilullinen vahvistus täräytti jälleen mehukkaan tupla-tuplan ja oli koko ottelun tehokkain (22/11/6s). Tehoja irti saivat myös Emily Kinneston (18/6), sekä Meriem Eerikinharju (12/5), joka heitti läheltä ja kaukaa erinomaisilla prosenteilla.

Catzin rosterin tehokkain oli pelintekijä Valencia McFarland (19/10/4). Parketille palannut Aleighsa Welch nakutti niin ikää tupla-tuplan (21/12), mutta muut joukkueesta jäivät pisteissä kauas taakse. Joukkueen kokoonpanosta puuttui tuore vahvistus Curtyce Knox.

Ottelutilastot

Naisten Korisliigan pelejä jatketaan ensi keskiviikkona 13.3. kahdella ottelulla, jotka molemmat alkavat klo 18:30. Hyvinkään Ponteva matkustaa Forssan Alun vieraaksi (Elisa Viihde) ja Espoossa käydään puolestaan paikalliskamppailu Espoo Basket Teamin sekä Tapiolan Hongan välillä.
 



 

 
14.5.2019 13:02 Naisten Korisliiga

Mäkelä jatkaa mestarijoukkue Peli-Karhujen päävalmentajana

Kaksi edellistä naisten Suomen mestaruutta voittanut Peli-Karhut jatkaa ensi kaudella tutulla valmennuskaksikolla.

21.4.2019 16:03 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut juhlii naisten Korisliigan mestaruutta toista vuotta peräkkäin

Naisten Korisliigan neljäs finaaliottelu tarjosi pääsiäisen ratoksi laadukasta naiskoripalloa, josta ei tunnelmaa ja jännitystä puuttunut. Catz taisteli viimeiseen asti, mutta lopulta trilleriksi venynyt ottelu kruunasi Peli-Karhut Suomen mestariksi toista kertaa peräkkäin ottelun päättyessä kahden pisteen erolla 71-73 (37-37). Suomen mestaruus on PeKalle viides.

18.4.2019 22:57 Naisten Korisliiga

Catzin Roosa Kosonen: ”Luvassa on todella mielenkiintoinen ottelu”

Catzin oma kasvatti Roosa Kosonen kertoo joukkueen ottavan kaiken irti finaalisarjan välipäivistä, jolloin aika menee pelaajilla pitkälti palautumiseen ja seuraavaan otteluun valmistautumisessa.

16.4.2019 21:46 Naisten Korisliiga

Catz taisteli selkä seinää vasten ja nappasi ensimmäisen voiton finaalisarjassa

Lappenrannan Catz kykeni venymään vaikean paikan edessä finaalisarjan ollessa jo 0-2 kotkalaisille. Ryhdikkäästi ottelun aloittanut Catz oli vähällä jälleen menettää otettaan voitosta päätösjaksolla, mutta lopulta Elena Reshetkon ja Valencia McFarlandin vapaaheitot toivat joukkueelle voiton lukemin 77-83 (29-40).

14.4.2019 20:49 Naisten Korisliiga

Sinnikäs PeKa taisteli itsensä jatkoajan päätteeksi voiton päähän mestaruudesta

Peli-Karhut nappasi tiukan ja monivaiheisen ottelun päätteeksi voiton jatkoajalla lukemin 80-84 (40-35). Finaalisarja on katkolla PeKalle ensi tiistaina Karhuvuoressa ottelusarjan ollessa jo 2-0.

13.4.2019 20:09 Naisten Korisliiga

Hyvinkään Ponteva on naisten Korisliigan pronssimitalisti 2018-19

Hyvinkään Ponteva on naisten Korisliigan pronssimitalisti vuosimallia 2018-19. Hurjassa vireessä ollut Ponteva selätti Kouvottaret murskaavasti kotiyleisön edessä luvuin 104-59 (55-30).

12.4.2019 21:57 Naisten Korisliiga

Peli-Karhujen ehjä joukkuepeli takasi voiton kotiyleisön edessä

Naisten Korisliigan finaalisarja 2018-19 käynnistyi Kotkan Karhuvuoressa, jossa Peli-Karhut nappasi Catzista selvän voiton koriluvuin 76-61.

11.4.2019 10:53 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaaliennakko: PeKa puolustaa mestaruutta kotiedun turvin Catzia vastaan

Naisten Korisliigan fiinaalisarja vuosimallia 2018-19 käynnistyy huomenna perjantaina 12. huhtikuuta. Vastakkain asettuvat Kotkan Peli-Karhut ja Lappeenrannan Catz, jotka kohtasivat toisensa myös viime vuoden loppuotteluissa. Joukkueiden päävalmentajilla on edessään tuttu vastustaja, jossa pelaajat ja pelityylit ovat hyvin hallussa puolin ja toisin.

7.4.2019 20:05 Naisten Korisliiga

Kouvottarien puhti ei riittänyt kaatamaan Peli-Karhuja – hallitseva mestari jälleen finaaliin

Kymenlaakson paikallisvälieräsarja ratkesi tänään Peli-Karhujen voittoon. PeKa vei sarjan lopulta nimiinsä 3-1 ja otteluparin viimeisin koitos Jatke Areenalla oli jo selvää hallitsevan mestarin komentoa.

5.4.2019 22:13 Naisten Korisliiga

Valencia McFarland upotti Pontevan kolmen pisteen heitollaan ja vei Catzin finaaliin

Lappeenrannan Catz on varmistanut paikkansa naisten Korisliigan finaalipeleissä. Hyvinkään Ponteva pisti tiukasti kampoihin kotihallissaan, mutta joutui jälleen ottelun loppuminuuteilla taipumaan Catzille, joka jyräsi puhtaalla 0-3 saldolla loppuotteluihin. Illan toisessa välieräottelussa Kouvottaret puolestaan pelasi onnistuneesti selkä seinää vasten vieraissa voittamalla Peli-Karhut lukemin 76-82. Otteluparin sarja on nyt 2-1.

3.4.2019 22:23 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja Catz kiinni finaalipaikassa – välierät katkolla perjantaina

Peli-Karhut sai jälleen suorittaa kovan iltapuhteen Kouvottaria vastaan, mutta edellisensä kaltaisesti illan ottelu ratkesi loppuminuuteilla kotkalaisten eduksi numeroin 86-91. Hyvinkään Ponteva onnistui petraamaan aiempaan peliin nähden, mutta Catzin kova päätösjakson rynnistys ja henkinen kantti piti ottelun loppuun asti kissojen repiessä voitto niukasti lukemin 76-73.

1.4.2019 22:04 Naisten Korisliiga

Catzin ryöstöretki Hyvinkäälle onnistui suvereenisti – Peli-Karhut piti kotiedun Kouvottaria vastaan

Lappeenrannan Catz venyi voittoon ensimmäisessä välieräottelussa vaikean paikan edessä, kun vastaan asettui runkosarjavoittaja Hyvinkään Ponteva kotiedun turvin. Catzin toteutus toimi nyt molemmissa päissä kenttää ja lappeenrantalaiset nappasivat selvän voiton koriluvuin 69-84. Ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan sai myös Peli-Karhut, joka sai vääntää Kouvottaria vastaan summerin soittoon asti. Lopulta kotkalaiset olivat kuitenkin piirun verran parempia numeroin 70-66.

1.4.2019 10:24 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan välieräennakko: HyPo saa vastaansa kestomenestyjä Catzin, PeKa ja Kouvottaret Kymenlaakson paikallisvääntöön

Naisten Korisliigan lopulliset välieräparit selvisivät viime perjantaina. Runkosarjavoittaja Hyvinkään Ponteva aloittaa välieräurakkansa Martinhallista ja saa vastaansa kestomenestyjäjoukkue Catzin. Hallitseva mestari Peli-Karhut pääsee omaan ottelusarjaansa levänneenä ja kohtaa pitkän puolivälieräurakan käyneen Kouvottaret. Otteluparin sarja aloitetaan Kotkan Karhuvuoresta.

29.3.2019 22:06 Naisten Korisliiga

Kouvottaret taisteli tiensä välieriin: ”Ihan hemmetin hieno fiilis”

Kouvottaret onnistui viimein ottamaan kotivoiton Forssan Alkua vastaan. Otteluparin tunteikas ja tasaväkinen sarja venyi lopulta aina viidenteen otteluun, mutta viimeisessä kohtaamisessa kouvolalaiset olivat selvästi parempia koriluvuin 75-51. Sijoitus on samalla Kouvottarien tähänastisen liigahistorian paras.

27.3.2019 22:17 Naisten Korisliiga

Catz jatkaa välieriin – Kouvottaret venytti ottelusarjan viidenteen peliin

Lappeenrannan Catz nousi voittoon Espoo Basket Teamista polveilevan ottelun päätteeksi kotikentällään koriluvuin 70-64. Otteluparin voitot menivät Catzille lopulta 3-1 ja näin ollen lappeenrantalaiset selvittivät tiensä välieriin. Kouvottaret sai puolestaan taistella pakkovoitosta Feeniksillä aina jatkoajalle asti, mutta lopulta vieraat karvasivat voiton Forssan Alusta 82-87. Otteluparin sarja on nyt 2-2 ja välieräpaikka ratkeaa perjantaina Kouvolassa.

25.3.2019 22:33 Naisten Korisliiga

EBT venytti ottelusarjaa vaikean paikan edessä – Peli-Karhut ja Hyvinkään Ponteva puhtaalla saldolla välieriin

Espoo Basket Team pelasi selkä seinää vasten kotikentällään Catzia vastaan, mutta onnistui ottamaan trillerivoiton pisteellä loppusekunneilla. Forssan Alku puolestaan otti toisen kiinnityksen välieräpaikkaan voittamalla Kouvottaret jälleen vieraskentällä. Suoran välieräpaikan 3-0 voitoilla tänään itselleen varmistivat sen sijaan Peli-Karhut sekä Hyvinkään Ponteva. Tapiolan Hongan ja HBA:n kaudet ovat nyt näin ollen taputeltuja.

25.3.2019 11:32 Naisten Korisliiga

Maaliskuun pelaaja Claire Lamunu: ”Toivoisin voivani auttaa lapsia näkemään mahdollisuutensa”

Ugandalaissyntyinen Claire Lamunu aloitti koripallon pelaamiseen vasta teini-iässä, mutta on siitä huolimatta ehtinyt kehittymään valtavasti lyhyen ajan sisällä. Laji on vienyt Lamunun kauas pois kotimaasta, mutta 25-vuotias sisäpelaaja on tarttunut ennakkoluulottomasti haasteisiin ja madollisuuksiin. Kouvottarien seuraava pudotuspelien puolivälieräottelu on tänään maanantaina 25.3. Forssan Alkua vastaan Jatke Areenalla. Selostajana ottelussa toimii Kouvojen Korisliigan otteluista tuttu ääni Simo Pyöriä ja kommentaattorina koripallolegenda Auli Nyman.

22.3.2019 22:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret tasoitti ottelusarjan Alkua vastaan – toinen kiinnitys välieräpaikkaan PeKalle, HyPolle sekä Catzille

Kouvottaret tasoitti vieraissa puolivälierien ottelusarjan Forssan Alkua vastaan. Tilanne on nyt 1-1 molempien onnistuessa nousemaan voittoon vieraissa. Toiseen voittoonsa tänään ylettyivät sen sijaan Peli-Karhut, Hyvinkään Ponteva, sekä Catz. Kaikilla kolmella on mahdollisuus napata välieräpaikka ensi maanantaina.

20.3.2019 21:04 Naisten Korisliiga

Hongan vahva aloitus ei riittänyt loppuun asti – Peli-Karhut avausvoittoon

Tapiolan Honka pisti kovaa kampoihin ensimmäisessä puolivälieräkohtaamisessaan hallitsevalle mestarille vieraskentällä, mutta Peli-Karhut ei luopunut avausvoitosta pelin päättyessä niukasti 75-67.

19.3.2019 22:05 Naisten Korisliiga

Hyvinkään Ponteva piti kotietunsa - Espoo Basket Team ja Kouvottaret taipuivat kotihallissa

Naisten Korisliigan pudotuspelien ensimmäiset puolivälierät polkaistiin käyntiin. Hyvinkään Ponteva rynnisti voittoon HBA:sta käsittämättömän päätösneljänneksen avulla ja Catz puolestaan nappasi voiton EBT:stä hyvän avauksen ansiosta. Kouvottaret joutui taipumaan tasaisessa ottelussa Forssan Alulle.

Näytä lisää vastaavia