HyPon paikkapuolustus piti onnistuneesti läpi ottelun - myös PeKa takaisin voiton tielle

3.11.2018 19:30 Naisten Korisliigan kuudes kierros saatiin päätökseensä. HyPo haki peräti viidennnen peräkkäisen voittonsa ottelussaan Vimpelin Vetoa vastaan. PeKa sen sijaan onnistui saamaan ensimmäisen vierasvoittonsa komantena sarjassa olevaa Forssan Alkua vastaan.

Henna Salomaa oli ottelussa yksi HyPon kantavista voimista. Kuva: Ville Vuorinen.

Vimpelin liikuntahallilla käytiin runsaspisteinen ottelu, kun Vimpelin Veto sai vieraakseen Hyvinkään Pontevan. Äärimmäisen tasaväkisen ottelun vei lopulta vierasjoukkue HyPo numeroin 90-96 (44-41). HyPo on sarjan avausotteluaan lukuun ottamatta voittanut kaikki ottelunsa, ja voittoja on kertynyt putkeen nyt yhteensä jo viisi, mikä oikeuttaa toiseen sijaan sarjataulukossa. ViVelle puolestaan kertyi kolmas hävitty ottelu, ja ensimmäinen tappio kotikentällä.

HyPolle voitto ei päivän ottelussa silti helpolla irronnut, sillä tasaista pelaamista käytiin pelin kaikilla osa-alueilla, ja lopulliset ratkaisut tapahtuivat vasta neljännellä jaksolla. HyPon suurempi koko ja fyysisyys korin alla olivat kuitenkin niitä tekijöitä, jotka kallistivat vaakakuppia vierasjoukkueen hyväksi. HyPo kykeni viimeistelemään paremmin korin alta sekä lähietäisyyksiltä pienikokoisempaan ViVeen verrattuna. HyPo myös lähti peliin mielenkiintoisella puolustustaktiikalla, sillä joukkue pelasi paikkapuolustuksella läpi koko ottelun.

HyPo onnistui pelissä laajalla rintamalla. Pistekuningattarena joukkueelta esiintyi Henna Salomaa, joka tykitti ottelussa vakuuttavat 22 pistettä.  Aseettomaksi ei jäänyt tälläkään kertaa Taru Tuukkanen, joka piti joukkuetta mukana vaikeilla hetkillä (20/11/4s.) Alexis Montgomery teki puolestaan 13 pistettä ja nappasi yhdeksän levypalloa.

ViVen rivien tehomoottorina hääri Alisia Jenskins, joka viimeisteli 12 pistettä, otti 16 levypalloa, sekä syötti viisi koriin johtanutta syöttöä. Amy Griffin upotti 27 pistettä ja ylsi kahdeksaan levypalloon. Taru Timo oli ottelussa loistavalla heittopäällä upottaen kaaren takaa peräti neljä osumaa, joista pistekertymäksi kirjattiin 12 pistettä.

Ottelutilasto

PeKa takaisin voiton tielle

Viime kauden kultamitalisti PeKa esiintyi Forssassa tappioistaan sisuuntuneena. PeKa nujersi Forssan Alun vieraskentällä lukemin 63-83 (29-38) voittaen kaikki neljännekset. Voitto oli kotkalaisten ensimmäinen vieraissa ja samalla koko kauden toinen. Kolmantena sarjassa olevalle Alulle tappio oli kauden toinen, mikä rikkoi joukkueen kolmen voiton putken.

PeKan pelinrakentaja Daisha Simmons nähtiin jälleen joukkueen riveissä parin poissaolon jälkeen. Simmons palasi ryminällä takaisin sorvin ääreen, ja tykitti 16 pistettä. Brittany Starling kamppaili puolestaan kovaa korin alla tilastoiden 20/7. Linda-Lotta Lehtorannan heittokäsi osui ottelussa hyvällä prosentilla läheltä ja kaukaa. Tämän lisäksi Lehtoranta ruokki joukkuetovereitaan usealla koriin johtaneella syötöllä (12/5s.)

PeKa onnistui löytämään hyökkäyspelissään vapaita paikkoja, sekä heittämään etenkin kaukaa sisään Alkua paremmilla tarkkuuksilla. Vierasjoukkue myös pyöritti rotaatiotaan laajemmalla sektorilla, josta todisteeksi jäi 27 penkiltä tullutta pistettä, kun taas kotijoukkueelle näitä kertyi seitsemän.

Vastikään kuukauden pelaajaksi valittu Alun Mia Loyd heitti yhteensä 18 pistettä, mutta levypalloissa hän ei päässyt tällä kertaa loistamaan, sillä niitä kertyi vain viisi. Loydin perässä ottelussa onnistuivat myös Emily Kinneston (14/6), sekä Ella Salminen (12/7). Hanna Vapamaa uurasti tasaisen varmasti viidellä pisteellään, kahdeksalla levypallollaan, sekä neljällä syötöllään.

Ottelutilasto

 

 
19.6.2019 20:58 Pääjuttu

Korisliigojen sarjalisenssit kaudelle 2019-20 myönnetty

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2019-20. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Tavoitetila seurojen määrän suhteen korkeimmilla sarjatasolla täyttyi, kun miesten divisioonissa pelaa 12 joukkuetta ja naisten 10.

19.6.2019 08:47 Susiladies

Roosa Lehtoranta Belgian pääsarjan Antwerp Giantsiin

Naisten Korisliigaa päättyneellä kaudella Tapiolan Hongassa pelannut Roosa Lehtoranta, 22, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, kun Peli-Karhut-kasvatti on tehnyt sopimuksen Belgian pääsarjassa pelaavan Antwerp Giantsin kanssa.

6.6.2019 20:26 Naisten Korisliiga

HBA:n Sara Bejedi palkittiin arvokkaimpana pelaajana, Peli-Karhut rohmusi palkintoja

Naisten Korisliiga-seurojen valmentajat ja kapteenit valitsivat 18-vuotiaan huippulupauksen, Sara Bejedin, sarjan parhaimmaksi pelaajaksi. Suomen mestari Peli-Karhujen pelaajia palkittiin kolmessa kategoriassa.

14.5.2019 13:02 Naisten Korisliiga

Mäkelä jatkaa mestarijoukkue Peli-Karhujen päävalmentajana

Kaksi edellistä naisten Suomen mestaruutta voittanut Peli-Karhut jatkaa ensi kaudella tutulla valmennuskaksikolla.

21.4.2019 16:03 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut juhlii naisten Korisliigan mestaruutta toista vuotta peräkkäin

Naisten Korisliigan neljäs finaaliottelu tarjosi pääsiäisen ratoksi laadukasta naiskoripalloa, josta ei tunnelmaa ja jännitystä puuttunut. Catz taisteli viimeiseen asti, mutta lopulta trilleriksi venynyt ottelu kruunasi Peli-Karhut Suomen mestariksi toista kertaa peräkkäin ottelun päättyessä kahden pisteen erolla 71-73 (37-37). Suomen mestaruus on PeKalle viides.

18.4.2019 22:57 Naisten Korisliiga

Catzin Roosa Kosonen: ”Luvassa on todella mielenkiintoinen ottelu”

Catzin oma kasvatti Roosa Kosonen kertoo joukkueen ottavan kaiken irti finaalisarjan välipäivistä, jolloin aika menee pelaajilla pitkälti palautumiseen ja seuraavaan otteluun valmistautumisessa.

16.4.2019 21:46 Naisten Korisliiga

Catz taisteli selkä seinää vasten ja nappasi ensimmäisen voiton finaalisarjassa

Lappenrannan Catz kykeni venymään vaikean paikan edessä finaalisarjan ollessa jo 0-2 kotkalaisille. Ryhdikkäästi ottelun aloittanut Catz oli vähällä jälleen menettää otettaan voitosta päätösjaksolla, mutta lopulta Elena Reshetkon ja Valencia McFarlandin vapaaheitot toivat joukkueelle voiton lukemin 77-83 (29-40).

14.4.2019 20:49 Naisten Korisliiga

Sinnikäs PeKa taisteli itsensä jatkoajan päätteeksi voiton päähän mestaruudesta

Peli-Karhut nappasi tiukan ja monivaiheisen ottelun päätteeksi voiton jatkoajalla lukemin 80-84 (40-35). Finaalisarja on katkolla PeKalle ensi tiistaina Karhuvuoressa ottelusarjan ollessa jo 2-0.

13.4.2019 20:09 Naisten Korisliiga

Hyvinkään Ponteva on naisten Korisliigan pronssimitalisti 2018-19

Hyvinkään Ponteva on naisten Korisliigan pronssimitalisti vuosimallia 2018-19. Hurjassa vireessä ollut Ponteva selätti Kouvottaret murskaavasti kotiyleisön edessä luvuin 104-59 (55-30).

12.4.2019 21:57 Naisten Korisliiga

Peli-Karhujen ehjä joukkuepeli takasi voiton kotiyleisön edessä

Naisten Korisliigan finaalisarja 2018-19 käynnistyi Kotkan Karhuvuoressa, jossa Peli-Karhut nappasi Catzista selvän voiton koriluvuin 76-61.

11.4.2019 10:53 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaaliennakko: PeKa puolustaa mestaruutta kotiedun turvin Catzia vastaan

Naisten Korisliigan fiinaalisarja vuosimallia 2018-19 käynnistyy huomenna perjantaina 12. huhtikuuta. Vastakkain asettuvat Kotkan Peli-Karhut ja Lappeenrannan Catz, jotka kohtasivat toisensa myös viime vuoden loppuotteluissa. Joukkueiden päävalmentajilla on edessään tuttu vastustaja, jossa pelaajat ja pelityylit ovat hyvin hallussa puolin ja toisin.

7.4.2019 20:05 Naisten Korisliiga

Kouvottarien puhti ei riittänyt kaatamaan Peli-Karhuja – hallitseva mestari jälleen finaaliin

Kymenlaakson paikallisvälieräsarja ratkesi tänään Peli-Karhujen voittoon. PeKa vei sarjan lopulta nimiinsä 3-1 ja otteluparin viimeisin koitos Jatke Areenalla oli jo selvää hallitsevan mestarin komentoa.

5.4.2019 22:13 Naisten Korisliiga

Valencia McFarland upotti Pontevan kolmen pisteen heitollaan ja vei Catzin finaaliin

Lappeenrannan Catz on varmistanut paikkansa naisten Korisliigan finaalipeleissä. Hyvinkään Ponteva pisti tiukasti kampoihin kotihallissaan, mutta joutui jälleen ottelun loppuminuuteilla taipumaan Catzille, joka jyräsi puhtaalla 0-3 saldolla loppuotteluihin. Illan toisessa välieräottelussa Kouvottaret puolestaan pelasi onnistuneesti selkä seinää vasten vieraissa voittamalla Peli-Karhut lukemin 76-82. Otteluparin sarja on nyt 2-1.

3.4.2019 22:23 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja Catz kiinni finaalipaikassa – välierät katkolla perjantaina

Peli-Karhut sai jälleen suorittaa kovan iltapuhteen Kouvottaria vastaan, mutta edellisensä kaltaisesti illan ottelu ratkesi loppuminuuteilla kotkalaisten eduksi numeroin 86-91. Hyvinkään Ponteva onnistui petraamaan aiempaan peliin nähden, mutta Catzin kova päätösjakson rynnistys ja henkinen kantti piti ottelun loppuun asti kissojen repiessä voitto niukasti lukemin 76-73.

1.4.2019 22:04 Naisten Korisliiga

Catzin ryöstöretki Hyvinkäälle onnistui suvereenisti – Peli-Karhut piti kotiedun Kouvottaria vastaan

Lappeenrannan Catz venyi voittoon ensimmäisessä välieräottelussa vaikean paikan edessä, kun vastaan asettui runkosarjavoittaja Hyvinkään Ponteva kotiedun turvin. Catzin toteutus toimi nyt molemmissa päissä kenttää ja lappeenrantalaiset nappasivat selvän voiton koriluvuin 69-84. Ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan sai myös Peli-Karhut, joka sai vääntää Kouvottaria vastaan summerin soittoon asti. Lopulta kotkalaiset olivat kuitenkin piirun verran parempia numeroin 70-66.

1.4.2019 10:24 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan välieräennakko: HyPo saa vastaansa kestomenestyjä Catzin, PeKa ja Kouvottaret Kymenlaakson paikallisvääntöön

Naisten Korisliigan lopulliset välieräparit selvisivät viime perjantaina. Runkosarjavoittaja Hyvinkään Ponteva aloittaa välieräurakkansa Martinhallista ja saa vastaansa kestomenestyjäjoukkue Catzin. Hallitseva mestari Peli-Karhut pääsee omaan ottelusarjaansa levänneenä ja kohtaa pitkän puolivälieräurakan käyneen Kouvottaret. Otteluparin sarja aloitetaan Kotkan Karhuvuoresta.

29.3.2019 22:06 Naisten Korisliiga

Kouvottaret taisteli tiensä välieriin: ”Ihan hemmetin hieno fiilis”

Kouvottaret onnistui viimein ottamaan kotivoiton Forssan Alkua vastaan. Otteluparin tunteikas ja tasaväkinen sarja venyi lopulta aina viidenteen otteluun, mutta viimeisessä kohtaamisessa kouvolalaiset olivat selvästi parempia koriluvuin 75-51. Sijoitus on samalla Kouvottarien tähänastisen liigahistorian paras.

27.3.2019 22:17 Naisten Korisliiga

Catz jatkaa välieriin – Kouvottaret venytti ottelusarjan viidenteen peliin

Lappeenrannan Catz nousi voittoon Espoo Basket Teamista polveilevan ottelun päätteeksi kotikentällään koriluvuin 70-64. Otteluparin voitot menivät Catzille lopulta 3-1 ja näin ollen lappeenrantalaiset selvittivät tiensä välieriin. Kouvottaret sai puolestaan taistella pakkovoitosta Feeniksillä aina jatkoajalle asti, mutta lopulta vieraat karvasivat voiton Forssan Alusta 82-87. Otteluparin sarja on nyt 2-2 ja välieräpaikka ratkeaa perjantaina Kouvolassa.

25.3.2019 22:33 Naisten Korisliiga

EBT venytti ottelusarjaa vaikean paikan edessä – Peli-Karhut ja Hyvinkään Ponteva puhtaalla saldolla välieriin

Espoo Basket Team pelasi selkä seinää vasten kotikentällään Catzia vastaan, mutta onnistui ottamaan trillerivoiton pisteellä loppusekunneilla. Forssan Alku puolestaan otti toisen kiinnityksen välieräpaikkaan voittamalla Kouvottaret jälleen vieraskentällä. Suoran välieräpaikan 3-0 voitoilla tänään itselleen varmistivat sen sijaan Peli-Karhut sekä Hyvinkään Ponteva. Tapiolan Hongan ja HBA:n kaudet ovat nyt näin ollen taputeltuja.

25.3.2019 11:32 Naisten Korisliiga

Maaliskuun pelaaja Claire Lamunu: ”Toivoisin voivani auttaa lapsia näkemään mahdollisuutensa”

Ugandalaissyntyinen Claire Lamunu aloitti koripallon pelaamiseen vasta teini-iässä, mutta on siitä huolimatta ehtinyt kehittymään valtavasti lyhyen ajan sisällä. Laji on vienyt Lamunun kauas pois kotimaasta, mutta 25-vuotias sisäpelaaja on tarttunut ennakkoluulottomasti haasteisiin ja madollisuuksiin. Kouvottarien seuraava pudotuspelien puolivälieräottelu on tänään maanantaina 25.3. Forssan Alkua vastaan Jatke Areenalla. Selostajana ottelussa toimii Kouvojen Korisliigan otteluista tuttu ääni Simo Pyöriä ja kommentaattorina koripallolegenda Auli Nyman.

Näytä lisää vastaavia