HyPon Titta-Riina Lepistö: ”Joukkueena nousimme kaikista kuopista”

30.4.2017 Hyvinkään Pontevan seurahistorian ensimmäistä Suomen mestaruuden lisäksi kirkkain mitali ripustettiin ensimmäistä kertaa joukkueen kapteenin Titta-Riina Lepistön, 26, kaulaan. Lepistö nousi ratkaisevassa viidennessä finaalissa suurimpien ratkaisijoiden rooliin heittämällä kauden piste-ennätyksensä, 17 pistettä.

Titta-Riina Lepistö pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä Suomen mestaruutta HyPon paidassa.

Lepistö pommitti ratkaisufinaalissa kauden ennätyslukemansa - 17 pistettä. Kuvat: Ville Vuorinen.

Kolmannen kauden Hyvinkäällä päättänyt Lepistö seisoi viime keväänä Taru Tuukkasen vierellä hopeiset mitalit kaulassa. Vuotta myöhemmin kapteenikaksikko tuuletti rajusti mestaruuden ratkettua lähes 1500 silmäparin edessä Hyvinkään Martinhallissa.

- Fiilikset ovat aivan mahtavat. Hiljalleen vasta alkaa ymmärtämään mitä olemme oikeasti saavuttaneet, Lepistö hymyilee.

HyPo eteni tasaisen vahvasti läpi kauden kohti tavoitettaan, välietappinaan runkosarjan voitto, mutta myös mutkia osui matkaan.

- Kausi joukkueella oli vaihderikas. Kauden aikana tapahtuneet kokoonpanomuutokset toivat oman haasteensa joukkuepelin rakentamiseen, mutta joukkueena pystyimme nousemaan yhdessä kaikista kuopista, joita eteemme kauden aikana tuli.

Jo kymmenennen kauden Naisten Korisliigassa urakoinut 184-senttinen laituri kirjautti kuluneella kaudella 8,7 pistettä, 4,9 levypalloa ja 1,8 syöttöä ottelua kohden.

- Itselläni kausi meni vaihtelevasti, mutta Miikka Sopasen opissa olen kehittynyt paljon pelaajana, Lepistö jakaa tunnustusta Pontevan valmennusjohdolle.

”Meillä oli jatkuva luotto omaan tekemiseen”

Finaalivastustaja Espoo United karkasi 0-2 -johtoon vietyään kaksi ensimmäistä kamppailua. Selkä seinää vasten Ponteva kuitenkin nousi tasoihin ja lopulta mestariksi, vietyään kolme viimeistä finaalia nimiinsä.

- Lähteminen 0-2 -tappioasemasta kolmanteen finaaliin ei ole helppo tilanne, mutta meillä oli koko ajan luotto omaan tekemiseen ja siihen, että pystymme voittamaan. Joukkueemme on henkisesti todella vahva.

- Olen onnellinen ja ylpeä pelaajien puolesta, että he saavuttivat sen mitä he ansaitsivat. Ylpeä jokaisen pelaajan työmoraalista ja uhrauksista, joita he ovat tehneet tämän eteen, myös HyPo-luotsi Miikka Sopanen jakoi tunnustusta mestaruuden ratkettua.

Ison kiitoksen etenkin heittotaidostaan tunnettu Lepistö jakaa myös hyvinkääläisyleisölle.

- Hyvinkäälle syntynyt korisbuumi on aivan mahtava juttu, niin Hyvinkäälle kuin koko naiskorikselle. Oli upeaa saada pelata tuollaisen kotiyleisön edessä, joka kannusti meitä alkulämmittelystä alkaen. Toivottavasti sama jatkuu ensi kaudella!

Runsaslukuinen fanijoukko kannusti joukkuettaan mallikkaasti myös vierasotteluissa Espoossa ja osoitti tukeaan myös mestaruuden jälkeen kerääntymällä Hyvinkään torille juhlimaan tuoreita Suomen mestareita.

- Varmaa on, että mestaruutta juhlitaan vielä monena vuonna Hyvinkään torilla. Tämän vuoden omasta otetaan kuitenkin kaikki ilo irti ja juhlat jatkuu varmuudella vapun yli, tuore Suomen mestari päättää.

 
12.4.2021 10:07 Susiladies

Taru Tuukkasen WNBA-draftista 20 vuotta: "Menin ihan shokkiin, kun mut draftattiin!"

Awak Kuierin odottaessa WNBA:n varaustilaisuutta on syytä palata 20 vuoden taakse, jolloin Taru Tuukkanen huudettiin naisten taalaliigaan ensimmäisenä suomalaisvarauksena koskaan. Vaikka Tuukkanen oli osoittanut Xavier Musketeersissa olevansa yksi NCAA-liigan parhaita pelaajia, WNBA-varaus tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä.

8.10.2020 08:19 Naisten Korisliiga

EBT:n Lotta Hämäläinen on jo 24-vuotiaana Korisliiga-veteraani

EBT:n pelinrakentaja ja luottopuolustaja Lotta Hämäläinen, 24, vasta kolkuttelee ikänsä puolesta urheilijan kulta-aikoja. Korisliiga-kokemusta Hämäläiseltä ei kuitenkaan puutu, sillä hän aloittaa ensi viikonloppuna ja kymmenennen kautensa naisten Korisliigassa.

5.8.2020 08:59 Susiladies

Magdalene Agyei: Rautoja hipova atleettinen laituri

Päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan maajoukkuekesän 2020 versio Susiladiesista on urheilullinen, liikkuva ja aktiivinen. Malliesimerkki näistä kolmesta ominaisuudesta on rautoja hipova 21-vuotias Magdalene Agyei.

3.6.2020 09:24 Haastattelu

Ella Salminen: Odysseia altavastaajasta

Ella Salminen, 21, ei ole välttämättä säväyttänyt sinua junnupelaajana, mutta aikuispelaajana kyllä. Salminen on noussut pyöreän nollan junnumaajoukkuekokemuksella Susiladies-rinkiläiseksi, jonka tulevaisuudessa kiiltää ulkomaankentät.

22.5.2020 08:31 Haastattelu

Saara Sandell: Minun valmentajani

Saara Sandell, 26, on Naisten Korisliigan jokapaikanhöylä, jonka vasuri laukoi päättyneellä kaudella kolmen pisteen heittoja kasvattajaseuransa EBT:n riveissä. Sandell nostaa merkittävimmiksi valmentajikseen urallaan Tapio Ahosen, Tuomas Rahkosen ja Kimmo Kujansivun.

19.5.2020 08:31 Naisten Korisliiga

Tuulia Timo: Hullu heittäjä Vimpelistä

Tuulia Timo, 23, on elävä esimerkki siitä, että Vimpelistä tulee korintekijöitä. Päättyneellä kaudella Timo nousi pohjanmaalaisella identiteetillä ja hullun heittäjän mentaliteetilla yhdeksi Naisten Korisliigan parhaiksi kotimaisiksi pisteidentekijöiksi Catz Lappeenrannassa.

17.4.2020 08:17 Naisten Korisliiga

Lotta Aaltonen: Minun valmentajani

Lotta Aaltonen, 34, on Raumalta ponnistanut Naisten Korisliiga -konkari, joka pelasi päättyneellä kaudella EBT:n kakkosjoukkueessa naisten ykkösdivisioonaa. Aaltonen käy Minun valmentajani -juttusarjassa lävitse uransa kolme tärkeintä valmentajaa, jotka ovat auttaneet häntä kasvamaan raumalaisesta juniorista kolmekymppiseksi Susiladies-debytantiksi.

10.4.2020 10:42 Naisten Korisliiga

Kaisa Lind: Minun valmentajani

Kaisa Lind, 32, on Kouvottarien monivuotinen kapteeni, jolta löytyy pääsarjakokemusta Naisten Korisliigasta jo kahdentoista kauden verran. Lindin taustalta löytyy neljä valmentajaa, jotka ovat olleet merkittävässä osassa hänen pelaajakaaressaan: Eero-Pekka Lind, Riku Parkatti, Mikko Tupamäki ja Tuomas Oja.

17.1.2019 14:31 Naisten Korisliiga

Joulukuun pelaaja Brittany Starling: "Aloittaessani olin todella huono"

Joulukuun pelaajaksi valittu Brittany Starling on esittänyt läpi kauden vakuuttavia otteita mestaruutta jahtaavissa Peli-Karhuissa. Starling siirtyi joukkueen riveihin hieman jälkijunassa, mutta kertoo viihtyvänsä seurassa erinomaisesti ja ylistää naisten Korisliigan tasoa.

9.1.2019 12:34 Pääjuttu

Sudenpentujen Emerita Mashaire: ”Vahvat ajot kohti koria on mun juttu”

Viime viikolla perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa nähtiin jälleen kerran Suomen tulevaisuuden koripallolupauksia. Yhtenä tähtenä tuikki Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen Emerita Mashaire, 17.

Näytä lisää vastaavia