Hyvävireinen Kouvottaret nappasi neljännen peräkkäisen voiton

31.1.2019 22:09 Torstain myöhäisillan ainoassa ottelussa Kouvottaret eivät antaneet HBA:lle mahdollisuutta voittoon ottelun päättyessä 52-87. Kouvottarille voitto oli jo neljäs putkeen.

Claire Lamunu on osoittautunut erinomaiseksi vahvistukseksi Kouvottarien joukkueelle. Kuva: Ville Vuorinen.

Kouvottaret jatkoivat hyvää virettään Mäkelänrinteellä voittamalla suurinumeroisesti HBA:n luvuin 52-87 (19-53). Kouvottaret ovat onnistuneet olemaan tammikuun aikana varsin voitokkaita, sillä joukkue on poistunut häviäjinä parketilta ainoastaan kerran. Toistaiseksi HBA ei ole onnistunut kukistamaan kouvolalaisia vielä kertaakaan kauden aikana, ja tappio oli joukkueelle neljäs peräkkäinen. Kouvottaret puolestaan viilettävät nyt neljän ottelun voittoputkessa.

Ottelu ratkesi käytännössä jo puoliaikaan mennessä, kun Kouvottaret olivat päässeet juoksemaan murskaavaan 34 pisteen johtoon. Taret pelasivat selkeästi paremmin joukkueena yhteen, sekä olivat alusta asti hyvällä jalalla liikkeellä. Hyökkäyspäässä pelikuviot tuottivat hedelmää, eikä vierasjoukkueen heittoprosenteissakaan ollut moittimista. HBA:lla oli sen sijaan vaikeuksia murtaa Kouvottarien puolustus, mikä pakotti kotijoukkueen yksilösuorituksiin.

Kouvottaret rohmusivat myös enemmistön levypalloista, sekä juoksivat HBA:n menetyksistä peräti 19 pistettä. Kouvottaret onnistuivat tuomaan myös penkiltä mukavat 18 pistettä, eikä voittajasta jäänyt näin ollen tällä kertaa epäselvyyttä. HBA:n valmentajan Mirka Dettmanin mukaan joukkue ei ollut pääsyt kunnolliselle pelipäälle:

– Emme olleet valmiita otteluun, emme henkisesti emmekä fyysisesti. Lisäksi Kouvottaret aloitti niin vahvasti, ettemme missään vaiheessa päässeet peliin mukaan.

– Huonon alun jälkeen oli vain pakko nollata tilanne. Puolustuksen kautta saimme edes jonkinlaista taistelua aikaiseksi ottelun toiselle puoliskolle, vaikka ero olikin jo liian iso, Lotta Vehka-Aho säesti.

Kouvottarien pelintekijä Taeler Deer jatkoi jälleen erinomaisia peliotteitaan ollen ottelun tehokkain pistekuningatar (23/8/7s/5r). Laadukasta työskentelyä jatkoivat niin ikää Claire Lamunu (21/8/5s) sekä Camille Zimmerman (17/11).

HBA:n heittopäivä ei ollut ottelussa paras mahdollinen, eikä kukaan pelaajista saanut yli kahtakymmentä pistettä kasaan. Lamunu piti Awak Kuieria tiukoissa pihdeissään, mutta tästä huolimatta torjuntatilastojen ykkösnainen punnersi 15 pistettä ja nappasi 11 levypalloa. Lotta Vehka-Aho (15/5) ja Sara Bejedi (13/5) onnistuivat molemmat tasaisen varmasti.

Ottelutilastot

Naisten Korisliigan seuraavat ottelut pelataan lauantaina 2.2. Klo 13.00 Hyvinkään Ponteva kohtaa Peli-Karhut ja klo 14.00 HBA saapuu Tapiolan Hongan vieraaksi. Klo 15.00 on tarjolla kaksi peliä: Vimpelin Veto kohtaa Kouvottaret kotihallissaan ja Catz emännöi Torpan Poikia. Päivän viimeisessä ottelussa kohtaavat Espoo Basket Team sekä Forssan Alku klo 17.00.

 
16.2.2019 17:28 Naisten Korisliiga

ToPon haaveet pudotuspeleistä karkaavat – Vimpelin Veto kesti kotihallissaan

Vimpelin Liikuntahallissa käytiin tärkeä kamppailu sarjapisteistä pudotuspelejä silmällä pitäen. Vierasjoukkue Torpan Pojat oli pitkään kiinni voitossa, mutta Vedon viimeisen jakson rynnistys katkaisi sarjanousijan selän sarjapisteiden jäädessä Vimpeliin.

13.2.2019 22:08 Naisten Korisliiga

Forssan Alku katkaisi Kouvottarien voittoputken

Keskiviikon muissa peleissä Espoo Basket Team onnistui selättämään vain täpärästi HBA:n kahden pisteen erolla. Sarjakärjet Hyvinkään Ponteva sekä Peli-Karhut sen sijaan ottivat selkeät voitot omissa otteluissaan.

12.2.2019 21:14 Naisten Korisliiga

Catz taisteli pisteen voiton Hongasta jatkoajan päätteeksi

Tapiolan Hongan ja Lappeenrannan Catzin kauden kolmas kohtaaminen päättyi jatkoajan päätteeksi vierasjoukkueen voitonjuhliin.

9.2.2019 20:37 Naisten Korisliiga

Honka kaatoi PeKan ja nappasi samalla kauden ensimmäisen vierasvoiton: "Tuntuu tässä kohtaa tietysti hyvältä"

Naisten Korisliigan päivän muissa peleissä ToPo katkaisi tappiokirteensä Alkua vastaan ja HyPo puolestaan kasvatti etumatkaansa nappaamalla sarjapisteet Catzia vastaan käydyssä ottelussa. Kouvottaret jatkoi voitokasta matkaansa kaatamalla Espoo Basket Teamin kotiareenallaan.

7.2.2019 19:40 Naisten Korisliiga

HBA katkaisi tappioputkensa Vimpelin Vetoa vastaan

HBA Märsky katkaisi Mäkelänrinteellä oman tappioputkensa selvän voiton päätteeksi luvuin 85-62. Vimpelin Vedon tappiokierre puolestaan kasvoi häviön ollessa joukkueelle neljäs peräjälkeen.

6.2.2019 21:01 Naisten Korisliiga

Elena Reshetko todisti kuntoaan Honkaa vastaan – Catzin voittokulku jatkuu

Elena Reshetko latoi tauluun ottelun suurimman pistesaaliin, ja johdatti Catzin kotivoittoon Honkaa vastaan numeroin 75-62.

4.2.2019 22:13 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan tammikuun pelaajaksi on valittu Kouvottarien Taeler Deer

Pelintekijän tontilla operoiva Taeler Deer (165/22) on aloittanut ensimmäisen ammattilaiskautensa varsin mallikkaasti.

2.2.2019 19:19 Naisten Korisliiga

Lotta Eräkangas ratkaisi trillerin voiton EBT:lle - Forssan Alulle pettymys kolmannen kerran

Sarjan kärkitaistossa Peli-Karhut nujersi sarjan ykköstilaa pitävän Hyvinkään Pontevan reilusti lukemin 75-97. Honka puolestaan aiheutti HBA:lle viidennen peräkkäisen tappion ja Kouvottaret nappasivat viidennen peräkkäisen voittonsa Vimpelin Vetoa vastaan. Catz esiintyi ensi kertaa laajennetulla rosterillaan voittaen Torpan Pojat.

26.1.2019 20:37 Naisten Korisliiga

Aleighsa Welch ajoi Peli-Karhut virhevaikeuksiin ja johdatti Catzin vierasvoittoon

Catz nappasi kovan päänahan vieraskentällä voittamalla sarjan kakkosena majailevat Peli-Karhut. Voiton nappasivat kierroksella myös Kouvottaret sekä Forssan Alku, jonka johdosta joukkueet jatkavat edelleen tasapisteissä sarjassa. EBT puolestaan varmisteli sarjan kolmostilaansa Torpan Poikien kustannuksella vieraissa.

24.1.2019 20:46 Naisten Korisliiga

HBA:n sinnikäs taistelu ei riittänyt – Ponteva nousi voittoon toisella jatkoajalla

HBA ja Hyvinkään Ponteva venyttivät periksiantamattomina kohtaamisensa toiselle jatkoajalle. Kotijoukkueen puhti ei riittänyt aivan viimeisille minuuteille asti, ja sarjakärki HyPo vei sarjapisteet mukanaan lukemin 96-107.

19.1.2019 20:30 Naisten Korisliiga

Taeler Deer johdatti Kouvottaret sarjakärjen voittoon - "Sanattomaksi vetää"

Kouvottaret järjestivät todellisen yllätyksen Martinhallissa, kun sarjakärki Hyvinkään Ponteva kaatui lukemin 84-104. Sarjan pistetiliään pääsivät kierroksella kasvattamaan myös Espoo Basket Team, Forssan Alku, sekä Peli-Karhut.

17.1.2019 21:04 Naisten Korisliiga

Catz sammutti HBA:n liekin - "Koko joukkue pelasi loistavasti"

Naisten Korisliigassa vajaalukuinen Catz oli jälleen vaikean paikan edessä, kun vastassa oli erinomaisia otteita aiemmissa peleissä esittänyt HBA Märsky. Kissalauma onnistui kuitenkin ottamaan joukkueestaan kaiken irti ja nousemaan voittoon lukemin 68-78.

17.1.2019 14:31 Naisten Korisliiga

Joulukuun pelaaja Brittany Starling: "Aloittaessani olin todella huono"

Joulukuun pelaajaksi valittu Brittany Starling on esittänyt läpi kauden vakuuttavia otteita mestaruutta jahtaavissa Peli-Karhuissa. Starling siirtyi joukkueen riveihin hieman jälkijunassa, mutta kertoo viihtyvänsä seurassa erinomaisesti ja ylistää naisten Korisliigan tasoa.

17.1.2019 09:36 Naisten Korisliiga

Tähtipelaaja Lena Reshetko vahvistaa Catzin kevätkautta

Catzin vakiovahvistus Elena Reshetko kertoo seuran tiedotteessa palaavansa äitiyslomalta takaisin joukkueen rosteriin kevätkaudeksi.

16.1.2019 21:58 Naisten Korisliiga

PeKa kärkimittelön voittoon - Alku ja HBA venyttivät ottelun jatkoajalle

Sarjassa toisena oleva PeKa onnistui kasvattamaan eroa kolmantena olevaan Espoo Basket Teamiin hakemalla sarjapisteet vieraista. Forssan Alun ja HBA:n kohtaaminen puolestaan tarjoili huiman jatkoaikatrillerin, jonka voittoon onnistui lopulta nousemaan Alku lukemin 83-78.

13.1.2019 16:25 Naisten Korisliiga

Kouvottaret juoksivat Catzin kumoon

Naisten Korisliigan sunnuntain ainoassa ottelussa Kouvottaret katkaisivat kaksi ottelua kestäneen tappioputkensa voittamalla Catzin vieraissa numeroin 63-73 (32-31).

12.1.2019 15:11 Naisten Korisliiga

Honka ja HBA nousivat yllätysvoittoihin - pisteet myös HyPolle ja ViVelle

Naisten Korisliigaa pelattiin neljän ottelun verran. Honka onnistui nousemaan Espoon paikalliskamppailuun voittoon, ja HBA katkaisi PeKan voittoputken. Sarjakärki Hyvinkään Ponteva kasvatti etumatkaansa ja Vimpelin Veto haki sarjapisteet vieraskentältä.

10.1.2019 19:27 Naisten Korisliiga

HBA murskasi ToPon kotikentällään

Naisten Korisliigan torstain ainoassa ottelussa kohtasivat sarjan häntäpäät. HBA katkaisi tappioputkensa murskaamalla ToPon kotikentällään numeroin 97-56.

9.1.2019 21:08 Naisten Korisliiga

Forssan Alun vapaaheitot upottivat Catzin täpärästi

Naisten Korisliigan keskiviikon ainoassa ottelussa Forssan Alku kaatoi niukasti Catzin lukemin 64-60. Alku onnistui voiton myötä katkaisemaan Catzin kolme ottelua kestäneen voittoputken.

9.1.2019 12:34 Pääjuttu

Sudenpentujen Emerita Mashaire: ”Vahvat ajot kohti koria on mun juttu”

Viime viikolla perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa nähtiin jälleen kerran Suomen tulevaisuuden koripallolupauksia. Yhtenä tähtenä tuikki Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen Emerita Mashaire, 17.

Näytä lisää vastaavia