Kouvottaret juoksivat Catzin kumoon

13.1.2019 16:25 Naisten Korisliigan sunnuntain ainoassa ottelussa Kouvottaret katkaisivat kaksi ottelua kestäneen tappioputkensa voittamalla Catzin vieraissa numeroin 63-73 (32-31).

Liukas pelintekijä Taeler Deer esitti jälleen nopeita liikkeitään tilastoiden 22/12/7s. Kuva: Ville Vuorinen.

Lappeenrannan Catz sai sunnuntaina vieraakseen naapurikaupungista Kouvolan Kouvottaret. Marraskuun lopulla Kouvottaret löylyttivät kissalaumaa kunnolla, kun joukkue nappasi voiton liki 30 pisteellä. Voitto kouvolalaisille napsahti tälläkin kertaa, tosin maltillisemmin lukemin 63-73 (32-31). Voiton myötä Kouvottaret pääsivät tasapisteisiin Catziin kanssa neljännelle sijalle. Mika Hartosen mukaan joukkue onnistui toteuttamaan pelisuunnitelmaansa:

– Meillä oli yksi heikompi jakso ja klaarasimme sen. Onnistuimme taktisesti vaikeuttamaan McFarlandin peliä, vaikka hän tekikin 19 pistettä tänään. Jos meinaa voittaa Catzin kaltaisen joukkueen, niin jokaisen täytyy ottaa yksi napsu enemmän kuin normaalisti.

Kolme ensimmäistä jaksoa olivat tasaista korista koriin taistelua. Kolmannen neljänneksen lopulla Catz onnistui rypistelemään jo kahdeksan pisteen johtoon, mutta Mika Hartonen reagoi tilanteeseen nopeasti komentamalla joukkueen aikalisälle. Aikalisän jälkeen vierasjoukkue sai kasattua rivejään Camille Zimmermanin sekä Taeler Deerin onnistumisilla, ja viimeiseen jaksoon lähdettiin niukassa Kouvottarien johtoasemassa.

Kouvolalaiset tulivat viimeiseen jaksoon ryminällä saaden päälle 8-0 runin. Catz yritti vielä parhaansa mukaan kuroa eroa umpeen, mutta Kouvottaret onnistuivat säilyttämään hyvän vireensä loppuun saakkaan viimeisen jakson mennessä vierasjoukkueen hyväksi 14-22, ja näin ollen sarjapisteet matkasivat Kouvolaan. Catz oli selkeästi petrannut levypallopelaamisessaan, sillä Kouvottaret voittivat nämä vain niukasti itselleen. Erot joukkueiden välillä olivat hyvin marginaalisia heittojenkin jakautuessa läheltä ja kaukaa melko tasaisesti. Kouvottaret onnistuivat kuitenkin iskemään Catzin juoksuvoimaan, sillä siipirikkoinen kissalauma on joutunut pakon sanelemana peluuttamaan aloitusviisikkoaan suurilla minuuttimäärillä. Kouvolalaiset viimeistelivätkin nopeista hyökkäyksistään messevästi 24 pistettä, kun taas Catz onnistui tässä vain neljän pisteen arvoisesti. 

–  Kouvottaret ansaitsi voiton tänään ja oli parempi joukkue. Ongelmia oli puolustukseen paluussa ja sen kommentoinnissa. Realiteetteihin nähden olen tyytyväinen, että pystyttiin taistelemaan lähes loppuun asti voitosta, Mika Haakana niputti.

Kouvottarien tehokaksikkona hääri Taeler Deer sekä Claire Lamunu. Deer onnistui kaikilla osa-alueilla tilastoiden tupla-tuplan 22/12/7s. Lamunu viimeisteli lukemat 15/22, ja joukkuetoveri Camille Zimmerman puolestaan taisteli joukkueelle 22 pistettä ja neljä levypalloa. Zimmermanin mukaan voitto avautui hyvän joukkuepelin ansiosta:

– Pelasimme erityisesti joukkueena. Tappioasemassa aloimme juosta ja mennä paluupalloihin entistä intensiivisemmin, joiden avulla saimme tulosta.

Catzin kapteeni Aleighsa Welch oli joukkueensa tehokkain ja kartutti myös ottelun suurimman pistetilin (23/14/4s.). Pelintekijä Valencia McFarlandin sihti ei ollut parhaassa mahdollisessa terässä kaukaa. McFarland yritti kaaren takaa peräti 16 kertaa, mutta näistä vain kolme osui keskelle. Tästä huolimatta McFarland onnistui viimeistelemään kelpo lukemat (19/4/5s.). Suomalaiskaartista joukkueen tehokkain oli Roosa Kosonen 13/4.

– Alku oli aika huono, tuli nukahduksia. Sitten tuli taas enemmän nukahduksia ja hävisimme levypallot. Lopussa emme enää jaksaneet juosta niin paljon kuin olisi ollut tarpeen, Kosonen summasi ottelun päätteeksi. 

Ottelutilastot

Naisten Korisliigan seuraavat ottelut pelataan keskiviikkona 16.1. klo 18.30. HBA matkustaa Forssan Alun vieraaksi (Elisa Viihde) ja EBT emännöi puolestaan Peli-Karhuja.





 

 
14.1.2024 21:15 Naisten Korisliiga

FoA:lle vieraspisteet Kouvolasta

Forssan Alku haki voiton Kouvottarien kustannuksella ja palasi voittokantaan kahden tappiollisen ottelun jälkeen. Peli päättyi vieraiden hyväksi 84-77.

13.1.2024 19:45 Naisten Korisliiga

ToPo ei ollut yllätettävissä kotikentällään

Sarjaa johtava ToPo palasi pitkältä pelitauolta, kun joukkue kohtasi Helsingissä ViVe:n. Helsinkiläiset jatkoivat siitä mihin viime vuonna jäivät, kun voitto kirjattiin heille 83-66.

12.1.2024 20:30 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut vei kärkikamppailun jatkoajan jälkeen – Pyrintö nousi voittoon vieraskentällä

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voitot kirjattiin jännittävien vaiheiden jälkeen Peli-Karhuille ja Pyrinnölle.

8.1.2024 12:15 Naisten Korisliiga

Peli-Karhujen Da'Nasia Hood naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Peli-Karhut hienoon lentoon johdattanut Da'Nasia Hood on valittu joulukuun kuukauden parhaaksi pelaajaksi.

7.1.2024 21:30 Naisten Korisliiga

EBT:lle tärkeät sarjapisteet trillerissä – Hood kirjautti tripla-tuplan Peli-Karhujen voitossa

Naisten Korisliiga palasi joulutauolta neljällä ottelulla. Voitot kirjattiin EBT:lle, Peli-Karhuille, Pyrinnölle ja ViVe:lle.

21.12.2023 14:00 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2024–25 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2024–25 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella joulukuun 15. päivään mennessä.

20.12.2023 22:40 Naisten Korisliiga

McGruder upotti Vimpelin summerin soidessa – ToPo pelasi syyskauden tappioitta

Naisten Korisliigassa pelattiin viimeiset neljä ottelua ennen joulutaukoa. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo, EBT ja PeKa.

18.12.2023 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin Final Fourin lipunmyynti avattu

Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyi tänään maanantaina klo 10.

16.12.2023 20:00 Naisten Korisliiga

Hoodin hyvä vire sai jatkoa Peli-Karhujen voitossa

Naisten Korisliigassa pelattiin yksi ottelu. Peli-Karhut kaatoi Pyrinnön Tampeereella 94-71 (52-28).

15.12.2023 20:55 Naisten Korisliiga

Breen heitti HBA:n kumoon – FoA otti tärkeän voiton

Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Illan voittajia olivat ViVe ja FoA.

15.12.2023 14:27 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan lauantain ottelu Kouvottaret-Torpan Pojat on peruttu

Torpan Poikien vahvistetussa kokoonpanossa olevasta kymmenestä pelaajasta puolet on sivussa sairauden vuoksi. Joukkueiden tulee sopia ottelulle uusi peliaika perjantaihin 22.12.2023 mennessä. 

15.12.2023 12:26 Naisten Korisliiga

Marraskuun kuukauden pelaaja Carmen Tyson-Thomas: ’’Haluan nauttia tästä kaudesta ja juhlia mestaruutta ToPo:n kanssa’’

ToPo:n Carmen Tyson-Thomas valittiin marraskuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. 32-vuotiaan pelaajan johdolla helsinkiläisjoukkue on edennyt voitosta voittoon.

11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

10.12.2023 21:54 Naisten Korisliiga

Saana Kujala liekeissä Pyrinnön voitossa

Naisten Korisliigassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu. Siinä Pyrintö kävi hakemassa vierasvoiton Kouvolasta 83-78 (40-36).

9.12.2023 19:57 Naisten Korisliiga

PeKa ja ViVe voittoihin

Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi peliä. ViVe nappasi voiton kotikentällään. PeKa haki vierasvoiton Espoosta.

8.12.2023 19:53 Naisten Korisliiga

ToPo järjesti murskajaiset

Sarjaa johtava ToPo oli omassa luokassaan, kun joukkue kohtasi paikallisvastustaja HBA:n Naisten Korisliigan illan ainoassa ottelussa. Voitto kirjattiin emännille 114-54 (63-27).

7.12.2023 21:05 Naisten Korisliiga

Hongalle voitto huippupelissä

Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Tapiolan Honka tukevoitti asemaansa sarjan kakkosena, kun Pyrintö kaatui Tapiolassa 76-61 (29-29).

5.12.2023 08:29 Naisten Korisliiga

ToPon Carmen Tyson-Thomas naisten Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Naisten Korisliiga-kauden toiseksi kuukauden pelaajaksi on valittu Torpan Poikien Carmen Tyson-Thomas, jonka johdolla helsinkiläisjoukkue on marssinut voitosta voittoon.

2.12.2023 19:57 Naisten Korisliiga

Neljän kärjelle voittoja

Naisten Korisliigassa pelattiin neljä ottelua. Illan voittajia olivat Pyrintö, ToPo, PeKa ja Honka.

1.12.2023 20:04 Suomen Cup

Suomen Cupin rankingit vahvistettu – Final Fourin aikataulu julkaistu

Naisten ja miesten Suomen cupin Final Four -joukkueet ja tammikuussa Urhea-hallissa pelattavien välierien aikataulut ovat nyt vahvistettu.

Näytä lisää vastaavia