Kouvottaret nappasi komean voiton Hyvinkään Pontevasta – EBT aloittaa pudotuspelit neljänneltä sijalta

16.3.2019 21:16 Naisten Korisliigan viimeiset runkosarjaottelut varmistivat Kouvottarien ja EBT:n lopulliset sijoitukset. Kouvottaret selätti HyPon, mutta EBT sen sijaan taipui Vimpelin Vedolle. Illan muissa otteluissa Honka venyi trillerivoittoon Forssan Alusta ja HBA nujersi puolestaan Catzin. Torpan Pojat laittoi sen sijaan PeKan ahtaalle, mutta tällä kertaa kotkalaiset vetivät pidemmän korren.

Kouvottarien Camille Zimmerman säkitti 25 pistettä runsaan kotiyleisön edessä. Kuva: Matti O. Koskinen

Kouvottaret kaatoi runkosarjavoittaja Hyvinkään Pontevan toistamiseen kauden aikana. Kouvottarien runkosarjan viimeinen kotiottelu päättyi lopulta selviin lukemiin 89-72 (48-35). HyPolla ei ollut panosta ottelusta, sillä joukkue on jo varmistanut runosarjan voiton, sekä tulevan otteluparin (HBA) pudotuspelien ensimmäisiin puolivälieriin. Kouvottarilla jännitettävää sen sijaan oli, sillä joukkueen sarjasijoitus oli vielä avoinna ennen illan pelikierrosta. EBT taipui kuitenkin omassa ottelussaan Vimpelin Vedolle, mikä nosti kouvolalaiset sarjataulukon kolmannelle sijalle.

Kouvottaret pudotti sarjakärjen kannoiltaan jo toisen neljänneksen aikana jakson mennessä emännille 31-17. Pontevan puolustus oli tukkinut korin alustan tehokkaasti, mutta kotijoukkue liikutteli palloa kaaren takaa ja osui kaukaa mainiosti. Jakson aikana Taret säkitti peräti 17 pistettä yhteen soittoon ja puoliajalle mentiin kotijoukkueen 13 pisteen johtoasemasta.

Ottelun kaksi viimeistä neljännestä sujuivat tasaisemmin, mutta Kouvottaret ei enää komennostaan luopunut raivoisasti kannustavan kotiyleisön edessä. Parhaimmillaan kouvolalaiset kävivät ottelussa 21 pisteen johdossa Pontevan päästessä ottelun alkutahdeilla vain kahdeksan pisteen etumatkaan.

Sarjakärjeltä ei löytynyt ottelussa tarpeeksi taistelutahtoa levypallokamppailuun. Kouvottaret kahmi reilusti enemmistön irtopalloista ja sakotti hyökkäyslevypalloista 23 pistettä HyPon kymmentä vastaan. Kouvottaret osui mainosti myös kolmen pisteen heitoissaan ja heilutti Jatke Areenan korisukkia 15 kertaa vierasjoukkueen osuessa kahdeksasti.

Ottelun korkeimman teholukeman urakoi Claire Lamunu, joka iski ottelussa tupla-tuplan (12/20). Erinomaisella peli-ilmeellä esiintyivät myös Camille Zimmerman (25/15) sekä Taeler Deer (24/8s), joka iski kahdeksasta kolmen pisteen heitoistaan peräti kuusi pohjaan.

Korin alla vaikea pideltävä oli jälleen Taru Tuukkanen (21/9), joka oli vierasjoukkueen tehokkain. Tuukkasen ohella joukkueen riveistä urakoivat myös Randi Brown (13/5s) ja Jessica January (9/7).

Ottelutilastot

Vimpelin Veto siirtyi kesälomalle maistuvan voiton päätteeksi

Vimpelin Veto siirtyi kesälomalle hienon kotivoiton päätteeksi. Veto selätti sarjan kärkipäähän kuuluvan EBT:n numeroin 92-83 (36-36). Espoo Basket Team taisteli ottelussa sarjasijoituksestaan, mutta vimpeliläisten voiton myötä joukkue aloittaa pudotuspeliurakkansa sarjan neljänneltä sijalta.

Ottelu oli äärettömän tasaväkinen puoliaikaan asti joukkueiden siirtyessä tauolle kutkuttavasta tasatilanteesta. Ottelun ratkaisevaksi hetkeksi muodostui lopulta taiston kolmas jakso, jonka aikana Vimpelin veto nikkaroi kymmenen pistettä yhtäjaksoisesti ja siirtyi kuskin paikalle.

Viimeisen neljänneksen aikana kotijoukkue löi lisää vettä kiukaalle ja kampesi parhaimmillaan jo 16 pisteen johtoon. EBT sai eroa loppupuolella kavennetuksi jo seitsemään pisteeseen, mutta liian myöhään pelikellon raksuttaessa loppuun.

EBT voitti ottelun levypallot itselleen ja säkitti läheltä tarkemmin, mutta se ei auttanut. Vimpelin Veto osui hieman paremmin kaukaa ja onnistui haastamaan itselleen 22 vapaaheittoa EBT:n saadessa 11. Hyvän edun kotijoukkue sai myös pallon riistoista, joista kertyi 28 pisteen potti.

Kotijoukkueen tehokkuudesta vastasi jälleen tuttu ulkomaalaiskolmikko. Donnaizha Fountain (25/5/) latoi suurimman pistetilin, Alisia Jenkins tehtaili puolestaan tupla-tuplan (16/18/5r) ja Amy Griffin tehtaili lukemat (24/4). Veto päätti sarjaurakkansa lopulta kahdeksaan voittoon ja 18 tappioon.

Koko ottelun tehokkain oli hurjassa vireessä oleva Kamilah Jackson, joka merkkautti jälleen tupla-tuplan (25/17). Kovaa jälkeä tekivät myös Delaney Hodgins (25/9) ja Sanni Tuomisto (14/8).

Ottelutilastot

Honka trillerivoittoon Forssan Alusta

Tapiolan Honka nappasi kotiyleisön edessä trillerivoiton Forssan Alusta koriluvuin 74-72 (30-30). Honka pääsi makselemaan Alulle kalavelkojaan, sillä tammikuussa forssalaiset ottivat joukkueesta murskavoiton.  Molemmat joukkueet ovat jo varmistaneet runkosarjasijoituksensa, mutta Forssan Alulle varmistui illan pelikierroksella ottelupariksi pudotuspeleihin Kouvottaret.

Pelin ratkaisua saatiin odottaa aina päätösneljännekselle asti. Ottelun korista koriin taistelu tuotti lopulta yhteensä kahdeksan johtoaseman muutosta ja seitsemän tasatilannetta.

Vielä reilu 20 sekuntia ennen summerin soittoa Forssan Alku johti kahdella pisteellä. Kauaa ei vierasjoukkue saanut johdostaan kuitenkaan nauttia, kun Hongan Carita Arponen (6/4) painoi kolmosen pohjaan kylmähermoisesti. Vieraat saivat tämän jälkeen yrittää tasoitusta pariinkin kertaan, mutta tuloksetta. Viimeisen loppukaneetin ottelulle toi lopulta Roosa Lehtorannan (11/5) onnistunut vapaaheitto.

Erot joukkueiden välillä olivat kaikilta osa-alueilta äärimmäisen marginaalisia. Honka onnistui hieman paremmin kolmen sekunnin alueen sisäpuolelta ja säkitti 11 kolmosta Alun yhdeksää vastaan.  Levypalloja joukkueet noukkivat tismalleen saman verran.

Ottelun suurimman pistepotin nakutti Sidney Cook, joka oli myös ottelun tehokkain (19/9). Tupla-tuplan itselleen uurasti Alexyz Vaioletama (17/13).

Forssan Alun pistepankista vastasi lähinnä Mia Loyd, joka pussitti 17 pistettä ja kurotti kymmenen levypalloa. Muut joukkueesta jäivät pisteissä kauas taakse, sillä seuraavaksi eniten pisteitä kasaan saivat Hanna Vapamaa (10/5) sekä Meral Bedretdin, joka osui yhdeksän pisteen arvoisesti.

Ottelutilastot

HBA venytti Catzin tappioputken kolmen ottelun mittaiseksi

HBA pääsi kaunistelemaan vierasvoittojen määräänsä voittamalla Catzin Lappeenrannassa luvuin 61-75 (24-33). Ennen illan koitosta HBA:n tilille oli kertynyt ainoastaan kolme vierasvoittoa, kun taas Catzilla on ollut pitkin kautta vaikeuksia suoriutua kotiyleisön edessä. 

Catzin turmioksi koitui mittelössä jo ottelun avausjakso. HBA aloitti heti eron repimisen ja tehtaili 11 pistettä yhteen soittoon kotijoukkueen saadessa taululle vaatimattomat kahdeksan pistettä, mikä siirsi vieraat heti puolestaan kahdeksan pisteen etumatkaan.

Seuraavilla jaksoilla Catz pääsi otteluun paremmin mukaan, mutta etumatkan kurominen osoittautui kissoille todelliseksi soutamiseksi ja huopaamiseksi: kotijoukkue onnistui kirimään eroa parhaimmillaan toistuvasti jo muutaman pisteen päähän, mutta aina ratkaisevilla hetkillä HBA kuittasi takaisin hyökkäyspäädyssään. Catzin kiritaistelu hyytyi lopulta päätösneljänneksellä. Viimeisen neljän minuutin aikana lappeenrantalaiset eivät saaneet enää pisteen pistettä taululle, mutta HBA sen sijaan iski yhdeksän pistettä tässä ajassa ja matkusti ottelun voittoon.

HBA oli selvästi kissoja ahnaampi levypalloissa, joita vieraiden käpäliin kertyi melkein puolet enemmän. Hyökkäyslevypalloista vieraat kuittasivat itselleen 30 pistettä, mutta Catz sai näistä vain 13 pisteen hyödyn.

– Onnittelut HBA:lle voitosta. Levypallopelissä on tekemistä, siinä pitää paljon parantaa. 14 menetystä tuossa pallopaineessa on ihan hyvin. Huomenna pitää alkaa valmistautua EBT-peleihin, ensi yö menee varmaan videoita katsellessa, Mika Haakana tuumi.

Pelin tehokkaimpana häikäisi Awak Kuier, joka tilastoi tupla-tuplan (19/12). Vakuuttavan tupla-tuplan latoi niin ikää Sara Bejedi (21/12) ja Lotta Vehka-aho puolestaan iski 13 pistettä.

Catzin rosterista eniten levypalloja kurotti Elena Reshetko (4/7) muiden jäädessä kauas taakse. Pistehtailusta vastasivat sen sijaan Valencia McFarland (16), Aleighsa Welch (14/5) sekä Roosa Kosonen (14/5). Curtyce Knox  ei ollut vieläkään joukkueen kokoonpanossa.

Ottelutilastot

Torpan Pojat laittoi Peli-Karhut ahtaalle Karhuvuoressa

Torpan Pojat kärsi kuudennen peräkkäisen tappion, kun joukkue taipui Peli-karhuille luvuin 79-74 (36-38). Tappiosta huolimatta ToPo siirtyi kesälaitumille hienon taiston päätteeksi, sillä sarjakakkosen voitto oli vieraiden hyppysissä viimeisille peliminuuteille asti.

ToPo pysyi kotijoukkueen kyydissä mainiosti aina puoliajalle asti vaiherikkaassa ottelussa. Takaa-ajajaksi vierasjoukkue joutui kuitenkin kolmannen neljänneksen alussa. ToPo sortui kirpaiseviin ohiheittoihin, mutta PeKa sen sijaan koneensa käyntiin kunnolla, ja lyhyessä ajassa kotijoukkue oli osunut niin läheltä kuin kaukaakin ja tikannut 11 pistettä peräjälkeen.

Tästä huolimatta ToPo taisteli itsensä sinnikkäästi peliin mukaan ja päätösneljänneksen puolivälissä kotkalaiset johtivat enää pisteellä. Brittany Starlingin johdolla PeKa onnistui ToPon rynnistyksestä huolimatta käynnistämään pistetehtailun jälleen päälle, ja nikkaroimaan yhdeksän pistettä putkeen. Tästä ei sarjanousija enää toipunut tasoitusheittojen karatessa raudoista ulos viimeisillä minuuteilla.

Paljoa ei sarjanousija tilastoissa hävennyt Peli-Karhuille. Kotijoukkue ryöväsi enemmän levypalloja, heitti hitusen paremmin kolmen sekunnin alueen sisältä ja toi penkiltä 20 pistettä ToPon 12 vastaan, mutta muuten suuria eroja ei joukkueiden välille päässyt syntymään.

PeKan Brooke McCartyn käsi kävi jälleen kuumana ja pelintekijä oli ottelun tehokkain (25/7/4s). Ahkerasti sukkaa heiluttivat myös Brittany Starling (20/14/4s) sekä Daniela Wallen (17/13).

Hienon päätännön kaudelleen sai ToPon joukkueesta Laura Saarinen, joka tykitti 24 pistettä ja repi yhdeksän levypalloa. Tulitukea Saariselle antoivat Ashli Payne (16/13) sekä Mirka Kilpijärvi (12). Torpan Pojat päätti kauden viiteen voittoon ja 22 tappioon. Ensi kauden joukkue pelaa Naisten I Divisioonassa.  

Ottelutilastot

Naisten Korisliigan ensimmäiset pudotuspelit käynnistyvät ensi viikon tiistaina 19.3.

 

 
28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

Näytä lisää vastaavia