KTP:n Greg Mangano hurjasteli Vilppaan kumoon

20.10.2020 20:49 KTP-Basket vei kotikentällään Salon Vilppaasta voiton. Gregory Mangano upotti 32 pistettä.

Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

KTP-Basket sai vieraakseen Salon Vilppaan ja puolusti kotikenttää ansiokkaasti. Tasaisesti alkanut peli päättyi kotijoukkueen hyväksi lopulta reippaalla korierolla 94–80.

Vilpas avasi ottelun isäntiä vahvemmin mutta menetti johtoasemansa jo toisella jaksolla. Puoliajalle mentiin tiukassa tilanteessa 45–43, ja loppua kohden KTP:n johto vain kasvoi.

Tappion kärsineen Vilppaan riveissä parhaiten pisteitä tilastoi Mikko Koivisto, joka keräsi niitä yhteensä 22. Tarkkasilmäinen takamies osui kaaren takaa viidesti mutta joutui käyttämään lukeman saavuttaakseen peräti 13 heittoyritystä. Koivisto kommentoi itsekin ottelun jälkeen omaa ja joukkueensa heittoaltiutta:

– Peli meni kolmosten heittämiseksi vähän liikaakin, ja hyökkääminen jäi yksipuoliseksi. Ottelun alkuun olen tyytyväinen, mutta loppupeli oli meiltä heikkoa. Peli-ilmeen piti olla agressiivisempi, ja piti päästä juoksemaan kenttää paremmin, mutta alkua lukuunottamatta emme siinä onnistuneet.

Ottelun isoimman luvun pistesarakkeeseen täräytti kuitenkin KTP:n korinalusjyrä Gregory Mangano, joka upotti pelissä 32 pistettä. Lisäksi hän pyydysti hyppysiinsä seitsemän levypalloa.

– Olen iloinen siitä, miten pelaajamme pelasivat. Tulimme ottelun edetessä hyvin peliin mukaan. Puolustuksemme tiivistyminen ratkaisi ottelun. On mukava olla täällä, kun pelikin kulkee, Mangano kommentoi.

Ottelutilastot

 
19.4.2024 21:37 Korisliiga

BC Nokia hurjasteli päätöskympillä karkuun Katajalta välieräavauksessa

BC Nokia ja Kataja Basket aloittivat välieräsarjansa perjantaina Harjuniityn Liikuntahallilla Nokialla. Kotijoukkueen nousujohteinen esitys toi avausvoiton lukemin 86–67 (33–26).

18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

Näytä lisää vastaavia