Lotta-Maj Lahtinen johdatti Georgia Techin kahteen voittoon, Elina Arikelle uusi piste-ennätys

11.1.2021 08:49 Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Lotta-Maj Lahtinen heitti 15 ja 17 pistettä, kun Georgia Tech nappasi kaksi voittoa ACC:ssä. Tulokaskauttaan pelaava Elina Arike taas heitti uudeksi piste-ennätyksekseen 15 pistettä.

Elina Arike on kauden aikana sementoinut paikkansa UTEP:n aloitusviisikossa. Kuva: Ville Vuorinen.

ACC:ssa Georgia Tech paranteli asemiaan kohoten neljänneksi kahdella voitolla päättyneen viikon kunniaksi. Torstaina Georgia Tech voitti Clemsonin 67-55 (39-30). Lotta-Maj Lahtinen oli Georgia Techin pistekärki vääntäen reilussa 32 minuutissa 15 pistettä, neljä levypalloa, kolme syöttöä ja yhden riiston ennen virhetilinsä täyttymistä.

> Ottelutilastot

Sunnuntaina Georgia Tech nousi päätösneljänneksellä kymmenen pisteen takaa-ajoasemasta 54-56 (24-22) -voittoon Virginia Techiä vastaan. Suuressa roolissa kirissä oli Lahtinen, joka tehtaili kahdeksan pistettä päätösneljänneksellä.

Lahtisen kokonaissaldo oli 17 pistettä, viisi levypalloa, kaksi syöttöä ja yksi riisto vajaassa 35 minuutissa. Pistelukema oli jälleen Georgia Techin suurin.

> Ottelutilastot

C-USA:ssa Elina Ariken edustama UTEP hävisi kahdesti viikonloppuna konferenssin hallitsevalle mestarille Ricelle. Perjantaina Rice osoittautui paremmaksi numeroin 68-74 (34-41). Arike oli joukkueensa pistekärki 15 pisteellä, kahdeksalla levypallolla, yhdellä syötöllä, riistolla ja torjunnalla 28 minuutissa.

Arike on tulokaskaudellaan ollut joukkueensa aloitusviisikossa kaikissa muissa otteluissa paitsi ensimmäisessä.

> Ottelutilastot

Lauantaina Rice oli toistamiseen etevämpi lukemin 43-55 (20-22). Arike pelasi tällä kertaa 25 minuuttia tilastoiden nimiinsä kaksi pistettä, neljä levypalloa, kaksi riistoa ja yhden torjunnan.

> Ottelutilastot

Marika Korpinen jatkaa pistetehtailuaan

Atlantic 10 -konferenssin ottelussa Marika Korpisen edustama George Mason hävisi selkeästi Daytonille 59-37 (26-19). Seniorikauttaan pelaava Korpinen oli tuttuun tapaan viisikossa tilastoiden joukkueensa parhaan pistelukeman 12 pisteen oheen kaksi levypalloa ja yhden riiston 29 minuutissa.

> Ottelutilastot

Sini Mäkelä ja Manhattan College kärsivät kaksi tappiota Metro Atlantic Athletic -konferenssin otteluissa Maristille viikonloppuna. Lauantaina Marist oli parempi loppulukemin 44-52 (19-24). Mäkelä pelasi vaihdosta peräti 33 minuuttia, joiden aikana hän keräsi kolme pistettä, kuusi levypalloa ja yhden riiston.

> Ottelutilastot

Sunnuntain ottelussa Mäkelä nostettiin aloitusviisikkoon, mutta Manhattan College hävisi niukemmin 46-50 (13-28). Mäkelä pelasi 22 minuuttia, joiden aikana hän heitti viisi pistettä, keräsi kolme levypalloa sekä riisti ja torjui kerran.

> Ottelutilastot

West Coast -konferenssissa Kia Vaalavirta ja San Francisco hävisivät torstaina, mutta voittivat lauantaina. Torstain ottelussa San Francisco joutui toteamaan Pacificin paremmakseen 63-83 (23-33). Vaalavirta jäi pisteittä kuudessa peliminuutissa.

> Ottelutilastot

Lauantaina San Francisco pääsi maistamaan voittoa, kun Saint Mary’s (CA) kaatui lukemin 73-56 (39-34). Vaalavirta pelasi tällä kertaa 16 minuuttia saalistaen kuusi pistettä, yhden levypallon ja riiston.

> Ottelutilastot

Nenna Lindströmin edustama Liberty voitti viikonloppuna Kennesaw Staten ja venytti voittoputkensa seitsemään. Lindström pelasi pelkästään lauantain ottelussa, kun Liberty voitti 76-59 (38-22). Lindström tilastoi yhden levypallon, syötön ja torjunnan 13 minuutissa.

> Ottelutilastot

 
19.3.2024 11:47 NCAA

Annukka Willstedt ja Anna Kahelin juhlivat konferenssimestaruuksia

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Annukka Willstedt (Texas A&M-Corpus Christi) ja Anna Kahelin (Maine) juhlivat konferenssimestaruuksia ja täten automaattista paikkaa NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Suomalaisista lopputurnauksessa nähdään myös Sara Bejedi (Florida State) ja Henna Sandvik (Indiana).

18.3.2024 12:00 NCAA

Mustapha Amzil konferenssin vuoden kuudes mies ja New Mexico konferenssimestaruuteen

Yhdysvaltojen miesten NCAA:ssa konferenssin vuoden kuudenneksi mieheksi valittu Mustapha Amzil juhli konferenssimestaruutta ja suoraa paikkaa NCAA:n lopputurnaukseen. Amzilin lisäksi lopputurnauspaikan saivat Eemeli Yalaho (Texas Tech), Miro Little (Baylor), Morris Ugusuk (South Carolina) ja jo aiemmin Longwood, jossa pelaa Jesper Granlund ja Leo Nordberg.

11.3.2024 11:22 NCAA

Granlund ja Nordberg konferenssimestaruuteen ja NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa on lopputurnauksien, March Madnessin, aika. Suomalaisjoukkueista varaslähdön konferenssien lopputurnauksiin otti kourallinen, joista Jesper Granlundin ja Leo Nordbergin edustama Longwood juhli mestaruutta ja sai täten tikettinsä valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

4.3.2024 10:14 NCAA

Teresa Seppälä 23 pistettä ja 16 levypalloa – Siena kolmen ottelun voittoputkessa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssipelit lähenevät loppuaan. Teresa Seppälä repi hurjan 23 pisteen ja 16 levypallon tupla-tuplan, kun Siena nappasi kolmannen peräkkäisen voittonsa.

20.2.2024 11:07 NCAA

Sara Bejedi rehki täydet minuutit Miamin kaadossa – Florida Statelle kaksi voittoa ACC:ssa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State nappasivat viimeisen viikon aikana kaksi voittoa ACC:n konferenssiotteluissa. Bejedi rehki sunnuntaina täydet 40 minuuttia ja upotti 19 pistettä.

19.2.2024 09:36 NCAA

Touko Tainamo takoi 27 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Denverin yliopistolle

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Touko Tainamo jatkoi hienoja otteitaan. Tainamo väänsi viime viikolla komean 27 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Denverille.

13.2.2024 10:56 NCAA

Florida State kaatui Notre Damelle tuplajatkoajan jälkeen – Sara Bejedi 16 pistettä

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State saivat sunnuntaina vastaansa 12. rankatun Notre Damen. Bejedi säkitti 16 pistettä, kun Florida State hävisi tuplajatkoajan jälkeen.

12.2.2024 11:50 NCAA

Viljami Vartiainen säkitti kolmosia, kun Weber State vei NCAA:n suomalaiskohtaamisen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Viljami Vartiainen, joka säkitti kaksi kolmosta, kun Vartiaisen edustama Weber State päihitti Emil Skytän ja Sacramento Staten.

6.2.2024 10:43 NCAA

Siena jo viiden pelin voittoputkessa – Seppälä 24 pistettä Maristia vastaan

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä ja Siena jatkavat hienoja otteitaan. Viimeisen viikon aikana Siena nappasi kaksi voittoa ja Seppälä säkitti 24 pistettä Maristin kaadossa.

5.2.2024 11:13 NCAA

Federiko Federiko napsi levypalloja, kun Pittsburgh voitti kahdesti ACC:ssä

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa edellisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Federiko Federiko, joka oli aloitusviisikossa, kun Pittsburgh voitti kaksi konferenssiottelua ACC:ssa.

Näytä lisää vastaavia