Forssan Alun vapaaheitot upottivat Catzin täpärästi

9.1.2019 21:08 Naisten Korisliigan keskiviikon ainoassa ottelussa Forssan Alku kaatoi niukasti Catzin lukemin 64-60. Alku onnistui voiton myötä katkaisemaan Catzin kolme ottelua kestäneen voittoputken.

Alun Emily Kinneston tehtaili vakuuttavan tilastorivin 11/8/7s. Kuva: Ville Vuorinen.

Feeniksillä nähtiin vaiherikas ja tulinen kamppailu, kun vastaan asettuivat kotijoukkue Forssan Alku sekä vierasjoukkue Catz. Joukkueiden alkukauden kohtaaminen oli myös jännitystä täynnä, sillä silloin Catz nappasi voiton vain kahdella pisteellä. Jännitysnäytelmän voittoon onnistui tällä kertaa nousemaan viimeisten sekuntien aikana Alku numeroin 64-60 (30-28). Forssalaiset onnistuivat katkaisemaan Catzin kolme ottelua kestäneen voittoputken, sekä kampeamaan sarjataulukossa viidenneksi tasapisteille Kouvottarien kanssa.

Ottelun lähtökohdat eivät olleet tälläkään kertaa parhaat mahdolliset Catzille. Joukkue kartoittaa edelleen mahdollisia tuuraajia loukkaantuneiden tilalle, ja tämän vuoksi kissat marssivatkin parketille vain kahdeksan pelaajan voimin. Ei onnetar ollut suosinut silti forssalaisiakaan, sillä heidänkin kokoonpanostaan puuttui niin ikää pelaajia, mikä kavensi myös kotijoukkueen rosteria.

Forssalaiset onnistuivat pitämään tahtipuikkoa hyppysissään läpi ottelun. Kotijoukkueen hyökkäyspäässä pallo liikkui nopeasti ja epäitsekkäästi, mikä avasi monia avonaisia heittopaikkoja, sekä juoksutti siipirikkoista kissalaumaa. Alun Meriem Eerikinharju ei arkaillut käyttää vapaita paikkojaan, josta todisteeksi jäi viisi korin perukoille painunutta kolmen pisteen heittoa. Catzin rivejä aiemmin edustanut Eerikinharju oli koko ottelun paras pistenainen tilastorivillä 21/4.

Catz on läpi kauden tuskaillut levypallopelaamisen kanssa. Tälläkin kertaa vierasjoukkue hävisi levypallot forssalaisille, mutta se ei estänyt Catzia nousemasta voittotaistoon vielä viimeisellä neljänneksellä. Vajaa neljä minuuttia ennen summeria Catz onnistui saamaan päälle 11-0 runin, mikä tasoitti eron vain kahteen pisteeseen. Loppuhetkien virhevaikeudet siivittivät kuitenkin kylmähermoisen Alun useampaan otteeseen vapaaheittoviivalle. Viimeisen loppukaneetin ottelulle antoi Eerikinharjun kaksi onnistunutta vapaaheittoa, kun pelikellossa oli jäljellä enää vain puoli sekuntia. Tämä tarkoitti Catzille käytännössä sitä, ettei edes kolmen pisteen onnistunut haamuheitto olisi pelastanut enää kissoja pälkähästä. Tappiosta huolimatta Mika Haakana löysi myös positiivisia asioita joukkueen tekemisestä:

- Forssa oli tänään iso suosikki, joten tämä oli erittäin hyvä suoritus nuorelta joukkueeltamme. Lähdimme otteluun vaikeista lähtökohdista, mutta onnistuimme silti lopussa nousemaan vielä taistelemaan voitosta. Puolustuspelimme oli tänään hyvää ja toisella jaksolla paransimme levypalloissakin. Täytyy olla tappiosta huolimatta tyytyväinen esitykseen.

Alun luottovahvistus Mia Loyd taisteli joukkueelleen 15 pistettä ja 12 levypalloa. Myös pelintekijä Emily Kinneston oli oivassa vireessä tehtaillen vakuuttavan tilastorivin 11/8/7s.

Catzin Aleigsha Welch tuplattiin korin alla aina kun mahdollista, mutta tästä huolimatta Welch sitkeästi punnersi yhteensä 20 pistettä. Tämän lisäksi Welch kauhoi 16 levypalloa ja jakoi neljä namupassia. Valencia McFarland merkkautti lukemat 16/6/5r, ja Petra Noponen puolestaan tykitti hyvällä kolmen pisteen heittoprosentilla 11 pistettä.

Ottelutilasto

Naisten Korisliigaa jatketaan heti torstaina 10.1. yhdellä ottelulla. HBA ja ToPo pelaavat tällöin Mäkelänrinteellä klo 17.00. Ottelu on katsottavissa Elisa Viihde -palvelusta.

 
6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

30.3.2024 19:20 Naisten Korisliiga

FoA puolusti Pyrinnön nurin ja siirsi ratkaisun viidenteen otteluun

Pyrinnön ja Forssan Alun ottelusarjassa ratkaisu siirtyi ratkaisevaan viidenteen otteluun, kun FoA kaatoi kotikentällään Pyrinnön 78-49.

29.3.2024 21:18 Naisten Korisliiga

PeKa eteni jälleen välieriin

Kotkan Peli-Karhut eteni Naisten Korisliigan välieriin, kun se haki vierasvoiton Vimpelistä 90-58. Ottelusarjan PeKa vei otteluvoitoin 3-1.

28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

Näytä lisää vastaavia