Naisten Korisliigan helmikuun pelaajaksi valittu Sara Bejedi tähtää huipulle

13.3.2019 10:53 Sara Bejedin johdolla HBA Märsky kamppailee ensi kertaa kevään pudotuspeleissä. Ensi kaudella luvassa on puolestaan täysin uudenlaisia haasteita, kun määrätietoinen takapelaaja pääsee testaamaan kykyjään yliopiston parketeille.

Sara Bejedi toivoo voivansa jättää omat jalanjälkensä lajin korkeimmalle tasolle. Kuva: Ville Vuorinen.

Helmikuun pelaajaksi valitulla Sara Bejedillä,18, on edessään jännittävät ajat. Tuleviksi vuosiksi Bejedi siirtyy kauden päätyttyä maineikkaan Arizona Staten yliopistoparketeille ja viime viikonloppuna HBA Märsky varmisti ensi kertaa paikkansa kevään pudotuspeleissä.

– Pari tappiota on nyt tullut, mutta ollaan myös voitettu pari tosi tiukkaa matsia ja pelattu hyvin. On mahtavaa, että nyt meillä on mahdollisuus päästä pleijareihin ensi kertaa mukaan. Katsotaan mitä tuleman pitää, Bejedi kertoo.

Viimeiset kolme vuotta Bejedi on viettänyt Märskyn lukion koripalloakatemiassa opiskellen ja treenaten. Keväällä Bejedi laskee ylioppilaslakin päälleen ja jättää tutut valmentajat ja pelikaverit taakseen. Mitä Sara jää eniten kaipaamaan?

– Tulee varmaankin tyhjä olo, kun en enää kuule Pekan (Salminen) huutoja, niitä tulee kyllä eniten ikävä, Bejedi nauraa.  

Bejedi kehuu olleensa onnekkaassa asemassa päästessään jo nuorena pelaamaan naisten Korisliigaan kovia pelureita vastaan.

– Naisten Korisliigassa pelaaminen on opettanut paljon. On ollut etuoikeutettua päästä pelaamaan sinne jo näin nuorena huippupelaajien kanssa. Peli-Karhujen Brooke McCarty siirtyy tulevaksi kaudeksi WNBA:han, mikä antaa mulle ihan mielettömästi toivoa ja draivia kun näkee, että samassa sarjassa pelannut saavuttaa tämän unelman.

Monta mahdollista suuntaa

Vielä kuukausi takaperin Bejedi oli vaikeiden valintojen edessä, sillä useampikin yliopisto oli kiinnostunut huippulupauksesta. Pelintekijän mukaan lopullinen valinta koulun suhteen oli jo käytännössä tehty, mutta visiitti Arizonaan heiluttikin vaakakuppia odottamattomasti toiseen suuntaan.

– Kaikki vaihtoehdot olivat hyviä ja valmentajat halusivat rakentaa joukkueita ja niiden pelitapoja mun ympärille. Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, kun menin vierailulle Arizonaan. Lopulta kaikki tuntui siellä kuitenkin oikealta, arvot ja periaatteet kohtasivat. Pelaajat olivat samankaltaisia ja plussaa toi sekin, että mun lempi-WNBA pelaaja (Briann January) on siellä apuvalmentajana, Bejedi hymähtää.  

Optioita pelaamiseen olisi Bejedillä ollut paljon lähempänäkin, esimerkiksi Euroopan rajojen sisäpuolella. Mikä sitten vaikutti päätökseen lähteä rapakon taakse?

– Totta kai mulla oli paljon optioita tulevaisuuden suhteen. Opinnot ja opiskelu on kuitenkin tosi tärkeitä asioita. Tuntuu, että minulle paras vaihtoehto oli lähteä yliopistoon, koska siellä pystyy systemaattisesti yhdistämään opiskelun ja pelaamisen.

Bejedi kertoo, ettei hänen suurin vastustajansa suinkaan löydy muista pelaajista, vaan hänestä itsestään, mikä kumpuaa ennen kaikkea omista odotuksista ja itsekriittisyydestä.

– Mulla on korkeat tavoitteet ja olen tosi itsekriittinen. Mun pahin pelkoi liittyy tulevaisuudessa siihen, että petän itseni. Olen itseni pahin painajainen, mutta jos pärjään itseni kanssa, niin uskon, että kaikki menee varmasti hyvin.

Suurimmaksi valttikortikseen Bejedi nimeää energisyytensä sekä monipuolisuutensa, mikä on helppo uskoa. Nopeajalkaisen takurin pistekeskiarvo viime kuulta oli peräti 27,8, mikä oikeutti koko naisten liigan korkeimpaan arvoon. Levypalloja kertyi keskiarvolla 6,8 ja syöttöjä 5,8 per ottelu. Teholukemaksi muodostui  26,0.

– Treenaan monipuolisesti kaikkea, ja haluan olla hyvä monella osa-alueella. Kehitettävää on eniten vielä henkisessä vahvuudessa. Joskus tulee epävarmuuden hetkiä, jolloin miettii, onko tarpeeksi hyvä. Uskon kuitenkin, että kun saan tämän puolen vielä paremmin kuntoon niin olen vahvoilla.

Bejedi edustaa viimeistä kauttaan HBA:n väreissä ja jättää tutut ympyrät taakseen tuleviksi vuosiksi. Kuva: Ville Vuorinen.

Kohti unelmia

Maajoukkuepaidan Bejedi on pukenut päälleen seitsemän kertaa 11,3 pisteen keskiarvolla. Bejedin mukaan kansainväliset areenat tarjoavat aina mahdollisuuden näyttää omaa osaamista, sekä antavat suuntaa sen hetkisestä tasosta. Susiladiesin ja HBA:n päävalmentaja Pekka Salminen on ehtinyt kehua suojattiaan jo maailmanluokan pelintekijäksi, eivätkä nuoren pelaajan kyvyt ole varmasti jääneet keneltäkään lajia seuraavalta huomaamatta. Tästä huolimatta Bejedi ei suostu ottamaan paineita ulkopuolelta.

– Awakilla (Kuier) ne paineet varmaan ennemminkin ovat  jo pelkän pituudenkin takia, Bejedi nauraa.

– Minulla on mielestäni vain voitettavaa. Tuntuu, että on edelleenkin ihmisiä, jotka eivät usko siihen, että voin menestyä. Nyt olen kuitenkin iän myötä kasvanut siihen ajatukseen, ettei minun tarvitse todistella muille jatkuvasti. Teen tätä itselleni ja tämä on minun unelmani.   

Bejedi ei ole pelkästään tunnettu koripallotaidoistaan, sillä nainen omistaa sattumoisin myös sametinpehmeän lauluääneen. 12-vuotiaana Sara hurmasi The Voice Kids -laulukilpailussa menestyksekkäästi, mutta lupaava laulu-ura on nyt jäissä koripallon viedessä kaiken ajan.

– Laulu-ura on nyt toistaiseksi taka-alalla, mutta kuten sanottu, elämä on yllätyksiä täynnä. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu, mutta nyt keskitytään täysillä pelaamiseen, Bejedi hymyilee.

Meriittejä riittää siis jo tässä vaiheessa vaikka muille jakaa, mutta missä ovat Suomen koripallon huippulupauksen tavoitteet ja tulevaisuuden näkymät?

– Toivoisin voivani jättää omat jalanjälkeni korkeimmalle mahdolliselle tasolle eli WNBA:han. Olen päättänyt tehdä asioita täysillä tai en ollenkaan, Bejedi lataa määrätietoisesti.

Seuraavan kerran HBA pääsee tositoimiin torstaina 14.3. kun sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuva Peli-Karhut matkustaa joukkueen vieraaksi. Ottelu alkaa klo 18:30.

Henkilöt

 
19.4.2024 21:16 Naisten Korisliiga

Kouvottaret päätti kauden pronssijuhliin

Naisten Korisliigan tämän kauden ensimmäinen mitalisti on selvillä. Kouvottaret kaatoi Forssassa pelatussa pronssiottelussa FoA:n 97-85.

17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

Näytä lisää vastaavia