Pekka Salminen: ”Yhdysvaltoihin siirtymiset vievät suomalaista naiskoripalloa eteenpäin”

17.12.2015 Suomalaisia naiskoripalloilijoita on tällä hetkellä Yhdysvalloissa yliopistossa 15 kappaletta ja jo kolme pelaajaa on sitoutunut lähtemään Atlantin taakse kaudeksi 2016/2017. Naisten maajoukkueen päävalmentaja Pekka Salminen avaa, että mikä merkitys pelaajien siirtymisellä yliopistoon on ja mitkä ovat suomalaisen naiskoripallon tulevaisuudenkuvat.


Salmisen siirryttyä suomalaisen naiskoripallon lippulaivan eli naisten maajoukkueen peräsimeen on asioita alettu tekemään pitkäjänteisesti tulevaisuutta ajatellen. Ottaen ripauksen mallia Susijengin menestystarinasta, myös suomalaisessa naiskoripallossa ensimmäiset siemenet on kylvetty hiljalleen.
 

Yhtenä näistä on pelaajien siirtyminen A-tyttöiän jälkeen Yhdysvaltojen yliopistoihin harjoittelemaan ja pelaamaan ammattimaisissa organisaatioissa.
 

- Emme yritä täsmälleen samaa mitä Susijengissä, mutta pyrimme ottamaan hyvät puolet, jotka sopeutuvat meidän hommaan. Tyttöjen siirtyminen Yhdysvaltoihin on yhtenä osana siinä. Meidän näkemyksemme mukaan se on ainoa oikea malli, jolla viemme suomalaista naiskoripalloa eteenpäin, Salminen kertoo.
 

- Pitkällä tähtäimelle nämä siirtymiset tarkoittavat sitä, että meille syntyy uusia urheilijatarinoita. Lisää reettapiipareita, tarutuukkasia ja hetakorpivaaroja, jotka kouluttautuvat Yhdysvalloissa, pelaavat menestyksekkään uran Euroopassa tai kotimaissa. Huippupelaajia, jotka menestyvät myös siviiliurallaan.
 

- Meillä on hienoja esimerkkejä tämän hetken maajoukkueessa – Tiina Stenistä lähtien – naiskoripalloilijoista, jotka ovat kulkeneet tien Yhdysvaltojen yliopistojen kautta.
 

- Lukion jälkeen tilanne on tällä hetkellä se, että A-tytöistä lähtiessä on vaikeaa ottaa seuraava iso askel urallaan. Yhdysvaltojen yliopistot pystyvät tarjoamaan organisaatioita, jotka harjoittelee ammattimaisesti, vaikka palkkaa ei saakaan.
 

Yliopistot takaavat ammattimaisen harjoittelun

FIBA:n siirryttyä kauden aikaisiin maajoukkueikkunoihin Yhdysvaltoihin siirtyneet pelaajat eivät ole kauden aikana koulun takia naisten maajoukkueen käytettävissä. Lyhyellä tähtäimellä tämä heikentää maajoukkuetta, mutta pitkällä tähtäimellä pelaajat tulevat takaisin valmiina hyppäämään joko Euroopan kentille tai kotimaahan profiilipelaajaksi.
 

Pyrimme luomaan samanlaisen mahdollisuuden myös Suomeen, mutta valitettavasti tällä hetkellä se on harvassa. Tavoite on, että tyttökoripalloilijoiden ura ei lässähdä lukion jälkeen. Osa pystyy varmasti treenaamaan itsensä huipulle myös täällä, mutta näkemyksemme mukaan Yhdysvaltoihin siirtyminen on varmempi ja parempi vaihtoehto.
 

Helsinki Basketball Academy on tässä isossa roolissa. HBA:ssa pelaajat pääsevät harjoittelemaan laadukkaasti ja paljon apunaan ammattilaisvalmentajia aina Salmisesta Jari Nykäseen ja maajoukkuelegenda Taru Tuukkasen kautta Mirka Dettmanniin.
 

Tuukkasen rooli on samanlainen kuin Hanno Möttölän poikien puolella: meritoituneella ammattilaisuralla on syntynyt paljon kontakteja, joita Tuukkanen pystyy hyödyntämään kun pelaajille aletaan hakemaan oikeaa koulua Yhdysvalloista.
 

- Taru on meillä aamuharjoituksissa neljä kertaa viikossa aivan samanlainen valmentaja kuin muutkin. Tarulla on tietenkin kontakteja Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan, joten hän auttaa tyttöjä löytämään oikean paikan NCAA:sta.
 

- Aikaisemmin meillä on ollut epäonnistuneita kouluvalintoja, mutta minä ja Taru kannamme vastuun siitä, että jokainen tyttö löytää oikean paikan, jotta epäonnistumiset ja arvailut loppuvat.

Naispelaajat Yhdysvaltojen NCAA:ssa 2015/2016

#SukunimiEtunimiKoulu
1AhvenainenIidaIona College
2AnttilaArmiEckerd (NCAA II)
3EkströmMillaBoston University
4HolopainenAnnikaOld Dominion
5IiskolaEvitaProvidence
6KoskimiesElinaAmerican
7KujalaRiikkaWyoming
8MadekiviTaruNorth Florida
9MennaTuuliRichmond
10MoskariOliviaMarquette
11NurmiEllenTampa (NCAA II)
12PoundsAnissaArkansas Tech (NCAA II)
13SalmiNinniSan Francisco
14SihvolaHeidiHouston Baptist
15WeckströmSophieMaine
16ÄijänenAnniinaXavier

Kauden 2016/2017 sitoumukset

#SukunimiEtunimiKoulu
1BesselinkMariaWagner
2KarstenSandraHofstra
3RokkanenSaraToledo
 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

8.2.2018 10:30 EM-karsinnat

Susiladiesin Taru Tuukkanen: ”Voitto Romaniasta on ainoa tavoite”

Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, palasi kuunvaihteessa takaisin Suomen kotikamaralle kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hyvinkään Pontevan tähtipelaaja valmistautuu kohtaamaan Susiladiesin paidassa lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa Romanian EM-karsintaottelussa, jonka ainoana tavoitteena on Tuukkasen mukaan voitto.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

16.10.2017 Haastattelu

Dettmann: ”Euroliigan ahneus uhkaa koripallon tulevaisuutta”

Koripallon MM-karsintojen kolkutellessa ovella jatkuu FIBA Euroopan ja Euroliigan välinen aikataulukiista, joka koskee marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoita. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann harmittelee pattitilannetta, jossa pelaajat ovat joutuneet pelinappuloiksi valtataistelussa lajiliiton ja maanosan suurseurojen välillä.

25.8.2017 14:45 Haastattelu

Henrik Dettmann: Neljännesvuosisadan maajoukkuevalmentajauran virstanpylväitä

Luotsattuaan Helsingin NMKY:n kolmeen Suomen mestaruuteen valmensi Henrik Dettmann Suomen miesten koripallomaajoukkueen ensimmäiseen otteluunsa toukokuussa 1992. Viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana Dettmann on valmentanut maajoukkuetasolla Suomea ja Saksaa, luotsannut joukkueensa arvokisoihin yhdeksästi sekä uudistanut molempien koripallomaiden työympäristön juurta jaksain.

4.8.2017 09:00 Haastattelu

Matti Nuutinen 50. maaottelun aattona: ”Nälkä on kasvanut syödessä”

Kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Matti Nuutinen, 27, debytoi miesten maajoukkueessa kesällä 2012 arkkityyppisenä duunaripelaajana. Viisi vuotta myöhemmin, 50. maaottelunsa kynnyksellä, Nuutinen on kaksinkertainen arvokisakävijä, monivuotinen koripalloammattilainen ja elintärkeä osa maajoukkuetta niin puolustajana kuin energiapelaajanakin.

29.7.2017 11:50 Haastattelu

Susijengin Fiifi Aidoo: ”Mä rakastan näitä kaikkia jätkiä”

Susijengin EM-kisakesä 2017 pyörähtää maaotteluiden osalta käyntiin tänään lauantaina, kun lauma saalistaa Tampereen Hakametsän parketilla Latviaa vastaan. Vuosi sitten niin ikään Tampereella miesten maaotteludebyyttinsä tehnyt Fiifi Aidoo, 21, on yksi Susijengin nuoren kaartin pelaajista, joka kärkkyy entistä suurempaa vastuuta sinivalkopaidassa.

19.7.2017 16:48 Haastattelu

Alex Murphy: ”Tämä on jännittävää aikaa suomalaiselle koripallolle”

Susijengi kerääntyi maanantaina Helsingissä yhteen aloittaakseen viimeistelevän valmistautumisjaksonsa ensimmäisiin Helsingissä pelattaviin koripallon EM-kisoihin viiteenkymmeneen vuoteen. Tehokkaan seniorikauden USA:n yliopistoliiga NCAA:n Northeasternissa päättänyt Alex Murphy, 24, odottaa nyt tilaisuuttaan esitellä taitojaan sinivalkopaidassa.

6.7.2017 12:15 Haastattelu

Kesäliigaan valmistautuva Lauri Markkanen: ”Chicago on ottanut minut hyvin vastaan”

Lauri Markkasen, 20, lapsuuden ja nuoruuden unelma toteutui keskiviikkona, kun hän allekirjoitti tulokassopimuksen NBA:n kaikkien aikojen seuroihin lukeutuvan Chicago Bullsin kanssa. 213-senttinen jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti kehuu viihtyneensä uudessa kotikaupungissaan erinomaisesti ja sanoo vastaanoton olleen lämmin.

5.4.2017 Haastattelu

Espanjan pudotuspelit aloittava Vilma Kesänen: ”Ferrol on herännyt naiskorikseen”

Naarassusien pelintekijä Vilma Kesänen, 28, ja Universitario de Ferrolin pudotuspeliurakka Espanjan pääsarjassa Liga Femeninassa alkaa tänään keskiviikkoiltana, kun Ferrol saa vastaansa isokokoisen Gipuzkoa UPV:n. Seurahistoriansa parasta kautta pelaava Ferrol on saanut hullaannutettua kotikaupunkinsa loistavilla otteillaan.

Näytä lisää vastaavia