Raitanen ja Maxhuni viikonlopun suomalaisonnistujat miesten NCAA:ssa

12.11.2018 09:25 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA lähti todenteolla käyntiin viikonlopun aikana. Suomalaisonnistujat olivat kaksinumeroisille pistelukemille yltäneet Remu Raitanen ja Edon Maxhuni.

Edon Maxhuni nakutti 15 pistettä Menlo Collegen nahkaan. Kuva: Ville Vuorinen

Remu Raitasen San Francisco jatkaa puhtaalla pelillä NCAA:ssa, kun ”Dons” veti pidemmän korren viikonloppuna Mainesta 50-93 (20-44). Raitanen oli monipuolisen tehokas pelaamassaan 21 minuutissa viimeistellen 10 pistettä, viisi levypalloa ja kaksi syöttöä.

Ottelutilastot

Myös Samuli Niemisen Stephen F. Austin jatkaa voittamattomana, kun loppuhetkien vapaaheitot ratkaisivat 67-68 (33-36) -voiton Southwestern Assemblies of Godia vastaan. Nieminen pelasi aloitusviisikossa 22 minuuttia tehden tilastoikseen kolme pistettä, kolme levypalloa, yhden syötön ja yhden torjunnan.

Ottelutilastot

Toista kauttaan yliopistoparketeilla pelaavan Edon Maxhuni ja Long Beach Staten kausi pyörähti viikonloppuna käyntiin kahden ottelun voimin. Ensimmäisessä ottelussa perjantaina Long Beach State hävisi UCLA:lle 80-91 (41-45). Maxhuni napsi kaksi levypalloa ja tarjoili yhden syötön 10 minuutissa.

Ottelutilastot

Lauantaiottelussa Long Beach Staten voittotili aukesi, kun Menlo College kukistui 57-78 (25-28). Maxhuni pelasi 17 minuuttia, joiden aikana hän heitti 15 pistettä, haki yhden levypallon sekä syötti ja riisti kertaalleen. Pelitilanneheittonsa Maxhuni heitti 4/7, kolmosensa 2/4 ja vapaaheittonsa 5/5.

Ottelutilastot

Myös Tomas Murphyn Northeastern nappasi ensimmäisen voittonsa, kun ”Huskies” oli Harvardia parempi 81-71 (33-33). Murphy pelasi aloitusviisikossa 17 minuuttia tehtaillen kuusi pistettä, yhden levypallon ja yhden syötön, mutta menettäen pallon viisi kertaa.

Ottelutilastot

Tuukka Jaakkola ja Cal Poly hävisivät NCAA:n kestomenestyjä Arizonalle 61-82 (34-41). Hyvin peliaikaa tulokaskaudellaan tähän mennessä saanut Jaakkola viihtyi parketilla 23 minuuttia, joiden aikana hän nosteli neljä pistettä ja repi kaksi levypalloa.

Ottelutilastot

Lassi Nikkarisen Montana Statelle ei jäänyt jossiteltavaa perjantaina, kun Indiana voitti murskalukemin 35-80 (19-43). Nikkarinen sai peliaikaa kymmenen minuuttia hakien kaksi levypalloa ja jakaen yhden syötön.

Ottelutilastot

Montana Staten viikonlopun toisessa ottelussa ”Bobcats” voitti Presentation Collegen 68-83 (25-44). Nikkarinen jäi pisteittä, mutta tarjoili neljä syöttöä, haki kaksi levypalloa ja riisti kerran 12 minuutissa ennen virhetilinsä täyttymistä.

Ottelutilastot

Hannes Pöllä ja Oklahoma sai kauden avausottelussaan vastaansa Rio Grande Valleyn, joka taipui loppunumeroin 91-76 (43-31). Toista kauttaan pelaava Pöllä noukki yhden levypallon kahdessa minuutissa.

Ottelutilastot

Perjantaina Elias Valtosen Arizona State nappasi selkeän voiton McNeese Statesta 52-80 (23-33). Valtonen sai peliaikaa kaksi minuuttia ilman tilastomerkintöjä.

Ottelutilastot

Andre Gustavsonin Richmond hävisi niukasti Longwoodille 63-58 (34-33). Gustavson jäi pisteittä pelaamassaan kahdessa peliminuutissa.

Ottelutilastot

 
12.6.2022 10:34 Susijengi

Jacob Grandison optiovuodeksi Duken yliopistoon

Viimeiset kaksi kautta vahvaa jälkeä Yhdysvaltain NCAA-liigan Illinoisissa tehnyt ja Susijengissä viime kesänä debytoinut Jacob Grandison, 24, lunastaa ”koronaoptiovuotensa” ja siirtyy tulevaksi kaudeksi Duken yliopistoon.

22.4.2022 12:11 Susijengi

Fede Federiko Pittsburghin yliopistoon

Jo aiemmin West Virginian yliopistoon sitoutunut Rekolan Urheilijoiden kasvatti Fede Federiko, 20, siirtyykin tulevaksi kaudeksi Pittsburghin yliopistoon. Viime kesänä Susijengissä debytoinut 211-senttinen Federiko pelasi viime kaudella junior college -tasolla ja vaihtaa nyt kirjansa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han.

18.1.2022 10:51 Susijengi

Illinoisin susitähti Jacob Grandison: ”Odotan ekaa tilaisuutta pelata susifanien edessä”

Susijengi esitteli viime kesänä lauman uutena tulokkaana 198-senttisen ja 23-vuotiaan suomalaistaustaisen yhdysvaltalaislaiturin Jacob Grandisonin. Seniorikauttaan NCAA-liigassa pelaava Grandison on noussut viime kuukausina valokeilaan yliopistosarjan parhaimmistoon kuuluvan Illinoisin joukkueen paidassa.

20.4.2021 08:11 Susijengi

Mikael Jantunen lähtee ammattilaisuralle

Viimeiset kaksi kautta Utahin yliopistoa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Mikael Jantunen, 20, palaa Atlantin takaa Eurooppaan. Wartti Basketissa ja Panttereissa juniorivuotensa pelanneen 205-senttisen Jantusen tähtäimessä on ammattilaissopimus Euroopassa.

22.3.2020 11:16 NCAA

Tomas Murphy vaihtaa Vermontin yliopistoon

Tomas Murphy, 21, on löytänyt NCAA-uralleen uuden osoitteen, kun Murphyn veljeskatraan nuorin ilmoitti siirtymisestään Vermontin yliopistoon.

18.3.2020 08:54 NCAA

Valtonen jättää Arizona Staten, Murphy vaihtaa koulua

Susijengiä myöten kannuksiaan kerännyt Elias Valtonen, 20, jättää Arizona Staten ja on palaamassa Suomeen pohtimaan koripallouransa seuraavaa askelta. Tomas Murphy, 21, taas vaihtaa yliopistoa Yhdysvalloissa.

9.3.2020 08:44 NCAA

Ville Tahvanainen ja Bradley konferenssin mestaruuteen

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa viikonloppuna Ville Tahvanainen ja Bradley voittivat Missouri Valley -konferenssin lopputurnauksen ja ansaitsivat täten paikkansa NCAA:n lopputurnaukseen.

25.2.2020 08:35 NCAA

Olivier Nkamhoua – stadilainen rämäpää Tennesseen huippuyliopistossa

Olivier Nkamhoua, 19, oli pikkupoikana silkkaa rämäpäisyyttä ja raaka urheilullisuutta. Nkamhoua ja hänen pitkäaikainen juniorivalmentajansa Eero Levä käyvät lävitse HNMKY-kasvatin tarinan Hotel Arthurin liikuntasalista Tennesseen Thompson–Boling Arenalle.

24.1.2020 08:46 NCAA

Tulokaskolmikko Tahvanainen, Jantunen ja Nkamhoua vauhdissa NCAA:ssa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa nähtiin arkiviikolla suomalaisten tulokkaiden ilotulitus, kun Ville Tahvanainen, Mikael Jantunen ja Olivier Nkamhoua heittivät kukin kymmenen pistettä tai enemmän.

20.1.2020 09:31 NCAA

Valtonen ja Arizona State vei Pac-12-konferenssin suomalaiskohtaamisen

Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n Pac-12-konferenssissa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Elias Valtonen ja Arizona State vei voiton Mikael Jantuselta ja Utahilta.

Näytä lisää vastaavia