Roope Ahosen kuntoutuminen alkanut hyvin – ”Oikeaan suuntaan ollaan menossa”

5.4.2020 14:35 Roope Ahosen, 29, kausi loppui kesken leikkausta vaatineen vakavan alaraajavamman vuoksi. Espanjassa vammaansa kuntouttava Ahonen on hyvässä vauhdissa kuntoutumisen kanssa, vaikka olosuhteet ovat tällä hetkellä erityislaatuiset.

Roope Ahosen kuntoutuminen on lähtenyt hyvin liikkeelle. (Kuva: Ville Vuorinen)

Ahonen leikattiin 18.2. ja sen jälkeen alkoi kuukausia kestävä kuntoutusjakso. Kuntoutuminen on kuitenkin edennyt suunnitelmien mukaan eikä takapakkeja ole tullut.

- Kaikki on mennyt tosi hyvin. Lääkärit ovat olleet tyytyväisiä kuntoutumiseen ja vamma on hyvin parantunut. Oikeaan suuntaan ollaan menossa ja tämä vaatii kovaa työtä ja omistautumista. Tässä on oltu karanteenissa, niin on ollut aikaa tehdä kuntoutusta, Ahonen kertoo kuulumisiaan.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Ahonen päätti jäädä Espanjaan kuntouttamaan, sillä seura tarjosi siihen hyvän tukiverkoston ja puitteet. Nykytilanteessa Ahonen joutuu harjoittelemaan yksin kotonaan, mutta sekin on saatu järjesteltyä jouhevasti.

- Joukkue halusi auttaa tosi paljon ja minulla oli täällä valmentajat, fasiliteetit ja fysioterapeutit käytössäni koko ajan sekä sain olla lisäksi joukkueen mukana. Siksi päätin jäädä tänne jopa tässä tilanteessa. Nyt minulla on kaikki tarvittava kotona ja valmentajien kanssa toimimme videon välityksellä. Kaikki on mennyt suht hyvin, vaikkei ulos tai salille ole päässytkään.

Ahonen siirtyi täksi kaudeksi Espanjan LEB Oron nousijasuosikkeihin lukeutuvan Breoganin riveihin 1+1-vuotisella sopimuksella. Optio olisi astunut voimaan automaattisesti, mikäli Breogan olisi kauden päätteeksi juhlinut sarjanousua. Sarjan keskeytyshetkellä Breogan oli tiukasti kärkitaistelussa mukana. Espanjan koripalloliitto tekee seuraavia päätöksiä sarjojen jatkoa ajatellen 14.4., mutta Ahonen ei näe sarjoja pelattavan loppuun.

- Isolla todennäköisyydellä sarja suljetaan eivätkä pelit enää jatku. Sitten edessä ovat taas sopimusneuvottelut.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Tämänhetkinen epävarmuus voi kääntyä lopulta Ahosen eduksi, sillä muut eivät saa etumatkaa hänen ollessa loukkaantuneena. Samalla Salon Vilppaan kasvatti voi keskittyä huolella kuntouttamiseen.

- Olen koettanut pysyä positiivisena eikä kukaan treenaa tällä hetkellä täysipainoisesti ja kaikilla on aika lailla samat harjoitusolosuhteet. Nyt minulla on aikaa kuntoutua rauhassa eikä tarvitse kiirehtiä. Voin tehdä rauhassa kaikki huolella. Se on tehnyt omalle pääkopalle hyvää ja se on ollut tämän tilanteen kolikon kääntöpuoli.

Breogan on lähtöisin Lugosta, joka on noin 100 000 asukkaan kaupunki aivan Espanjan luoteiskulmassa Galician maakunnassa. Sinne saakka koronapandemia ei ole vielä koko voimallaan yltänyt, mutta varotoimenpiteet ovat isot.

- Mitä olen lukenut, niin isoimmissa kaupungeissa on kovat rajoitukset. Ulkona käymisestä saattaa tulla sakkoa ja siellä on paljon poliiseja kaduilla päivystämässä. Tämä on kuitenkin pienempi ja syrjäisempi paikka, ettei täällä ole ollut mitään häslinkiä. Tilanne otetaan kuitenkin vakavasti ja yritetään pysyä sisällä.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Espanjassa on tiukat rajoitukset ulkona liikkumisen mukaan, mutta Ahonen on sopeutunut tilanteeseen hyvin.

- Kulttuurista huomaa, että ihmiset haluavat olla ulkona ja käydä ravintoloissa, mutta nyt kadut ovat tyhjät. Se on aika mielenkiintoista. Varmaan suomalaiselta tämä onnistuu helpommin. Jos suomalaiselle sanoo, ettei saa tavata ihmisiä, niin se ei ole ehkä ihan yhtä vaikeaa kuin espanjalaiselle. Riippuu toki ihmisestä.

- Tässä on muutama viikko oltu karanteenissa ja omat rutiinit ovat löytyneet hyvin. Tämä alkaa tuntua normaalilta tilanteeseen nähden. Kyllä se kuitenkin tuntuu hyvältä, kun tämä joku päivä loppuu ja pääsee vapaasti taas kävelemään ulos. Siihen asti toivottavasti kaikki pysyvät terveinä ja turvassa, niin pääsemme tämän tilanteen yli.

Henkilöt

 
13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

Näytä lisää vastaavia