Shawn Huff: "Peli peliltä lähdetään kehittymään"

23.7.2009 Viime kesän EM-karsinnoissa maajoukkueen parhaaksi pistemieheksi nousseella Shawn Huffilla on meneillään tapahtumarikas kesä. 198-senttistä takamiestä ovat viimeisten kuukausien aikana työllistäneet varusmiespalvelus, seurajoukkueen vaihto ja maajoukkueleiritys. Elokuussa alkavat EM-jatkokarsinnat pitävät huolen siitä, että Huff ei ehdi lepäämään laakereillaan loppukesästäkään.

Lennokas Shawn Huff viettää kesän 2009 maajoukkueleiritysten ja varusmiespalveluksen merkeissä.

Hiljalleen pelituntumaa hakeva Huff pommitti Lissabonin turnauksen päätösottelussa 18 pistettä.

Huff palaa halusta näyttää osaamisensa EM-jatkokarsintaotteluissa Ranskaa ja Italiaa vastaan. Kuvat: Francois Perthuis ja Tomi Kaminen.

- Kunto on kova, mutta kieltämättä välillä väsyttää. Maajoukkueen harjoituksista lähdetään suoraan metsäleireille, joten ei tähän kesään hirveästi vapaa-aikaa mahdu, naurahtaa Energia Areenan parketilta tavoitettu Huff.

Huff siirtyi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n Valparaisosta Kreikan liigan Maroussiin vuosi sitten. Maroussin kanssa vietetty kausi venyi aina kesäkuun alkuun, koska Maroussi pelasi Kreikan liigan pronssiottelussa pitkän sarjan paikasta Euroliigaan perinteikästä Aris Thessalonikia vastaan.

Vain kaksi vuorokautta kauden päätymisen jälkeen Huff palasi Suomeen ja vaihtoi armeijan harmaat ylleen. Huffin mukaan puheet siitä, että urheilijat pääsisivät varusmiespalveluksesta helpommalla kuin muut, eivät pidä paikkaansa.

- Jengi on tietenkin aika paljon urheilukomennuksilla, mutta se aika, kun intissä ollaan, mennään täysillä. Kasarmilla ei tule hirveästi aikaa vietettyä, vaan leirejä on paljon. Koska me olemme urheilijoita, meiltä odotetaan fyysisen kunnonkin johdosta enemmän kuin muilta varusmiehiltä.

Pelaaminen kehittää

Huffin ensimmäinen ammattilaiskausi Maroussissa sujui pitkälti ammattilaiskoripallon tahtiin sopeutuessa. Vaikka päivittäisharjoitukset Euroliigaan nousseen joukkueen riveissä opettivat paljon, keskimääräinen 4,7 minuutin peliaika Kreikan liigassa ei lämmittänyt suomalaisammattilaisen mieltä.

Tulevaksi kaudeksi Huff siirtyy viime kaudella Kreikan liigassa kymmenenneksi sijoittuneen BC Kavalan riveihin. Pitkälti vaihtomiehistössä vietetyn kauden jälkeen Huff huokuu motivaatiota osoittaa taitonsa.

- Tässä vaiheessa pelit menevät vielä rytmiä etsiessä, kun ei ole päässyt pelaamaan kunnon minuutteja vuoteen. Motivaatio on kuitenkin todella kohdallaan. Nyt haluaa näyttää sen, mitä osaa ja mihin pystyy.

Huff ei epäile mahdollisuuksiaan lyödä itsensä läpi Euroopan parhaisiin sarjoihin kuuluvassa Kreikan liigassa. Hänen mukaansa pelitilanteissa onnistuminen on pitkälti kiinni kokemuksesta ja hermokontrollista.

- Maroussissa sen näki aika selvästi, että joukkueen kokoonpanossa saattoi olla kaksi taidoiltaan suhteellisen tasavertaista pelaajaa, mutta peliaikaa sai poikkeuksetta se, jolla oli kokemusta kovista matseista. Itseluottamusta voi saada vain pelaamalla. Yhdeksän vuoden kokemus Euroliigasta painaa aina vaakakupissa enemmän kuin potentiaali.

Maajoukkueen kahden viikon takaisessa Lissabonin turnauksessa Huff pelasi kolme ottelua 9,0 pisteen ja 2,3 levypallon keskiarvoilla. Tunnustellen turnauksen aloittanut Huff nousi omilleen turnauksen päätösottelussa, jossa Suomi murskasi Afrikan mestari Angolan 96-83. Huff heitti Angolaa vastaan 18 pistettä.

- Me olemme pelanneet jätkien kanssa niin monta vuotta yhdssä, että ensimmäisen matsin pelaaminen on vuosi vuodelta helpompaa. Nämä kolme matsia veivät meitä todella paljon eteenpäin, se näkyi treeneissä asti, pohtii Huff.

Huff pääsee jälleen tositoimiin viikonloppuna, kun Suomi kohtaa Unkarin turnauksessa viime vuoden EM-karsintavastus Unkarin sekä A-divisioonanousua havittelevat Hollannin ja Ruotsin.

- Hyviä vastustajia vastassa. Vaikka Hollanti ja Ruotsi ovatkin B-divisioonassa, ne ovat silti vaarallisia joukkueita. Aggressiivinen puolustus ja joukkuehyökkäys ovat meidän avaimemme näissäkin matseissa ja peli peliltä lähdetään kehittymään, kaavailee Huff jatkoa.

Lue myös seuraavat artikkelit

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

16.10.2017 Haastattelu

Dettmann: ”Euroliigan ahneus uhkaa koripallon tulevaisuutta”

Koripallon MM-karsintojen kolkutellessa ovella jatkuu FIBA Euroopan ja Euroliigan välinen aikataulukiista, joka koskee marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoita. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann harmittelee pattitilannetta, jossa pelaajat ovat joutuneet pelinappuloiksi valtataistelussa lajiliiton ja maanosan suurseurojen välillä.

25.8.2017 14:45 Haastattelu

Henrik Dettmann: Neljännesvuosisadan maajoukkuevalmentajauran virstanpylväitä

Luotsattuaan Helsingin NMKY:n kolmeen Suomen mestaruuteen valmensi Henrik Dettmann Suomen miesten koripallomaajoukkueen ensimmäiseen otteluunsa toukokuussa 1992. Viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana Dettmann on valmentanut maajoukkuetasolla Suomea ja Saksaa, luotsannut joukkueensa arvokisoihin yhdeksästi sekä uudistanut molempien koripallomaiden työympäristön juurta jaksain.

4.8.2017 09:00 Haastattelu

Matti Nuutinen 50. maaottelun aattona: ”Nälkä on kasvanut syödessä”

Kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Matti Nuutinen, 27, debytoi miesten maajoukkueessa kesällä 2012 arkkityyppisenä duunaripelaajana. Viisi vuotta myöhemmin, 50. maaottelunsa kynnyksellä, Nuutinen on kaksinkertainen arvokisakävijä, monivuotinen koripalloammattilainen ja elintärkeä osa maajoukkuetta niin puolustajana kuin energiapelaajanakin.

29.7.2017 11:50 Haastattelu

Susijengin Fiifi Aidoo: ”Mä rakastan näitä kaikkia jätkiä”

Susijengin EM-kisakesä 2017 pyörähtää maaotteluiden osalta käyntiin tänään lauantaina, kun lauma saalistaa Tampereen Hakametsän parketilla Latviaa vastaan. Vuosi sitten niin ikään Tampereella miesten maaotteludebyyttinsä tehnyt Fiifi Aidoo, 21, on yksi Susijengin nuoren kaartin pelaajista, joka kärkkyy entistä suurempaa vastuuta sinivalkopaidassa.

19.7.2017 16:48 Haastattelu

Alex Murphy: ”Tämä on jännittävää aikaa suomalaiselle koripallolle”

Susijengi kerääntyi maanantaina Helsingissä yhteen aloittaakseen viimeistelevän valmistautumisjaksonsa ensimmäisiin Helsingissä pelattaviin koripallon EM-kisoihin viiteenkymmeneen vuoteen. Tehokkaan seniorikauden USA:n yliopistoliiga NCAA:n Northeasternissa päättänyt Alex Murphy, 24, odottaa nyt tilaisuuttaan esitellä taitojaan sinivalkopaidassa.

6.7.2017 12:15 Haastattelu

Kesäliigaan valmistautuva Lauri Markkanen: ”Chicago on ottanut minut hyvin vastaan”

Lauri Markkasen, 20, lapsuuden ja nuoruuden unelma toteutui keskiviikkona, kun hän allekirjoitti tulokassopimuksen NBA:n kaikkien aikojen seuroihin lukeutuvan Chicago Bullsin kanssa. 213-senttinen jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti kehuu viihtyneensä uudessa kotikaupungissaan erinomaisesti ja sanoo vastaanoton olleen lämmin.

3.8.2011 Haastattelu

PM-kisoissa kunnostautunut Lee odottaa tosipelejä

Ensimmäisen ammattilaiskautensa Italiassa keväällä päättänyt maajoukkuelaituri Gerald Lee jr, 23, kunnostautui Suomen parhaana korintekijänä viime viikolla järjestetyissä miesten PM-kisoissa. Hyvistä otteistaan huolimatta Lee painottaa, että hänen ja ”susijengin” todellinen taso mitataan vasta elokuun EM-karsinnoissa.

7.7.2011 Haastattelu

Sasu Salinilla takanaan ikimuistoinen kausi

Elokuussa 2010 rakettimaisen nousun miesten maajoukkueeseen tehneellä Sasu Salinilla, 20, on takanaan ikimuistoinen kausi slovenialaisen Euroliiga-joukkue Union Olimpija Ljubljanan takakentällä. Tänä kesänä Salin toivoo menestyksekkäälle vuodelleen jatkoa aina Liettuan EM-kisoista asti.

Näytä lisää vastaavia