Williams ja Lowe johtivat Pyrinnön rutiinilla finaaliin

21.1.2012 Loimaalaisen Nilan Bisonsin yliote Tampereen Pyrinnöstä ei ulottunut enää joukkueiden kauden kolmanteen kohtaamiseen. Hurjalla energiatasolla esiintynyt Pyrintö hallitsi kenttätapahtumia Suomen Cupin välieräottelussa täyden 40 minuutin ajan ja eteni amerikkalaiskonkareiden Damon Williamsin ja Kenneth Lowen koreilla finaaliin pistein 51–64 (25–36).

Damon Williams oli talon isäntä toisessa Cup-välierässä.

Kenneth Lowe upotti 17 pistettä ja sitoi Bisonsin pelätyn Martin Zenon.

Ryan McDade oli liiganousijan ainoa tasainen onnistuja. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Pyrinnön ote kenttätapahtumista oli ensimmäisistä minuuteista asti murskaava. Tamperelaisille tarjoutui mahdollisuus karistaa vaisu biisonilauma kannoiltaan jo avausjaksolla, mutta loimaalaiset roikkuivat pelissä mukana Matti Nuutisen (11/7) ja Clifton Jonesin (5/5) kolmosilla.

 

Toisesta kymmenminuuttisesta alkaen Pyrintö masensi Bisonsin puolustustilanne toisensa jälkeen. Erityisen pahasti jyrän alle jäivät tavallisesti korkealla tasolla suorittavat Bisons-takamiehet Martin Zeno (4/3), Jeb Ivey (4/5/6 syöttöä) ja Mikko Koivisto (0/2), joiden pelihuumori oli pahasti koetuksilla Pyrinnön rynnistyksessä.

 

– Aiempina kausina vahvuutemme on ollut se, että olemme saaneet vastustajan vahvuudet pois. Tänään Jeb Ivey sai yhdeksän heittoa ilmaan, kaikki kohotettua kättä vastaan. Mikko Koivisto pääsi heittämään pelitilanteista kahdesti ja saimme paremman match-upin Martin Zenoa vastaan. Heitot menivät niille, kenen halusimme heittävän, tiivisti kupletin juonen Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.

 

Kolmen perättäistappion saattelemana Cupin välierään saatellut Pyrintö puolestaan pesi kasvonsa tavalla, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Hallitseva mestari esitti kenties parasta puolustuspeliään koko kaudella.

 

Molemmissa kenttäpäädyissä kapellimestareina häärivät viime vuosien mestaruuksien takuumiehet Damon Williams (23/14/4 syöttöä/5 blokkia) ja Kenneth Lowe (15/4), joista erityisesti Williams pelasi muutaman vaisumman ottelun jälkeen tutulle tasolleen. Lowe kunnostautui myös liigan pistekuninkaan Martin Zenon täydellisessä nollaamisessa.

 

– Bisons on liigan kakkosjoukkue tällä hetkellä ja kolmikko Zeno-Ivey-Koivisto on heidän menestyksensä avain. Tiesimme, että meidän täytyy kiinnittää heihin erityishuomiota voittaaksemme. Meillä oli hyvä valmistava viikko ja se näkyi otteissamme, arvioi Pyrinnön näytöstä Kenneth Lowe.

 

Gibson: Ottelu oli oppitunti

 

Korisliigan runkosarjassa Bisons ja Pyrintö ovat kohdanneet kauden aikana toistaiseksi kaksi kertaa, ja molemmista otteluista voittajana on selvinnyt Bisons. Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson myönsi ottelun jälkeen, etteivät loimaalaiset pystyneet vastaamaan lainkaan hallitsevan mestarin aseisiin.

 

– Hattu pois päästä. Olimme ehdottomasti valmistautuneet hyvin tähän otteluun, mutta Pyrintö näytti meille, miten mestaruuksia ja tärkeitä otteluita voitetaan, Gibson virkkoi.

 

– Tiesimme, että Pyrintö tulisi tekemään joitain muutoksia kahden tappion jälkeen, emmekä olleet varmoja, millainen Pyrintö meitä vastaan asettuu. Tänään he iskivät meihin aggressiivisuudellaan ja pallollisen pelaajan painostamisella, jotka olivat aseita, joita he eivät käyttäneet lainkaan kahdessa edeltävässä ottelussamme, jatkoi Gibson.

 

Bisonsin puolustuspelaaminen oli suurimman osan ottelusta ajan tasalla. Hyökkäyspäässä ainoa tasainen onnistuja oli Ryan McDade (18/9), jonka lisäksi Matti Nuutinen onnistui ajoittain. Puhtaat paperit saa myös Clifton Jones, joka ei lopettanut taistelua missään vaiheessa peliä.

 

– Puolustuksellisesti olimme heidän tasoillaan. Toki nukahtelimme, mutta sallimme silti hallitsevalle mestarille vain 64 pistettä heidän kotikentällään. Suuri ero tuli siinä, että me emme onnistuneet hyökkäyksessämme alkuunkaan, jatkoi Gibson analyysiään.

 

– Uskon, että tämä ottelu tulee olemaan pitkässä juoksussa meille ylivoimaisen tärkeä oppitunti. Emme ole vielä kertaakaan saaneet joukkueena tuntumaa playoff-koripallosta, tänään ikään kuin juoksimme tiiliseinää päin.

 

Poikola tyytyväinen peli-ilmeeseen

 

Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola oli ottelun jälkeen odotetun tyytyväinen. Joulu- ja tammikuun aikana tamperelaisten peli-ilme on ollut tiessään, mutta lauantaina hallitsevasta mestarista ei ollut epäselvyyttä. Damon Williams piiskasi vastustajia viime kausista tuttu voittajan katse silmissään ja runsaslukuinen kotikatsomo ilakoi.

 

– Me olemme päässeet harjoittelemaan. Takanamme on erinomainen harjoitusviikko. Sen jälkeen, kun hävisimme marraskuussa vierasottelun Loimaalla, on meillä ollut pelkästään hyviä harjoituksia ja on vain ajan kysymys, jolloin se alkaa näkyä, Poikola ilakoi.

 

Vaikka Williams ja Lowe varastivat otsikot, haki Pyrintö voittonsa nimenomaan joukkueena. Osku Heinonen (6/4) käynnisti Pyrinnön karkumatkaa perättäisillä kolmosillaan, Olli Ahvenniemi (8/5) käytti tehokkaasti Williamsin tarjoilemat herkkusyötöt ja Antero Lehto (6/2) puolusti Mikko Koiviston varjojen maille. Ottelun päätössekunneilla Pyynikin yleisön räjäytti aplodeihin tulevaisuuden lupaus Niko Mattila (2/0) riistollaan ja komealla donkillaan.

 

– Tämä oli pirun tärkeä voitto meille vaikeiden viikkojen jälkeen. Kiva nähdä, että kun pelaamme itseluottamuksella ja intensiteetillä, me voimme saavuttaa saman ilmeen kuin edellisten vuosien pudotuspeleissä. Tämä joukkue haluaa voittaa ja se näkyi, Poikola arvioi.

 

Tampereen Pyrintö kohtaa sunnuntaina klo 18:00 alkavassa Suomen Cupin finaalissa hallitsevan Cup-mestarin ja viime kauden finaalivastustajansa Joensuun Katajan. Poikola ennakoi tasaista ja kiihkeää ottelua.

 

– Kataja esiintyi tyylikkäästi Kauhajokea vastaan. Kyseessä on samantyyppinen joukkue kuin Loimaa, eli pärjäämme samalla tavalla. Kun pidämme tietyt match-upit 1-1-puolustuksessa kurissa, ei meidän tarvitse auttaa heittäjien puolustuksessa ja silloin olemme vahvoilla.

 

 

Nilan Bisons – Tampereen Pyrintö 51–64 (13–20, 25–36, 35–54), miesten Suomen Cupin välieräottelu, Tampere 21.1.2012

 

Nilan Bisons: Ryan McDade 18/9, Matti Nuutinen 11/7, Clifton Jones 5/5, Santeri Latvala 5/1, Jeb Ivey 4/5/6 syöttöä, Martin Zeno 4/3, Jani Kivinen 2/1, Eero Aaltonen 2/0, Mikko Koivisto 0/2, Turkka Rikkonen, Toni Karppinen, Henri Hyppönen.

Pyrintö: Damon Williams 23/14/4 syöttöä/5 blokkia, Kenneth Lowe 15/4, Olli Ahvenniemi 8/5, Osku Heinonen 6/4, Antero Lehto 6/2, Antwine Williams 4/2/3 syöttöä, Niko Mattila 2/0, Antti Nikkilä 0/8, Jesse Niemi 0/2, Ville Pekkola 0/0.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot


 
20.1.2024 22:07 Pääjuttu

Miesten Motonet Suomen Cup 2023 ratkesi – Seagullsille neljäs mestaruus

Helsinki Seagulls pääsi lauantai-iltana nostamaan ilmaan Motonet Suomen Cupin mestaruuspokaalin jo neljättä kertaa viiden vuoden sisällä. Finaalissa Seagulls päihitti hyvän vastuksen antaneen BC Nokian 83–76.

20.1.2024 11:55 Suomen Cup

Seagulls ja BC Nokia Motonet Suomen Cupin finaalissa lauantaina klo 19

Miesten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa lauantai-iltana, kun Helsinki Seagulls ja BC Nokia kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä.

19.1.2024 22:29 Suomen Cup

Motonet Suomen Cup huipentuu lauantaina – Nokia ja Seagulls miesten finaaliin!

Motonet Suomen Cupin miesten välierissä kohtasivat BC Nokia ja Kataja Basket sekä Helsinki Seagulls ja Korihait.

18.1.2024 10:53 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu viikonloppuna Helsingissä - perjantaina ohjelmassa kaksi jännittävää välierää

Miesten Suomen Cupin välierät pelataan perjantaina 19. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lauantaina ohjelmassa on puolestaan miehillä cup-finaali. Kataja Basket lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

18.12.2023 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin Final Fourin lipunmyynti avattu

Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyi tänään maanantaina klo 10.

1.12.2023 20:04 Suomen Cup

Suomen Cupin rankingit vahvistettu – Final Fourin aikataulu julkaistu

Naisten ja miesten Suomen cupin Final Four -joukkueet ja tammikuussa Urhea-hallissa pelattavien välierien aikataulut ovat nyt vahvistettu.

22.11.2023 13:55 Suomen Cup

Naisten ja miesten Suomen Cupin Final Four -joukkueet selviävät marraskuun lopussa

Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.

14.1.2023 19:41 Korisliiga

Kataja vei kultamitalit Hirvosen hurjien syöttötilastojen siivittämänä – miesten Suomen Cup -finaalia jännitettiin jatkoajalle asti

Kataja Basket kaatoi Helsinki Seagullsin jatkoajalla miesten Suomen Cup -finaalissa.

14.1.2023 09:21 Suomen Cup

Seagulls ja Kataja Basket kohtaavat Suomen Cupin finaalissa klo 17

Miesten Suomen Cupin mestari 2022 ratkeaa lauantaina, kun Helsinki Seagulls ja Kataja Basket kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. Seagulls tavoittelee neljättä perättäistä cup-mestaruutta.

13.1.2023 21:57 Pääjuttu

Seagulls ja Kataja miesten Suomen Cup -finaaliin – Tuomas Hirvosella tehokas ilta välierävoitossa

Kumpikin miesten Suomen Cup -välieristä ratkesi selkeällä erolla. Huomiseen finaaliin etenevät Kataja Basket ja Helsinki Seagulls.

Näytä lisää vastaavia