Bullsille kitkerä jatkoaikatappio, Markkanen 22 pistettä

9.12.2019 08:28 NBA:ssa Chicago Bulls kärsi jatkoaikatappion vieraissa, kun Miami Heat voitti kotikentällään lisäajalla 110-105. Lauri Markkanen oli joukkueensa paras pistemies säkittäen 22 pistettä.

Lauri Markkanen oli Bullsin pistekuningas 22 pisteellä. Kuva: Ville Vuorinen.

Varsinaisen peliajan viimeinen minuutti oli vilkas, kun Markkanen ajoi keskeltä viimeistelyyn, jolla Bulls nappasi yhden pisteen johdon 95-94.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Toisessa päässä, seitsemän sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, Heatin Tyler Herro heitti kolmosellaan kotijoukkueen kahden pisteen johtoon. Aikalisän jälkeen Zach LaVinea rikottiin ajossa ja hän pussitti vapaaheittoviivalta pelin jatkoajalle.

Jatkoajalla Heatin sankariksi nousi jo toiseen kertaan Herro, joka nakutti kotijoukkueen 11 viimeistä pistettä kolmella kolmosella ja sinetöi loppulukemat vapaaheittoviivalta.

Markkanen pelasi vajaat 38 minuuttia, joiden aikana hän säkitti 22 pistettä, haki seitsemän levypalloa, tarjoili kaksi syöttöä ja riisti kerran. Pelitilanneheittonsa suomalainen säkitti  8/15, joista kolmoset 4/10. Markkanen heitti sisään molemmat kahdesta vapaaheitostaan.

LaVine (18/6) ja Kris Dunn (16/5) olivat Bullsin muut pistemiehet, kun taas Heatilta erottuivat Herron (27/6) lisäksi Jimmy Butler (23/6/7 syöttöä), Bam Adebayo (21/13/6 syöttöä) ja Kendrick Nunn (18/3).

Bullsin pelit jatkuvat heti ensi yönä, kun Bulls saa kotikentällään vastaansa hallitsevan mestarin Toronto Raptorsin.

Ottelutilastot

Henkilöt

 
25.4.2023 02:42 Susijengi

Lauri Markkanen palkittiin NBA:n kehittyneimpänä pelaajana

Lauri Markkasen historiallinen NBA-kausi 2022–23 sai kruununsa tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun Susijengin supertähti ja jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti palkittiin NBA:n kehittyneimpänä pelaajana. Markkanen peittosi finaalissa kilpakumppaninsa Shai Gilgeous-Alexanderin (Oklahoma City) ja Jalen Brunsonin (New York). Markkanen on NBA:n historian kuudes eurooppalainen, joka voittaa kehittyneimmän pelaajan palkinnon.

3.2.2023 10:47 Susijengi

Lauri Markkanen: ”Tunteet nousivat pintaan"

Lauri Markkanen, 25, joutui maanantaina iltapäivällä jännittämään omaa kutsuaan NBA:n vuotuiseen All-Star-otteluun kalkkiviivoille asti. Kun Markkasen nimi lopulta mainittiin, Susijengin jyväskyläläinen ykköstykki kävi ilon keskellä mielessään kaikki historialliseen saavutukseen johtaneet hetket.

19.10.2022 09:46 NBA

Lauri Markkanen ja Utah Jazz aloittavat NBA-kautensa ensi yönä Nuggetsia vastaan

NBA-kausi 2022-23 pyörähti käyntiin viime yönä Yhdysvalloissa kahdella ottelulla. Lauri Markkanen ja Utah Jazz taas aloittavat tuoreen kautensa ensi yönä, kun vastaan tulee Denver Nuggets.

4.9.2022 11:49 Susijengi

Kaupalle vahvistus: Lauri Markkanen siirtyy Utah Jazziin

Susijengin syömähammas ja Suomi-koriksen ykköstähti Lauri Markkanen, 213 cm ja 25 vuotta, siirtyy pelaajakaupassa Cleveland Cavaliersista Utah Jazziin. Jazzissa pitkään pelanneen Donovan Mitchellin ympärille rakennettu kauppa vie Markkasen Utahiin yhdessä Collin Sextonin, Ochair Agbajin ja kolmen ensimmäisen kierroksen varauksen kanssa.

23.11.2021 08:25 NBA

Markkanen palasi 22 pisteen voimin NBA-parketeille – Cavs taipui niukasti Netsille

Lauri Markkanen palasi Cleveland Cavaliersin kokoonpanoon 22 pisteen ja 8 levypallon voimin, kun Cavs hävisi Brooklyn Netsille 117-112 (52-63). Markkanen oli sivussa yhdeksän ottelua NBA:n koronaprotokollan takia.

18.10.2021 14:09 NBA

Lauri Markkanen viidenteen NBA-kauteensa uusissa vermeissä, Cavaliersin väreissä

NBA:n 75. kausi käynnistyy tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kahdella ottelulla. Lauri Markkanen ja Cleveland Cavaliers taas aloittavat kautensa keskiviikon ja torstain välisenä yönä Memphis Grizzliesiä vastaan.

29.8.2021 12:19 NBA

Lauri Markkanen siirtyy Cleveland Cavaliersiin

Cleveland Cavaliers varmisti tänään virallisesti, että Lauri Markkanen on siirtynyt joukkueen vahvuuteen. 24-vuotias Markkanen vaihtaa täten joukkuetta NBA:ssa neljän Chicago Bullsissa vietetyn vuoden jälkeen.

11.3.2020 08:31 NBA

Bulls päihitti Cavsin kotonaan, Markkanen 15 pistettä jatkuvasti kohonneilla minuuteilla

NBA:ssa Lauri Markkanen ja Chicago Bulls ylsivät niukkaan kotivoittoon, kun chicagolaiset kellistivät Cleveland Cavaliersin 103-108. Neljännessä ottelussaan loukkaantumisen jälkeen pelannut Markkanen säkitti 15 pistettä 27 minuutissa.

5.3.2020 08:21 NBA

Markkanen palasi parketeille Bullsin hävitessä Minnesotalle

Noin kuusi viikkoa loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut Lauri Markkanen palasi Chicago Bullsin vahvuuteen 13 pisteen voimin, kun Bulls hävisi Minnesota Timberwolvesille 108-115.

7.1.2020 08:25 NBA

Dončić ja Mavericks liikaa Bullsille, Markkanen liekitti 26 pistettä

NBA:ssa Chicago Bulls hävisi vieraissa Dallas Mavericksille, joka jylläsi 110-118-voittoon Luka Dončićin tripla-tuplan myötä. Lauri Markkanen oli erinomaisessa vireessä pussittaen 26 pistettä.

Näytä lisää vastaavia