Eero Nevalle Alfred Kordelinin säätiön palkinto

29.11.2021 12:43 Tapiolan Hongan koripallovalmentaja Eero Neva vastaanotti lauantaina 27.11.2021 Alfred Kordelinin säätiön lasten ja nuorten valmentajapalkinnon. Palkinto myönnettiin hänelle säätiön Urheilun Tuki -rahastosta ja se on suuruudeltaan 2 000 euroa. Tunnustuspalkinto julkaistiin ja stipendi ojennettiin Espoon Tapiolassa Naisten Korisliigan Tapiolan Honka - EBT -ottelussa.

Palkinnon luovutti Eero Nevalle Koripalloliiton Seura- ja kilpailutoiminnan johtaja Susanna Strömberg ja Suomen valmentajat ry:n toiminnanjohtaja Sari Tuunainen. Kuva: Tapiolan Honka

Tullessaan tapahtumaan Neva ei tiennyt palkinnon saannista. Palkinto myönnettiin Nevalle lasten ja nuorten parissa tehdystä pitkäjänteisestä ja pyyteettömästä vapaaehtoistyöstä. Erityisesti ansioissa korostettiin kasvatuslähtöisyyttä ja harrastetoiminnan parissa tehtyä valmennusta ja ohjaamista.
Palkinnon luovuttivat Suomen Koripalloliiton seura- ja kilpailutoiminnan johtaja Susanna Strömberg ja Suomen Valmentajien toiminnanjohtaja Sari Tuunainen.

Eero Neva on toiminut juniorivalmentajana Tapiolan Hongassa 1970-luvun alkupuolelta lähtien, lähes 50 vuotta, ja valmentaminen jatkuu edelleen. Hän on valmentanut junioripelaajia aina supermikroista A-junioreihin kasvattaen lukemattomia koripallosukupolvia.

Viimeisimmät pelikaudet Neva on omistautunut 13-19 -vuotiaiden tyttöjen harrasteryhmien valmennukseen. Hänen asenteensa harrasteryhmien valmentamiseen on erinomainen, ja hän huomioi ja kunnioittaa nuorten omia lähtökohtia urheiluharrastuksessa. Eero Nevan valmentamissa ryhmissä nuoret pysyvät harrastuksen parissa ja kokevat onnistumisia, ja otteluiden voittamisen sijaan tärkeämpää on mukava yhdessäolo ja liikunnallinen harrastus positiivisessa ympäristössä.

- Eero Nevan tekemän lasten ja nuorten kasvatustyön merkitys on suomalaiselle koripallolle ja erityisesti nuorten valmentamiselle erittäin tärkeää. Eeron omistautuneisuus valmentamilleen nuorille on jopa häkellyttävää, ja hän on oiva esimerkki siitä, miten rakkaus koripalloon tarttuu ja kantaa yli sukupuoli- ja ikärajojen, kiittelee Strömberg.

Hongan juniorijoukkueiden lisäksi Eero Neva on aiemmin valmentanut miesten liigajoukkueita HNMKY:ssä, Pyrinnössä ja Hongassa. Lisäksi hän on osallistunut koululiikunnan ohjaamiseen ja valmentanut Suomen joukkuetta koululaisten maailmanmestaruuskilpailuissa Brasiliassa. Neva on toiminut Hongassa lukuisissa eri seuratehtävissä, muun muassa kymmenen vuotta valmennusjaoksen puheenjohtajana useammassa eri jaksossa, sekä 2003-2014 seuran hallituksen jäsenenä, joista pari viimeistä vuotta 2014-2016 varapuheenjohtajana.

Tunnustuspalkintoa hakee valmentajan lajiliitto valmentajan itse sitä tietämättä ja tuen haussa Suomen Valmentajat ry toimii asiainhoitajana Alfred Kordelinin säätiön suuntaan. Säätiön myöntämät tuet ovat yksi keino tuoda lasten ja nuorten parissa vapaa-ajallaan valmentavien arvokasta työtä esiin.

Alfred Kordelinin säätiö on vuodesta 1920 yhtäjaksoisesti tukenut apurahoin ja palkinnoin suomalaista tiedettä, taidetta, kirjallisuutta ja kansanvalistusta sekä edistänyt tekijöiden kansainvälistymistä. Vuonna 1978 perustettu Urheilun Tuki -rahasto on yksi Kordelinin säätiön 16 kaupunki- ja kohderahastosta.

 
13.2.2023 09:00 Koripalloliitto tiedottaa

Korisbuumi jatkaa kasvuaan: koripallo toista vuotta peräkkäin uuteen lisenssiennätykseen

Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.

14.9.2022 09:49 Lisenssit

Koripalloliitto järjestää seuroille webinaarin lisenssitilastoista – tule kuuntelemaan, miten seurat voivat hyötyä datasta

Webinaarissa käydään läpi kauden 2021–2022 loppuun saakka kerättyä lisenssidataa ja siitä johdettua analyysia. Uutena ominaisuutena lisenssityökaluun on saatu päivitetty kunta- ja postinumero selvitys, joka auttaa seuroja tunnistamaan omaan alueensa potentiaalin tarkemmin.

30.3.2022 12:53 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloseura ja iltapäiväkerhot -opas nyt seurojen käytettävissä

Koripalloliitto on yhdessä seurojen kanssa koonnut iltapäiväkerhotoiminnan käynnistämisen oppaan, jonka avulla seura voi halutessaan osallistua Harrastamisen Suomen malliin ja tarjota kerhoja alueensa lapsille ja nuorille.

25.2.2022 13:00 Seurat

Koripallo teki uuden lisenssiennätyksen – harrastajia enemmän kuin koskaan aiemmin

Suomalaisessa koripallossa on tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun uusi ennätyslukema kirjataan nyt 20 813.

30.10.2021 12:15 Koripalloliitto tiedottaa

Puheenjohtaja Timo Elo kiitti seuroja onnistuneesta paluusta arkeen

Koripalloliiton liittokokous käsitteli lauantaina liiton edellistä tilikautta. Koripalloliitto sai historiansa 13. kunniajäsenen, kun Pentti Hilke valittiin kunniajäseneksi mittavasta ja monimuotoisesta päivätyöstään koripallon parissa.

19.10.2021 08:56 Koripalloliitto tiedottaa

Paluu korisarkeen etenee rohkaisevalla tahdilla – harrastajat ja katsojat löytäneet tiensä takaisin

Alkukauden lisenssi- ja katsojatilastot ovat rohkaisevaa luettavaa koripalloperheelle. Lisenssimäärät ovat palanneet samalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa, ja yleisö on löytänyt myös takaisin liigakatsomoihin.

27.4.2021 08:00 Koripalloliitto tiedottaa

Digitaalinen pöytäkirja eSCO korvaa paperiset pöytäkirjat kaikissa korissarjoissa

Koripalloliitto on toteuttanut oman digitaalisen ottelupöytäkirjan, joka korvaa jatkossa paperiset pöytäkirjat. Nettiselaimessa toimiva eSCO on kaikkien Koripalloliiton jäsenseurojen käytössä veloituksetta. Kaikki sarjat siirtyvät digitaaliseen pöytäkirjaan ensi kauden aikana.

22.9.2020 09:03 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallon lisenssitutkimus: Kasvupotentiaalia löytyy, vaikka väestöennuste haastaa lajin tulevaisuudessa

Koripalloliiton laajassa lisenssiselvityksessä tutkittiin lukuja drop out -ilmiön takaa. Lisäksi lisenssilukuja verrattiin Tilastokeskuksen julkaisemiin lukuihin väestörakenteesta ja piirrettiin lajin tulevaisuuden näkymiä pohjautuen väestömuutoksen ennusteisiin.

28.4.2020 12:07 Koripalloliitto tiedottaa

Seurojen mahdollisuudet: Avustukset, tuet ja hankkeet -dokumentti julkaistu

Seuratoiminnan tueksi on mahdollista hakea erilaisia avustuksia ja hanketukia. Koripalloliitto on julkaissut seurojen tueksi dokumentin, jossa avataan eri vaihtoehtoja avustuksen ja tukien saamiselle.

31.3.2020 13:31 Koripalloliitto tiedottaa

Seurojen kyselytunti livenä YouTubessa 2.4.

Koripalloseuroilla on mahdollista saada askarruttaviin kysymyksiin vastauksia torstaina 2.4. klo 18:00 alkaen, kun Koripalloliitto järjestää Seurojen kyselytunnin YouTubessa.

Näytä lisää vastaavia