Lars Ekström Kobrien päävalmentajaksi

15.6.2017 Lapuan Kobrien tulevan kauden päävalmentajana aloittaa Lars Ekström. 53-vuotiaalla Ekströmillä on pitkä oma pelaajaura sekä liigassa että maajoukkueessa. Ville Turja jatkaa Kobrissa valmentajana.

 

Pääsarjatasolla Ekström on valmentanut Namika Lahtea kaudet 2003–2007 sekä Porvoon Tarmoa 2007–2008, Espoon Honkaa 2009–2010 ja KTP:tä 2011. Ekströmin viime kausi kului päävalmentajana Japanissa Tokyo Cinq Revesin peräsimessä. Ekström valittiin vuosina 2004 ja 2007 Korisliigan vuoden valmentajaksi.
– Into on kova päästä taas tositoimiin Korisliigassa. Meillä on yhteinen visio lähteä kehittämään lapualaista koripalloa eteenpäin. Olen seurannut korisliigaa jonkun aikaa sivusta ja sarja sekä pelaajat ovat menneet kovasti eteenpäin. Luonnollisesti edustusjoukkue on tärkeä, mutta näen lähes yhtä tärkeäksi Kobrien omien junioreiden kehittämisen. Lähdemme rakentamaan lapualaista koripalloa siten, että pyrimme saamaan omia junioreita mahdollisimman paljon tavoitteelliseen harjoitteluun, Ekström kertoo Kobrien internet-sivuilla.

– Ville Turja jatkaa apuvalmentajana ja on sinänsä loistavaa, että hänet on juuri valittu suorittamaan HKVT-koulutusta. Valmentajan työhän on ikuinen oppimisprosessi ja uskon, että työskentely Villen kanssa auttaa meitä molempia. Kesän aikana kokoonnumme pelaajien kanssa muutamalle leirille, jossa käymme läpi omaehtoista harjoittelua. Itse muutan Lapualle elokuun alussa, jolloin aloitamme joukkueharjoitukset, Lars Ekström kertoo.

 

Ville Turja on pelaamisen ohella toiminut sekä ykkösdivisioonassa että Korisliigassa valmentajana jo usean kauden ajan. Kaudet 2010–2012 Ville toimi divarissa päävalmentajana piiskaten joukkueen molemmilla kerroilla divarifinaaliin. Vastustaja vei kuitenkin finaalit molemmilla kerroilla. Kauden 12 päätteeksi Kobrat nousi kuitenkin korisliigaan, kun kaikki joukkueet eivät saaneet liigalisenssiä ja sarjaa laajennettiin 12 joukkueeseen.

– Täytyy kyllä sanoa, että HKVT-koulutus on ollut erinomaisen hyvää ensimmäisten leirien ajan ja kouluttajat ovat huippusitoutuneita kouluttamaan meitä oppilaita. Larsilla on pitkä kokemus valmentajana ja keskustelujemme pohjalta uskon, että pystymme hyvään tiimityöskentelyyn valmennuksessa. Kesä näyttää keskitynkö tulevalla kaudella pelkkään valmennukseen, koska viime kausi jäi jo vaivojen takia lähes kokonaan väliin. Uuden oppiminen ja uudet haasteet tuovat kuitenkin aina kovasti intoa ja odotankin tulevaa kautta suurella mielenkiinnolla, Ville Turja toteaa.

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia