Namon Wright viimeistelee Kouvojen palapelin

25.8.2020 21:08 Korisliiga-kauteen valmistautuva Kouvolan Kouvot solmi ensi kautta koskevan sopimuksen 26-vuotiaan ja 196-senttisen Namon Wrightin kanssa.

Wright pelasi kaksi ensimmäistä yliopistovuottaan (2014-16) Missouri Tigersin (Southeastern Conference) paidassa. 45 kertaa joukkueensa aloituksessa esiintynyt kakkospaikalla viihtyvä heittokone tilastoi näissä otteluissa 8,2 pistettä ja 3,7 levypalloa ottelua kohden. Kausi 2016-17 sujui yliopistosiirrosta johtuen ilman pelejä.

Jälkimmäiset kaksi vuotta (2017-19) Namon Wright pelasi kovatasoisen Pacific-12 -konferenssin Colorado Buffaloesin riveissä. Colorado on sijoittunut viimeisimmissä NCAA:n rankingeissa sijalle 25 Uuden yliopiston myötä peliaika väheni vajaaseen 20 minuuttiin, mutta tehot pysyivät ennallaan. Wright pelasi Coloradossa 8,4 pisteen ja 3,2 levypallon.

Namon Wright aloitti ammattilaisuransa viime kaudella Iso-Britannian (BBL) pääsarjaa pelaavan Leicester Ridersin joukkueessa. Wright aloitti uransa ammattilaisena vahvasti kirjauttaen 16,5 pistettä, 3,8 levypalloa ja 1,9 syöttöä ottelua kohden kolmosten osuessa hyvällä 44%:n tarkkuudella. Wright oli joukkueensa ykkönen pisteissä.

- Namon on atleettinen ja isokokoinen 2-paikan pelaaja, joka sopii meidän konseptiimme molemmissa päissä kenttää, Kouvojen päävalmentaja Tuomas Oja kommentoi seuran tiedotteessa.

Kouvot kaudella 2020-21: Teemu Knihtinen, Tuomas Hirvonen, Severi Kaukiainen, Vili Nyman, Jacoby Armstrong (USA), Antonio Ballard (USA), Ilmari Toikkanen, Oscar Storgård, Moses Greenwood (USA), Namon Wright (USA), Henri Permanto, Aapeli Syrjämäki, Joel Mäntynen, Valtteri Leino, Kalle Kalin ja Veeti Helakorpi.

 

Asiat

 
6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

5.3.2024 19:07 Korisliiga

Antero Lehto jatkaa Pyrinnössä

Kolminkertainen Suomen mestari ja vuoden 2014 pelaaja "kapteeni Lehto" jatkaa kasvattajaseurassaan vielä ensi kaudellakin.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

3.3.2024 18:55 Korisliiga

Kouvojen kalenterivuosi 2024 on käynnistynyt loistavasti – tänään kaatui Pyrintö yli 20 pisteellä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kouvot otti kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä.

2.3.2024 20:20 Korisliiga

Korihait selätti Nokian tiukassa väännössä – Kauhajoelle vierasvoitto Katajasta

Miesten Korisliigassa pelattiin kaksi ylemmän jatkosarjan ottelua, joissa voittajiksi nousivat Korihait ja Kauhajoki.

1.3.2024 20:20 Korisliiga

Vilpas vaiensi Timi Heinosen tuhannen ottelun juhlat – Jacob Grandison loisti Korisliiga-debyytissään

Miesten Korisliiga palasi maaottelutauolta, ja heti alkuun juhlittiin monenlaisia eri merkkipäiviä.

1.3.2024 12:15 Erotuomarit

Harvinaisuus Korisliigassa: Erotuomarit Miltos ja Nikolaos Ioannidis isä-poika-tiiminä samassa ottelussa

Helsinki Seagullsin ja Salon Vilppaan perjantaisessa Korisliiga-ottelussa nähdään harvinaisuus, kun ottelun ovat tuomitsemassa isä ja poika. Yli lajirajoen kyseessä on harvinaisuus: ensimmäinen isä-poika-erotuomaripari oli Rauno ja Juha-Petri Nieminen kaudella 1984-85. Tapahtuma on harvinainen pääsarjatasolla myös kansainvälisesti.

1.3.2024 10:15 Korisliiga

Timo Heinonen yltää perjantaina huimaan 1000 Korisliiga-ottelun rajapyykkiin: ”Harjoittelu on nautinnollista”

Perjantaina tehdään suomalaista koripallohistoriaa, kun Helsinki Seagullsin Timo Heinonen, 42, pelaa uransa tuhannennen Korisliiga-ottelun Töölön Kisahallissa ensimmäisenä koripalloilijana.

28.2.2024 08:49 Korisliiga

Tucker Richardson kiittelee vuolaasti valmentaja Greg Gibsonia: ”Hän on kuin kaksi eri ihmistä samassa kehossa”

Runkosarjansa toisella sijalla päättäneen BC Nokian takamies–laituri Tucker Richardson valittiin miesten Korisliigassa kuukauden pelaajaksi tammikuun 2024 osalta.

Näytä lisää vastaavia