Sara Rokkasen NCAA-ura päättyi kesken pudotuspelien: ”Haikeat fiilikset, mutta olen valmis seuraavaan askeleeseen”

26.3.2020 08:29 Rokkasen viimeinen kausi Toledon paidassa päättyi puolivälierävoittoon. Vaikka kausi tuli yllättäen päätökseen, Rokkanen katsoo jo odottavaisena tulevaan.

Sara Rokkanen odottaa innolla paluuta Eurooppaan. Kuva: Ville Vuorinen.

Toukokuussa 24 vuotta täyttävän Sara Rokkasen neljäs ja viimeinen kausi Yhdysvaltojen yliopistoparketeilla sai monen muun tapaan yllättävän päätöksen koronaviruspandemian takia.

Pudotuspelejä varten nälkää kasvattanut Toledo Rockets nujersi Mid-American-konferenssin puolivälieräottelussa Central Michiganin, mutta koko NCAA:n loppukausi peruttiin ennen kuin välieräkamppailua Ohiota vastaan ehdittiin pelaamaan. 

- Vähän haikeat fiilikset. Kukaan ei odottanut, että kausi loppuisi tällä tavalla ennen aikojaan. Ainakin tämä on opettanut pelaajille, että pitää nauttia ja pelata 100-prosenttisesti, koska kausi voi olla ohi milloin vaan.

Ainakin tämä on opettanut pelaajille, että pitää nauttia ja pelata 100-prosenttisesti, koska kausi voi olla ohi milloin vaan.

Monen suunnatessa koti-Suomeen, Rokkanen päätti jäädä Yhdysvaltoihin ja hoitaa taiteen ja taidehistorian opintonsa paikan päällä loppuun, tietenkin etänä. 

- Nyt eletään aika hidasta elämää neljän seinän sisällä. Kovasti tekisi mieli mennä treenaamaan ja pelaamaan korista, mutta tällä hetkellä pitää vaan tehdä kotijumppaa sen minkä voi. 

Yliopistokentiltä nöyryyttä ja henkistä kovuutta

178-senttisen PuHu-kasvatin viimeinen kausi ei sujunut joukkueelta aivan odotusten mukaan, vaan joukkoon mahtui sekä ylä- että alamäkiä. Loppua kohden yhteispeli alkoi luistaa ja MAC-lopputurnauksessa Toledo kaatoi ryminällä muun muassa konferenssin kärkijoukkue Akronin, jota vastaan Rokkanen kantoi vastuuta 37 minuuttia ja tykitti 12 pistettä.

- Kauden aikana hävittiin todella tiukkoja pelejä, mutta loppumetreillä viimeiseen peliin asti pelattiin joukkueena ja vedettiin yhtä köyttä. Sinänsä kaudesta jäi siis hyvä maku, vaikka se päättyikin ennen aikojaan.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Rocketsissa heittäjän roolia toteuttanut Rokkanen pelasi päätöskaudellaan 31 ottelussa keskimäärin 22,2 minuuttia tilastoiden neljä pistettä ja 2,5 levypalloa ottelua kohden. NCAA-vuosiensa aikana hän kokee kartuttaneensa erityisesti pelaajalle arvokkaita henkisiä ominaisuuksia, kuten nöyryyttä ja mentaalista kovuutta.

- Olen tyytyväinen, että aikoinaan lähdin Jenkkeihin pelaamaan koripalloa. Sen ansiosta pääsin näkemään ja kokemaan erilaista koripalloa kuin mitä Euroopassa pelataan, tutustuin uuteen kulttuurin, opin uuden kielen ja sain paljon ystäviä. 

Yhdeksi koko NCAA-uransa kohokohdista Rokkanen mainitsee kaudella 2018-2019 pelatun ottelun hallitsevaa mestaria ja koko Yhdysvaltojen ykköseksi rankattua Notre Damea vastaan. Kamppailu käytiin Toledon kotiluolassa Savage Arenalla yli 6000-päisen yleisön edessä. Kova taistelu päättyi lopulta vieraiden 72-56-voittoon. 

- Siellä pelasivat muun muassa Arike Ogunbowale ja Jackie Young sekä muu aloitusviisikko, jotka menivät sitten WNBA:han draftin top pickeinä, ja me pelattiin todella hyvin. Pelasin myös henkilökohtaisesti hyvän pelin. Se osoitti, että pystyn pelaamaan huipputasolla. 

Rokkanen on valmis uusiin haasteisiin Euroopassa

Neljän NCAA-kauden lisäksi Rokkasella on takataskussaan 13 aikuisten maaottelua, lukuisia nuorten maaotteluita sekä muun muassa vuoden tulokkaan palkinto Naisten Korisliigassa kaudelta 2014-205. Nyt on seuraavan askeleen aika. 

- Tulen kaipaamaan täältä ystäviä, joukkuekavereita, treeniolosuhteita sekä faneja, mutta kaikelle on aikansa ja paikkansa. Nyt yliopistouran jälkeen on aika tulla takaisin Euroopan mantereelle ja saavuttaa unelmani eli tehdä vihdoin täyspäiväisenä ammattilaisena sitä mitä rakastan.

Lisätietoja: Sara Rokkasen pelaajaprofiili Toledo Rocketsin sivuilla

Henkilöt

 
28.6.2023 09:52 NCAA

Elsa Lemmilä on valinnut yliopistonsa ja suuntaa Ohio Stateen

Suomalaisten koripallon suurlupaus, Tapiolan Hongan kasvatti, Elsa Lemmilä, 18, on valinnut yliopistonsa. 197-senttinen Lemmilä siirtyy syksyllä 2024 Ohio Staten yliopistoon.

4.5.2023 12:27 NCAA

Elina Arike vaihtoi yliopistoa ja suuntaa seuraavaksi Texas Techiin

C-USA-konferenssin vuoden puolustuspelaajaksi valittu Elina Arike, 23, vaihtaa yliopistoaan Yhdysvalloissa. Edelliset kolme kautta UTEP:ssa pelannut Hyvinkään Pontevan kasvatti suuntaa seuraavaksi Texas Techiin.

3.5.2023 17:58 Susiladies

Elina Aarnisalo valitsi UCLA:n yliopiston

Suomi-koriksen suurlupaus, päättyneellä kaudella naisten Korisliigaa HBA-Märskyssä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Elina Aarnisalo, 17, on valinnut yliopistonsa. 177-senttinen Aarnisalo liittyy syksyllä 2024 UCLA:n yliopiston riveihin.

14.6.2022 13:34 Susiladies

Sara Bejedi pukee jälleen ylleen Susiladies-paidan: ”Mun uran juuret tulee Suomen maajoukkuekoripallosta”

Susiladiesin Portugalia vastaan pelattavissa vierasotteluissa tullaan näkemään Sara Bejedin, 21, paluu Suomen paitaan. Edelliskerrasta, kun Bejedi on edustanut Suomea, on ehtinyt kulua jo liki kolme vuotta.

15.4.2022 09:02 Susiladies

Janette Aarnio on valinnut yliopistokseen South Floridan

HBA-Märskyä kuluneella kaudella edustanut Janette Aarnio, 19, on valinnut menevänsä ensi kaudeksi South Floridan yliopistoon. Helsingin NMKY:n kasvatti on ehtinyt pelata jo neljä maaottelua Susiladiesin paidassa.

9.4.2022 19:40 Susiladies

Upean yliopistouran pelannut Lotta-Maj Lahtinen suuntaa ammattilaiskentille, mukana WNBA:n varaustilaisuudessa maanantaina

Edelliset neljä kautta kovatasoista Georgia Techin yliopistoa edustanut Susiladiesin takapelaaja tähtää ammattilaisuraan. Lappeenrantalaislähtöinen takapelaaja on ilmoittautunut WNBA:n varaustilaisuuteen.

19.11.2021 07:16 NCAA

Henna Sandvik on sitoutunut NCAA:n lopputurnauksen ”Elite Eightiin” yltäneeseen Indianaan

Tapiolan Hongan kasvatti, tällä kaudella HBA-Märskyssä naisten Korisliigaa pelaava, Henna Sandvik, 18, on sitoutunut Indianan yliopistoon. Susiladiesin EM-karsintajoukkueeseen kuuluva Sandvik aloittaa freshman-kautensa ”Hoosiersissa” syksyllä 2022.

25.8.2021 08:55 Susiladies

Liisa Taponen on sitoutunut Illinoisin yliopistoon

Kasvattajaseurassaan Tampereen Pyrinnössä loistodebyyttikauden naisten Korisliigassa pelannut Liisa Taponen, 19, on tehnyt suullisen sitoumuksen University of Illinoisin kanssa. Susiladiessa tulikasteensa tänä kesänä saanut Taponen siirtyy Yhdysvaltojen yliopistosarjaan syksyllä 2022.

5.4.2021 08:39 NCAA

Lotta-Maj Lahtinen sai kunniamaininnan NCAA:n ykkösdivisioonan valmentajien liitolta

Upean kauden Georgia Techin paidassa pelannut Lotta-Maj Lahtinen sai kunniamaininnan, kun naiten valmentajien liitto (WBCA) valitsi All-American-joukkueen NCAA:n naisten ykkösdivisioonasta.

29.3.2021 08:32 NCAA

Lotta-Maj Lahtinen upotti upeat 20 pistettä, South Carolina veti pidemmän korren

NCAA:n naisten lopputurnauksen kuudentoista parhaan joukossa Lotta-Maj Lahtinen ja Georgia Tech putosivat leikistä ulos, kun South Carolina eteni puolivälieriin 65-76 (35-39). Lahtinen oli koko ottelun paras pistenainen 20 pisteellä.

Näytä lisää vastaavia