Suomen miesten haastajamaajoukkue kukisti Kanadan

27.6.2019 21:43 Suomen miesten haastajamaajoukkue kohtasi tänään Espoossa niin ikään universiadeihin matkaavan Kanadan. Aiemmin kesän aikana jo Latvian ja Ukrainan kaataneen Suomen voittotili kasvoi jälleen, kun se onnistui kellistämään Kanadan 103-85 (46-48).

Espooseen saapunut runsaslukuinen yleisö (553) sai alkuminuuteista asti nauttia hienoista suorituksista, kun Suomen haastajamaajoukkue osui avauskympillä niin läheltä kuin kaukaa. Useilla Fiifi Aidoon ja Mikael Jantusen koreilla Suomi johti avauskympin jälkeen 23-15.

Tuomas Hirvosen kaksi kolmen pisteen koria veivät toisen neljänneksen alkupuolella Suomen parhaimmillaan jo yhdeksän pisteen karkumatkalle. Kanada onnistui kuitenkin saamaan juonesta kiinni ennen puoliaikaa nousten kahden pisteen puoliaikajohtoon.

- Alussa olimme helisemässä heidän nopeutensa kanssa. Toisella puoliajalla aloimme voittamaan tilanteita puolustuksen kautta. Saimme palloon painetta ja seuraava puolustaja oli lähempänä, joten saimme tehtyä kenttää pienemmäksi. Ensimmäisellä puoliajalla he juoksivat meidän kokeneita puolustajiamme vastaan lay-upeja. Puolustus käänsi ottelun meille, kommentoi joukkueen valmentaja Hanno Möttölä.

Myös toinen puoliaika noudatti ottelun ensimmäistä puoliaikaa, kun molemmat joukkueet pystyivät vuoroperään vetämään onnistuneita pieniä jaksoja itselleen. Suomi onnistui päätösneljänneksen alkuun repimään vajaan kymmenen pisteen johtoon kohentuneen puolustuspelin kautta. Repäisy kesti ottelun loppuun asti.

- Puolustuksesta on nostettava esiin Fiifi Aidoon ja Lassi Nikkarisen pallon puolustaminen. Sen takana on muidenkin helppoa olla aggressiivisia. Kohentuneen puolustuspelin myötä saimme stoppeja ja pystyimme juoksemaan kenttää. Kanada hyytyi lopussa, eikä onnistunut enää voittamaan yksi vastaan yksi -tilanteita. 

Suomen pistekärki oli monipuolinen Mikael Jantunen, joka teki 23 pistettä (pelitilanneheitot 9/12), haki viisi levypalloa ja antoi viisi syöttöä. Penkiltä peräti kolme pelaajaa tehtaili kaksinumeroiset: Shawn Hopkins 15 pistettä, Fiifi Aidoo 14 pistettä, Ville Tahvanainen 13 pistettä. Kanadan vikkelä takamies Munis Tutu oli joukkueen pisteässä 16 pisteellään.

- Shawn Hopkinsilta nähtiin kesän paras ottelu. Hän oli aggressiivinen hyökkäyspäässä ja sitä kautta myös puolustukseensa. Mikael Jantunen on ollut joukkueen mukana nyt 1,5 viikkoa ja hän oli alituinen uhka vastustajille.

Joukkueet kohtaavat huomenna Salossa. Peräkkäiset ottelut palvelevat joukkueita, kun joukkueet pelaavat ensi viikolla käynnistyvissä universiadeissa kolmeen päivään kolme ottelua.

- Tänään Kanada jäi kymmeneen hyökkäyslevypalloon, mutta sitä voidaan silti parantaa. Olimme vaikeuksissa heidän kokokentän prässin kanssa ja heittelimme palloa seinille. Onneksi he eivät käyttäneet sitä paljon, mutta varmasti videot katsottuaan huomenna sitä on luvassa enemmän. Meidän pitää huomenna olla uskaliaampia heti alusta asti ja saada heille enemmän kiireen tuntua, Möttölä kommentoi.

Suomi ja Kanada kohtaavat uudestaan huomenna Salossa kello 17.30. Salohallissa vietetään huomenna hienoa korispäivää, kun ottelun jälkeen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kohtaa Portugalin kello 20.00 alkavassa ottelussa. 

Italian Napolissa järjestettäviin universiadeihin miesten haastajamaajoukkue matkaa ensi viikolla. Torstaina Suomi kohtaa avausottelussa Yhdysvallat, joka on kisoissa Clemsonin yliopiston joukkueella.

Ottelun tilastot >

 
11.7.2019 22:30 Susijengi

Miesten haastajamaajoukkueen universiadit päätökseen, Kroatia kaatui trillerissä

Suomi sijoittui Italian Napolissa järjestetyissä universiadeissa yhdeksänneksi, kun se lopetti kisat kolmeen peräkkäiseen voittoon. Tiukka ottelu päättyi lopulta Suomen 80-78-voittoon. Universiadien mestaruus meni Yhdysvalloille.

9.7.2019 23:31 Susijengi

Miesten haastajamaajoukkueen hurja toinen puoliaika universiadeissa kaatoi Tšekin

Suomi varmisti paikkansa kymmenen parhaan joukossa, kun Tšekki kaatui lopulta eheän joukkue-esityksen jälkeen 74-57. Viimeisessä ottelussa Suomi kohtaa torstaina Kroatian, jossa voittajalle on tarjolla universiadien yhdeksäs sija.

8.7.2019 14:05 Susijengi

Suomen miehet kaatoivat Norjan universiadeissa hurjalla puolustusesityksellä

Suomi kaatoi Norjan aamupäiväottelussa 62-39 Napolin universiadeissa. Voiton myötä miesten haastajamaajoukkue pelaa sijoista 9-12. Turnaus jatkuu huomenna sijoitusottelulla Tšekkiä vastaan.

6.7.2019 23:40 Universiadit

Ukraina kesytti Suomen miehet universiadeissa, puolivälieräpaikka lipesi käsistä

Suomen miesten haastajamaajoukkueen tie nousi Napolin universiadien kärkikahinoissa pystyyn, kun Ukraina varmisti 72-65-voitollaan Suomesta paikan kahdeksan parhaan joukkoon. Suomi aloittaa maanantaina pelaamisen sijoista 9-16, kun se kohtaa Norjan.

5.7.2019 17:31 Pääjuttu

Suomen miehet murskasivat Kiinan universiadeissa, jatkopaikka ratkeaa huomisessa Ukraina-ottelussa

Torstain Yhdysvallat-tappio oli pyyhkiytynyt pois miesten haastajamaajoukkueen takaraivosta, kun joukkue kaatoi Kiinan 105-65 toisessa ottelussaan Napolin universiadeissa. Paikka kahdeksan parhaan joukossa ratkeaa huomenna.

4.7.2019 23:48 Susijengi

Miesten haastajamaajoukkueelle kirvelevän niukka tappio Yhdysvaltoja vastaan universiadeissa

Suomen haastajamaajoukkueen urakka universiadeissa alkoi niukalla 65-69-tappiolla Yhdysvaltoja vastaan. Tasainen ottelu ratkesi vasta ottelun loppuminuuteilla.

3.7.2019 16:22 Universiadit

Suomen universiadijoukkuetta odottaa hurja haaste avausottelussa – ”Ainutlaatuinen tilanne”

Maanantaina Napoliin matkannut miesten haastajamaajoukkue kohtaa universiadien avausottelussa torstaina Yhdysvallat. Nelijoukkueisen lohkon kaksi parasta etenee kahdeksan parhaan joukkoon. Samassa alkulohkossa ovat myös Kiina ja Ukraina.

2.7.2019 19:19 Susijengi

Elias Valtonen luottavaisena kohti universiadeja – ”Hyökkäyspelimme on ollut iloista”

Suomen haastajamaajoukkue kohtaa torstaina universiadien avausottelussa Yhdysvallat. Suomen kapteeni Elias Valtonen näkee joukkueen onnistuneen valmistautumisjakson palvelevan tiukkaa kisarupeamaa.

28.6.2019 20:43 Susijengi

Kanada kaatui toistamiseen, universiadeihin matkaava Suomen joukkue julkistettu

Ensi viikolla Napolissa järjestettäviin universiadeihin matkaava miesten haastajamaajoukkue pelasi viimeisen valmistavan maaottelun, kun se kohtasi Kanadan toisena päivänä peräkkäin. Suomi hallitsi Salohallissa pelatun ottelun kulkua ja voitti lopulta numeroin 93-81 (52-41).

26.6.2019 14:03 Universiadit

Kovavireisen miesten haastajamaajoukkueen vieraaksi saapuu Kanada

Valmistavat maaottelunsa voittanut miesten haastajamaajoukkue kohtaa Kanadan Espoossa torstaina ja Salossa perjantaina. Tulevissa otteluissa tehdään historiaa, sillä Kanada vierailee maajoukkueella ensimmäistä kertaa Suomessa.

17.6.2019 15:13 Susijengi

Ukrainan vuoro kokea Suomen miesten haastajamaajoukkueen iskukyky

Universiadeihin valmistautuva haastajamaajoukkue otti toisen voiton peräkkäisinä päivinä, kun sunnuntaista Latvia-voittoa seurasi tänään 75-68-voitto Ukrainasta.

16.6.2019 22:15 Universiadit

Miesten haastajamaajoukkueelle kova päänahka – Latvia kaatui vieraskentällä

Universiadeihin valmistautuva haastajamaajoukkue aloitti maaottelukesänsä upeasti, kun se kaatoi edellisissä universiadeissa kolmanneksi sijoittuneen Latvian lukemin 77-62 Riiassa pelatussa ottelussa.

15.6.2019 09:52 Universiadit

Universiadeihin valmistautuva miesten haastajamaajoukkue pääsee heti kovaan testiin

Napolissa järjestettäviin universiadeihin matkaava haastajamaajoukkue suuntaa viikonloppuna Latviaan pelaamaan maajoukkuekesän ensimmäiset ottelunsa. Suomi kohtaa Riiassa sunnuntai-iltana Latvian ja maanantaina Ukrainan.

31.5.2019 14:04 Susijengi

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesällä huimat 44 kotimaaottelua

Maajoukkueiden kotimaaotteluiden rypäs käynnistyy ensi viikolla, kun 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtaa Kisakallion Susi Training Centerissä Turkin keskiviikkona ja torstaina. Sen jälkeen kotimaassa pelataan maaotteluita lähes joka viikko. Maajoukkueiden kotimaan kesän pelit huipentuvat Susijengin juhlaturnaukseen.

28.5.2019 15:08 Universiadit

”Läpileikkaus tulevan sukupolven pelaajista” – miesten haastajat universiadikesään 15 pelaajan ringillä

HBA-Märskystä Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:han viime vuosien aikana siirtyneet tulevaisuuden lupaukset sekä tukku kotimaisten joukkueiden avainpelaajia muodostavat kesällä 2019 miesten haastajamaajoukkueen, jonka leiritys huipentuu heinäkuussa Napolin universiadeissa. Valmistautumisensa aikana haastajamaajoukkue saa vieraakseen Kanadan Tapiolassa ja Salossa pelattaviin maaotteluihin.

4.4.2019 17:44 Susijengi

Naiset universiadeissa mestari-Australian alkulohkoon, miehet ottavat mittaa Yhdysvalloista

Vuoden 2019 kesäuniversiadien alkulohkoarvonnat suoritettiin torstai-iltapäivänä Italian Napolissa. Universiadeihin palaava Suomen naisten joukkue kohtaa alkulohkossaan hallitsevan mestarin Australian ja kesällä 2017 Suomen koripallohistorian parasta universiadisijoitusta sivunnut miesten joukkue ottaa mittaa hopeajoukkue Yhdysvalloista.

7.2.2019 11:45 Universiadit

Suomen miehille ja naisille paikat Napolin universiadeihin

Suomi on saanut kuuden vuoden tauon jälkeen naisten koripallojoukkueelle paikan kesäuniversiadeissa. Miesten ja naisten haastajamaajoukkueet mittelevät maailman parhaita opiskelijaurheilijoita vastaan 3.-14. heinäkuuta Napolissa.

20.8.2017 15:40 Universiadit

Suomi viipaloi Japanin paloiksi universiadien avausottelussa

Pieti Poikolan komentama Suomen miesten haastajamaajoukkue oli tulta ja tappuraa Taipein universiadien avausottelussa pilkkomalla Japanin paloiksi murskapistein 94-48 (48-26). Suomi oli scoutannut Japanin hyökkäyspään pelikirjan oivallisesti ja juoksi nopeasta vastahyökkäyspelistä selkeän voiton yhdentoista miehen rotaatiolla.

13.7.2017 13:50 Universiadit

Poikola kutsui 16 pelaajaa haastajamaajoukkueen rinkiin – ”joukkue syvä, lahjakas ja urheilullinen”

Miesten haastajamaajoukkueen päävalmentaja Pieti Poikola, 39, on kutsunut 16 pelaajaa vuoden 2017 universiadirinkiin. Poikolalla on käytettävissään poikkeuksellinen kokenut miehistö, jolla on takanaan kosolti pelikausia kotimaan kenttien lisäksi nuorten maajoukkuetasolta, Euroopan ammattilaiskentiltä sekä Yhdysvalloista.

10.7.2017 11:00 Universiadit

Pieti Poikola johtaa miesten haastajamaajoukkueen Taipein universiadeihin

Tampereen Pyrinnön kolmasti Korisliigan mestaruuteen johtanut Pieti Poikola, 39, johdattaa Suomen miesten haastajamaajoukkueen elokuussa Taipein universiadeihin. Poikola korvaa joukkueen penkin päässä Anton Mirolybovin, joka aloittaa elokuun alussa pestinsä saksalaisen Kirchheimin ruorissa.

Näytä lisää vastaavia