Susijengi EM-karsintojen paras kaukoheittojoukkue, Koponen ja Huff pelaajatilastojen aatelia

12.9.2012 10:10 Vuoden 2012 EM-karsinnat tiistain Sveitsi-voittoon päättänyt Suomen miesten maajoukkue esiintyi edukseen karsintojen joukkuetilastoissa ollen koko karsintavaiheen paras kaukoheittojoukkue. Susijengin yksittäisistä pelaajista Petteri Koponen ja Shawn Huff löivät leimansa Euroopan eliittiin tilastovertailussa.

Petteri Koponen jyräsi kovaan seuraan EM-karsintojen pistekärjessä.

Shawn "Huhvi" Huff oli koko karsintojen paras kaukoheittäjä.

Mikko Koivisto kipusi karsintojen kolmostarkkuustilastossa Huffin kylkeen hopeasijalle.

Susijengin puolustus oli rautaa: vastustajat upottivat vain 71,5 pistettä ottelua kohden. Kuvassa Matti Nuutisen ja Tuukka Kotin tyylinäyte. Kuvat: Ville Vuorinen & Tytti Nuoramo.

Susijengi säkitti kahdeksassa karsintaottelussa kolmosensa huikealla 42,6% osumatarkkuudella ollen samalla ainoa joukkue, joka ylsi yli 40% onnistumisprosentin. Kakkoseksi jäi Puola 38,9% tarkkuudellaan.

 

Onnistuneen kaukoheittopelin myötä Susijengi oli myös karsintojen toiseksi paras korintekijäjoukkue 89,6 pisteen ottelukeskiarvollaan. Korkeamman pistekeskiarvon sai aikaiseksi ainoastaan Bosnia & Hertsegovina, joka murjoi 92,0 pistettä ottelua kohden.

 

Suomi sijoittui kärkikymmenikköön myös pelitilanneheittojen onnistumisprosentissa (9. sija, 47,5%) sekä vapaaheittoprosentissa (6. sija, 75,6%). Suomen joukkuehyökkäystä edesauttoi myös se, että ryhmä oli kisojen huolellisimpia pallonhallintajoukkueita menettämällä pallon vain 12,5 kertaa ottelussa. Suomen menetysmäärä oli kaikista karsintajoukkueista kahdeksanneksi pienin.

 

Susijengin onnistuminen ei rajoittunut kuitenkaan pelkkään hyökkäyspeliin: Susijengi repi keskimäärin 9,3 riistoa ottelua kohden, joka oikeuttaa karsintajoukkueiden vertailussa viidenteen sijaan. Samalla Susijengi salli vastustajilleen keskimäärin vain 71,5 pistettä ottelua kohden: paras puolustusjoukkue oli Italia, joka piti vastustajansa keskimäärin 62,0 pisteessä.

 

Kolme Susijengin pelaajaa kolmostarkkuustilaston kärkinelikossa, Koposelta huikeat karsinnat

 

Susijengin huikea kolmen pisteen heittotarkkuus näkyi myös yksittäisten pelaajien tilastovertailussa komealla tavalla, sillä karsintojen neljän tarkimman kaukoheittäjän joukkoon mahtui kolme suomalaista.

 

Shawn Huff pussitti kaaren takaa uskomattomalla 57,6% tarkkuudella napaten karsintojen ykkössijan. Hopeasijalle sijoittui Mikko Koivisto, joka ei jäänyt paljoa Huffin jälkeen 56,3% tarkkuudellaan. Neljännelle sijalle nousi puolestaan Roope Ahonen, jonka kolmosista 53,3% upposi naruihin.

 

Alkavaksi kaudeksi Italian Serie A:n Vanoli Cremonaan siirtyvä Huff nousi myös pelitilannetarkkuuden kärkiviisikkoon. Huffin kaikista pelitilanneheitoista koriin upposi 59,7%.

 

Venäläiseen Euroliiga-seura BC Himkiin siirtyvä Petteri Koponen oli puolestaan karsintojen kuudenneksi paras korintekijä 19,9 pisteen ottelukeskiarvollaan. Karsintojen korikuninkuuden vei Slovakian Anton Gavel (25,9pts/ottelu) perässään Azerbaidzhanin Charles Davis (22,7), jonka jälkeen kärkikahdeksikkoon mahtui Koposen lisäksi pelkkiä NBA-pelaajia: Mirza Teletovic (Brooklyn Nets/Bosnia & Hertsegovina), Marcin Gortat (Phoenix Suns/Puola), Jonas Jerebko (Detroit Pistons/Ruotsi), Omri Casspi (Cleveland Cavaliers/Israel) sekä Zaza Pachulia (Atlanta Hawks/Georgia).

 

Koponen oli kovaa valuuttaa myös vapaaheittoviivalta, mistä MaSu-Basketin kasvatti pussitti 87,8% heitoistaan (karsintojen 4. sija). Koriin johtaneita syöttöjä Koponen jakeli mukavat 4,8 ottelua kohden, joka oikeutti karsintojen 12. sijaan.

 

Susijengin pelaajista yksilötilastojen kärkikymmenikköön mahtui myös Tuukka Kotti, joka riisti pallon keskimäärin 2,0 kertaa ottelua kohden. ”Teräsmies-Tuksun” riistosaldo riitti kymmenenteen sijaan.

 

 

 

 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.9.2016 EM-karsinnat

Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia EM-kisoihin

EM-karsinnat huipentuivat lauantai-iltana, ja kuusi uutta joukkuetta leimasivat lippunsa vuoden päästä Turkissa, Suomessa, Israelissa ja Romaniassa pelattaviin vuoden 2017 EM-kisoihin. Jo aiemmin kisapaikkansa varmistaneiden maiden lisäksi arvokisoihin pelasivat tiensä Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia.

15.9.2016 EM-karsinnat

Belgia, Slovenia, Montenegro ja Unkari varmistivat EM-kisapaikkansa

Neljä joukkuetta varmisti paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla keskiviikkoillan EM-karsintaottelunsa. Jo viime viikonloppuna EM-kisalippunsa leimanneen Venäjän lisäksi EM-kisamatkansa varmistivat Belgia, Slovenia, Montenegro sekä Unkari. EM-karsinnat huipentuvat lauantaina.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

30.7.2013 EM-karsinnat

Susijengin kesän maaotteluavaus Ranskassa

Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi avaa maaottelukesänsä Ranskassa alkaneella viikolla. Vastus on heti huippuluokkaa, kun Susijengi testaa viime EM-kisoissa hopeaa voittaneen ja Lontoon olympialaisissa kuudenneksi venyneen isäntämaan. Susijengi matkasi pelipaikalle Pauhun 15 pelaajan voimin.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

Näytä lisää vastaavia