Susiladiesin Sara Rokkanen liittyy Peli-Karhujen paitaan

2.12.2021 09:13 Susiladiesin Sara Rokkanen, 25, palaa naisten Korisliigaan, kun Rokkanen on tehnyt pelaajasopimuksen Peli-Karhujen kanssa. 22 ottelua naisten maajoukkueessa pelannut Rokkanen pelasi aiemmin tällä kaudella Espanjan kakkossarjaa Maresmessa.

Sara Rokkanen saapuu vahvistamaan Peli-Karhuja. Kuva: Ville Vuorinen.

PuHu Juniorit -kasvatille kyseessä on paluu Korisliigaan, jossa hän pelasi edelliskerran kuusi vuotta sitten, kaudella 2015-16 Tapiolan Hongassa. Sitä edellisellä kaudella, hänen ensimmäisellään Suomen pääsarjassa, Rokkanen valittiin Korisliigan vuoden tulokkaaksi.

Kausien välissä Rokkanen vietti täydet neljä vuotta Toledon yliopistossa NCAA:ssa. Ammattilaisuransa alkajaisiksi hän teki sopimuksen Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren kanssa, josta hän siirtyi ruotsalaisen Helsingborgin kautta Espanjan kakkossarjan Andratxiin.

Kuluvan kauden Rokkanen aloitti Maresmessa, jossa hän tilastoi kahdeksassa ottelussa 8,1 pistettä ja 3,6 levypalloa ottelua kohden.

Rokkanen on 22 naisten maaottelun lisäksi pelannut 21 ottelua Suomen nuorisomaajoukkueissa.

Henkilöt

 
22.10.2023 09:33 Susiladies

Roosa Lehtoranta käytti ulkomaanoptionsa ja siirtyy Nördlingeniin, Saksan Bundesliigaan

Aiemmin tällä kaudella hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja edustanut Roosa Lehtoranta, 26, on käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanoption ja siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavaan EIGNER Angels Nördlingeniin.

2.2.2023 09:59 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta palaa Saksan Bundesliigassa pelaavaan Kelterniin

Peli-Karhuissa aiemmin tällä kaudella pelannut Susiladies-konkari Linda-Lotta Lehtoranta, 31, siirtyy Saksan Bundesliigan toisella sijalla olevaan Rutnorik Stars Kelterniin. Lehtoranta pelasi Kelternissä myös kaudella 2015-16.

25.8.2022 14:47 Susiladies

Susiladiesin Silja Viita siirtyy Forssan Alkuun

Susiladiesissa kymmenen ottelua pelannut, viime kaudella Ruotsin pääsarjaa pelannut, Silja Viita, 20, on tehnyt ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen Forssan Alun kanssa. Viita pelasi edellisen kerran naisten Korisliigaa kaudella 2020-21 HBA:ssa.

22.8.2022 09:13 Susiladies

Susiladiesin Ebba Pekonen on tehnyt sopimuksen Torpan Poikien kanssa

Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Torpan Pojat on kiinnittänyt Susiladies-takapelaaja Ebba Pekosen, 21, ensi kaudeksi. Pekonen pelasi kaudella Ruotsin pääsarjassa, josta hän siirtyi joulukuussa Espanjan kakkostasolle.

21.7.2022 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta Vesiluoma siirtyy Ruotsin pääsarjan Alvik Basketiin

Espoo Basket Teamin kantaviin voimiin jo yli puoli vuosikymmentä kuulunut Lotta Vesiluoma, 25, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, kun Vesiluoma on tehnyt sopimuksen Ruotsin pääsarjassa pelaavan Alvik Basketin kanssa.

15.4.2022 09:02 Susiladies

Janette Aarnio on valinnut yliopistokseen South Floridan

HBA-Märskyä kuluneella kaudella edustanut Janette Aarnio, 19, on valinnut menevänsä ensi kaudeksi South Floridan yliopistoon. Helsingin NMKY:n kasvatti on ehtinyt pelata jo neljä maaottelua Susiladiesin paidassa.

2.12.2021 08:49 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta Israeliin vahvistamaan Neve David Ramlaa EuroCupissa

Susiladiesin takakentän luottopelaaja, Peli-Karhuissa naisten Korisliigaa aiemmin tällä kaudella pelannut, Linda-Lotta Lehtoranta, 30, siirtyy Israeliin, jossa hän vahvistaa Neve David Ramlaa EuroCupissa.

19.11.2021 07:16 NCAA

Henna Sandvik on sitoutunut NCAA:n lopputurnauksen ”Elite Eightiin” yltäneeseen Indianaan

Tapiolan Hongan kasvatti, tällä kaudella HBA-Märskyssä naisten Korisliigaa pelaava, Henna Sandvik, 18, on sitoutunut Indianan yliopistoon. Susiladiesin EM-karsintajoukkueeseen kuuluva Sandvik aloittaa freshman-kautensa ”Hoosiersissa” syksyllä 2022.

6.9.2021 08:37 Naisten Korisliiga

Vuoden pelaajaksi valittu Linda-Lotta Lehtoranta jatkaa Peli-Karhuissa

Hallitseva Suomen mestari sai iloisia uutisia, kun naisten maajoukkueen takapelaaja Linda-Lotta Lehtoranta solmi yksivuotisen jatkosopimuksen kotkalaisseuran kanssa.

25.8.2021 08:55 Susiladies

Liisa Taponen on sitoutunut Illinoisin yliopistoon

Kasvattajaseurassaan Tampereen Pyrinnössä loistodebyyttikauden naisten Korisliigassa pelannut Liisa Taponen, 19, on tehnyt suullisen sitoumuksen University of Illinoisin kanssa. Susiladiessa tulikasteensa tänä kesänä saanut Taponen siirtyy Yhdysvaltojen yliopistosarjaan syksyllä 2022.

Näytä lisää vastaavia