Anniina Äijänen voiton makuun Espanjassa

11.3.2019 07:10 Anniina Äijäsen Sedis Basquet otti kovan vierasvoiton Espanjan liigassa kaadettuaan kärkijoukkueisiin lukeutuvan Valencian vieraskentällä.

Anniina Äijänen sai mukavasti vastuuta. (Kuva: Ville Vuorinen)

Äijäsen Sedis Basquet haki makean 68-66 (28-35)-voiton Valencian vieraana. Äijänen sai mukavasti vastuuta urakoiden parketilla yli 25 minuuttia ja auttoi joukkuettaan viidellä pisteellä sekä kolmella levypallolla. Sedis jatkaa sarjassa neljäntenä.
Ottelutilastot

Liga Femenina 2:ssa Anissa Poundsin Maristas Coruna pisti Celta Vigolle hanttiin ensimmäisen puoliajan, mutta taipui lopulta 56-77 (29-28). Pounds oli joukkueensa tehokkaimpia 10 pisteen, neljän levypallon, kahden syötön ja yhden riiston saldollaan. Maristas on toiseksi viimeisenä sijalla 13.
Ottelutilastot

Saksan Bundesliigassa Veera Pirttisen Chemnitz hävisi kotonaan Hannoverille 54-67 (27-33). Pirttinen kirjautti kolme pistettä, neljä levypalloa, kolme syöttöä ja kaksi riistoa. Chemnitz on sarjassa viimeisenä.
Ottelutilastot

Anni Mäkitalon ja Heta Äijäsen Donau-Ries ei pystynyt yllättämään sarjakärki Herneriä, vaan joutui tunnustamaan Hernerin paremmakseen 66-73 (32-39). Mäkitalo heitti seitsemän pistettä ja otti yhden levypallon. Äijänen jäi ilman tilastomerkintöjä. Donau-Ries on kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa kahdeksantena.
Ottelutilastot

Islannin liigassa Vilma Kesäsen KR koki viikolla kaksi tappiota. KR taipui Stjarnanin vieraana 58-80 (36-45) Kesäsen kirjauttaessa viisi pistettä, kaksi levypalloa ja syötön.
Ottelutilastot

Viikonloppuna KR joutui tunnustamaan Valurin paremmakseen 67-98 (30-53) lukemin. Kesänen merkkautti joukkueensa toiseksi korkeimman pistemäärän 13 ja tilastot karttuivat myös kahdella levypallolla. Tappioiden myötä KR tipahti sarjassa neljänneksi.
Ottelutilastot

 
5.2.2024 10:44 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen loisti suomalaiskohtaamisessa – Awak Kuierin Venezia nappasi silti voiton

Helmi Tulonen vei tilastojen valossa pidemmän korren Awak Kuierista, mutta Kuierin Reyer Venezia kuittasi voiton joukkueiden kohtaamisessa. Saksassa nähtiin myös suomalaisten yhteenotto.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

22.1.2024 13:12 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ja Anissa Pounds heittivät kovat pisteet voitoissa

Elina Aarnisalo ja Anissa Pounds johdattivat Susiladies-pelaajien laajaa rintamaa Euroopan korisparketeilla. Sara Rokkanen kirjautti niin ikään hienon pistemäärän ja Helmi Tulonen auttoi joukkueensa tärkeään voittoon Italiassa.

18.1.2024 10:03 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Venezia eteni EuroCupin puolivälieriin

Reyer Venezian mestaruusjahti EuroCupissa jatkuu, kun Awak Kuier oli johdattamassa joukkuetta puolivälieriin. Lotta-Maj Lahtisen Sedis Basquetin taival kuitenkin päättyi.

15.1.2024 11:51 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier ja Elina Aarnisalo voittojen takuunaisina

Awak Kuier ja Elina Aarnisalo olivat isoissa rooleissa joukkueidensa jatkaessa tappioitta sarjoissaan. Sofia Pelander teki kovaa jälkeä Ruotsissa ja Anissa Pounds oli joukkueensa pisteykkönen Saksassa.

11.1.2024 09:51 Suomalaiset ulkomailla

EuroCupin neljännesvälierät käynnistyivät - Kuierille voitto, Lahtiselle tappio

EuroCupin neljännesvälierät käynnistyivät keskiviikkoiltana. Awak Kuierin Reyer Venezia otti tiukan otteen jatkopaikasta, kun Lotta-Maj Lahtisen Sedis Basquet taipui omassa ottelussaan. Saksassa Roosa Lehtorannan taistelu cupin voitosta jatkuu.

8.1.2024 09:53 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Venezia eteni Italian cupin finaaliturnaukseen

Awak Kuier aloitti vuotensa selvittämällä tiensä Italian cupin Final Four -lopputurnaukseen. Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol sinetöi Espanjassa paikkansa cup-turnauksessa. Saksassa Elina Koskimies ja Roosa Lehtoranta saivat vuodelleen vahvan startin.

31.12.2023 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Kuierin Reyer Venezia venytti voittoputken uudelle kymmenluvulle – Poundsille ja Äijäselle kauden ennätyspisteet

Awak Kuierin Reyer Venezia on pelannut alkukauden tappioitta ja lähtee uuteen vuoteen 20 ottelun voittoputkessa. Espanjassa Anniina Äijänen auttoi joukkueensa cup-huipentumaan ja Saksassa Anissa Pounds lopetti vuotensa komeasti.

21.12.2023 23:01 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier ja Lotta-Maj Lahtinen jatkavat EuroCupissa

EuroCupin ensimmäinen pudotuspelikierros saatiin päätökseen torstaina ja suomalaispelaajien osalta Awak Kuierin ja Lotta-Maj Lahtisen pelit jatkuvat.

15.12.2023 11:26 Suomalaiset ulkomailla

Susiladies-pelaajilla vahva aloitus EuroCupin pudotuspeleissä

Awak Kuierin, Lotta-Maj Lahtisen ja Elina Aarnisalon joukkueet nappasivat voitot EuroCupin pudotuspelien avausotteluissa.

Näytä lisää vastaavia