Anniina Äijäsen Sedis Espanjan cupin välieriin - Vilma Kesänen hurjana Islannissa

1.3.2019 08:08 Anniina Äijäsen Sedis Basquet eteni Espanjan cupin, Copa de la Reinan välieriin. Islannissa Vilma Kesänen teki kauden piste-ennätyksensä.

Anniina Äijäsen cup-voiton jahti jatkuu. (Kuva: Ville Vuorinen)

Sedis Basquet kohtasi Copa de la Reinan puolivälierissä cup-turnauksen emäntäjoukkue Araskin, mutta piti pintansa ottamalla 66-60 (37-28)-voiton. Araski aloitti ottelun vahvasti viemällä ensimmäisen neljänneksen nimiinsä 24-11, mutta vaaka kääntyi kolmannella, kun Sedis jätti kotijoukkueen viiteen pisteeseen ja nousi johtoon ennen päätösneljännestä. Jännittävien vaiheiden jälkeen Sedis kuittasi ottelusta maukkaan voiton. Äijänen pelasi kuusi minuuttia ja otti yhden levypallon.

- Aloitimme ottelun heikosti ja pääsimme kunnolla mukaan vasta toisella puoliajalla. Taistelumme palkittiin ja saimme vastustajan virhevaikeuksiin, joka vapautti meidän pelaamista. Puolustuksessa olimme aggressiivisia ja saimme enemmän levypalloja, mikä oli voiton avain, Äijänen analysoi ottelua.

Välierässä Sedis saa lauantaina vastaansa EuroCup-joukkue Gironan, joka on Espanjan sarjakärki häviten vain yhden ottelun tällä kaudella Espanjan liigassa. Se tappio tuli nimenomaan Sedisin vieraana.

- Lauantaina vastaan tulee kova Girona ja odotettavissa on tiukka taistelu. Lähdemme ennakkoluulottomasti hakemaan voittoa.
Ottelutilastot

Vilma Kesäsen huippupeli ei riittänyt voittoon. (Kuva: Ville Vuorinen)

Kesäsen 25 pistettä eivät riittäneet KR:lle voittoon Haukaria vastaan Islannin liigan ottelussa. Haukar yllätti KR:n vierasottelussa 75-72 (36-37). KR joutui pelaamaan ottelun läpi vain kuudella pelaajalla ja niinpä Kesänen pelasi koko ottelun. Pisteiden lisäksi tilastoihin kertyi kuusi levypalloa ja yksi syöttö. Tappion myötä KR putosi sarjassa kolmanneksi.
Ottelutilastot

Annika Holopainen ei ollut Politechnika Gdanskin kokoonpanossa, kun joukkue nappasi toisen peräkkäisen, ja kauden neljännen voittonsa Puolan liigassa, kaatamalla vieraissa Widzew Lodzin 78-72 (47-20). Gdansk on sarjassa 11.
Ottelutilastot

 
2.5.2019 11:20 Susiladies

Anniina Äijänen tietää nyt mitä huipulle pääseminen vaatii

Neljän USA:n yliopistossa vietetyn kauden jälkeen Anniina Äijänen, 23, otti viime kesänä ensimmäisen askeleen ammattilaisena, kun hän pelasi menneen kauden Espanjan liigassa Sedis Basquetin joukkueessa. Kausi oli joukkueelle menestyksekäs, sillä se selvitti tiensä aina välieriin saakka ja samalla Äijänen sai vyölleen arvokasta kokemusta tulevaisuutta ajatellen.

25.4.2019 12:02 Susiladies

Kausi Islannissa oli Vilma Kesäselle hieno kokemus

Vilma Kesäsellä, 30, oli vahva kausi Islannin liigassa KR:n riveissä. Joukkueen taival päättyi välierissä, mutta Kesäselle kausi oli menestyksekäs ja hieno kokemus.

8.4.2019 09:10 Susiladies

Anniina Äijäsen runkosarja päätökseen Espanjassa

Anniina Äijäsen ja Sedis Basquetin runkosarja päättyi Espanjan liigassa. Sedis sijoittui komeasti kolmanneksi. Islannissa Vilma Kesänen on selkä seinää vasten pudotuspeleissä.

5.4.2019 12:15 Susiladies

Kausi Puolassa oli Annika Holopaiselle erilainen ja mielenkiintoinen kokemus

Annika Holopainen pelasi ensimmäisen kautensa Puolan kovassa pääsarjassa. Holopaisen kauteen mahtui paljon uusia ja mielenkiintoisia kokemuksia.

2.4.2019 11:42 Susiladies

Vilma Kesänen hyvässä iskussa Islannin liigan pudotuspeleihin

Islannin liigan pudotuspelit pyörähtävät käyntiin Vilma Kesäsen KR:n osalta keskiviikkona, kun vastaan asettuu runkosarjan voittaja Valur. Otteluparissa on erityistä jännitettä, sillä kyseessä on paikallisottelu.

1.4.2019 12:57 Susiladies

Sofia Pelanderilla vahva kausi Ruotsissa

Sofia Pelanderin, 26, neljäs kausi Ruotsissa tuli päätökseen viime viikolla, kun Norrköping Dolphins putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Vaikka kauden päättyminen otti koville, niin kokonaisuudessaan Pelanderin kausi oli positiivinen.

28.3.2019 10:19 Susiladies

Pelanderin kausi päättyi niukkaan tappioon - Kesäsen kausi jatkuu pudotuspeleissä

Sofia Pelanderin kausi Ruotsissa päättyi pudotuspelien avauskierroksella. Pelanderin Norrköping hävisi molemmat ottelut Telgelle vain pisteellä. Islannissa saatiin runkosarja päätökseen ja Vilma Kesäsen kausi jatkuu ensi viikolla käynnistyvillä pudotuspeleillä.

24.3.2019 21:02 Susiladies

Pelanderin Norrköpingille kirvelevä tappio pudotuspelien avauksessa

Ruotsin liigassa pudotuspelit pyörähtivät käyntiin viikonloppuna ja Sofia Pelanderin Norrköping koki harmittavan tappion. Anissa Pounds väläytteli Espanjassa komeasti 19 pisteellä.

21.3.2019 14:36 Susiladies

Suomalaisnaiset onnistuivat hienosti Saksan Bundesliigassa

Naisten Saksan Bundesliigassa nähtiin tällä kaudella vahva suomalaisedustus, kun sarjassa pelasi peräti viisi suomalaispelaajaa. Vaikka joukkueiden kaudet olivat vaikeat, ylsivät pelaajat hyviin suorituksiin.

18.3.2019 10:44 NCAA

Nina Augustinin Robert Morris konferenssimestaruuteen

Naisten yliopistosarjassa Robert Morris ylsi Nina Augustinin johdolla konferenssinsa mestaruuteen ja varmisti paikkansa kovatasoisessa NCAA-lopputurnauksessa.

17.3.2019 09:06 Susiladies

Naisten Saksan Bundesliigassa runkosarja päätökseen

Saksan Bundesliigassa saatiin runkosarja päätökseen. Suomalaispelaajia ei nähdä tällä kaudella pudotuspeleissä.

11.3.2019 07:10 Susiladies

Anniina Äijänen voiton makuun Espanjassa

Anniina Äijäsen Sedis Basquet otti kovan vierasvoiton Espanjan liigassa kaadettuaan kärkijoukkueisiin lukeutuvan Valencian vieraskentällä.

8.3.2019 09:56 NCAA

Varis, Lahtinen, Kalin ja Augustin joukkueidensa tehokkaimpina NCAA-kentillä

Lotta-Maj Lahtinen ja Marika Korpinen saivat kokea yliopistosarjan pudotuspelien tylyyden, kun molempien kausi päättyi niukan tappion seurauksena.

4.3.2019 10:00 NCAA

Augustinin yliopistojoukkue Northeast-konferenssin runkosarjan voittoon

Naisten NCAA:ssa konferenssien runkosarjat lähenevät loppuaan ja tulivat muutamien suomalaisnaisten osalta päätökseen jo viikonlopun aikana. Ottelut jatkuvat pudotuspelien muodossa.

1.3.2019 08:32 NCAA

Rokkanen, Augustin ja Koskimies kaksinumeroisille lukemille

Naisten NCAA-kentillä Sara Rokkanen, Nina Augustin ja Elina Koskimies ylsivät kukin voittoon ja yli kymmenen pisteen suoritukseen konferenssien runkosarjojen lähetessä loppuaan.

11.2.2019 08:09 Susiladies

Tulonen juhli Bundesliigan suomalaiskohtaamisen voittoa

Saksan Bundesliigassa nähtiin suomalaispelaajien kohtaaminen ja Helmi Tulonen pääsi Saarlouis kanssa juhlimaan voittoa Camilla Grönbergin ja Veera Pirttisen Chemnitzistä. Ruotsin liigassa Sofia Pelanderin ja Norrköpingin voittokulku jatkui.

2.2.2019 08:21 NCAA

Lahtinen ennätyspisteille Georgia Techin trillerissä

NCAA:ssa kolme suomalaisnaista ylsi kaksinumeroisille lukemille, kun Lotta-Maj Lahtinen merkkautti tulokaskauden ennätyksekseen 14 pistettä, Elina Koskimies viimeisteli voittoputken jatkuessa 16 pistettä ja Sandra Karsten oli joukkueensa tehokkain 10 pisteellä.

30.1.2019 19:52 NCAA

Viimeistä NCAA-kauttaan pelaava Elina Koskimies: ”Isompaa roolia ei saa ilmaiseksi”

American Universityä edustava Elina Koskimies on noussut neljässä vuodessa joukkueensa avainpelaajaksi. Tällä kaudella tähtäimessä on konferenssivoitto sekä NCAA-turnaus, sen jälkeen Euroopan ammattilaiskentät.

28.1.2019 09:00 NCAA

Augustin sivusi piste-ennätystään, Kalinille komea tupla-tupla

Hofstran Marianne Kalin ylsi naisten NCAA-parketeilla kauden ensimmäiseen tupla-tuplaansa joukkueen napatessa konferenssissaan tärkeän avausvoiton. Nina Augustin tehoili Robert Morrisin paidassa 14 pistettä johdattaen joukkueensa seitsemänteen peräkkäiseen voittoon.

27.1.2019 19:33 Susiladies

Pelander siivitti joukkueensa yllätysvoittoon

Sofia Pelander ja Norrköping kulkevat vahvassa myötätuulessa tällä hetkellä, kun Norrköping kaatoi Ruotsin liigassa tappioitta olleen Luleån vieraskentällä ja kasvatti voittoputkensa viiden ottelun mittaiseksi. Espanjan liigassa Anniina Äijäsen Sedis Basquet juhli niin ikään kovaa päänahkaa.

Näytä lisää vastaavia