Tapiolan Hongan Alvar Peltoniemi jatkaa uraansa Augustan yliopistossa

22.6.2022 12:52 Kasvattajaseuransa Tapiolan Hongan riveissä miesten I divisioona A:n voittoa juhlinut Alvar Peltoniemi, 21, siirtyy tulevaksi kaudeksi NCAA:n kakkostasolle, jossa hän tulee edustamaan Augustan yliopistoa.

Alvar Peltoniemi siirtyy tulevaksi kaudeksi Augustan yliopistoon. Kuva: Tapiolan Honka.

Peltoniemi pelasi loistokauden Divisioona A:ssa, jossa hän tilastoi Hongalle 34 ottelussa keskimäärin 15,1 pistettä, 7,4 levypalloa ja 3,1 syöttöä ottelua kohden. Yhteensä Peltoniemi ehti edustaa kasvattajaseuransa edustusjoukkuetta neljän kauden verran: kaksi Divisioona A:ssa, kaksi Divisioona B:ssä.

– Koen, että Augusta on hyvä seuraava askel. Muutos tulee tietysti olemaan iso, sillä siellä odottaa 10 000 opiskelijan campus. Olen kuullut Augustan joukkueesta paljon hyvää. Viime kaudella he pelasivat II-divisioonan finaaleissa. Vielä ei jännitä, on lähinnä odottava olo, Peltoniemi kommentoi Hongan tiedotteessa.

Juniorisarjoista Peltoniemeltä löytyy palkintokaapista kaksi 16-vuotiaiden poikien SM-hopeaa ja 19-vuotiaiden poikien SM-pronssi. Suomen nuorisomaajoukkueissa, Sudenpennuissa, Peltoniemi on pelannut 17 ottelua.

Henkilöt

Asiat

 
26.2.2024 07:23 NCAA

New Mexico hävisi pisteellä Air Forcelle, Mustapha Amzil 12 pistettä ja 6 levypalloa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viime viikon suomalaisonnistujiin lukeutui hienoa kautta New Mexicon yliopistossa pelaava Mustapha Amzil.

20.2.2024 11:07 NCAA

Sara Bejedi rehki täydet minuutit Miamin kaadossa – Florida Statelle kaksi voittoa ACC:ssa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State nappasivat viimeisen viikon aikana kaksi voittoa ACC:n konferenssiotteluissa. Bejedi rehki sunnuntaina täydet 40 minuuttia ja upotti 19 pistettä.

19.2.2024 09:36 NCAA

Touko Tainamo takoi 27 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Denverin yliopistolle

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Touko Tainamo jatkoi hienoja otteitaan. Tainamo väänsi viime viikolla komean 27 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Denverille.

13.2.2024 10:56 NCAA

Florida State kaatui Notre Damelle tuplajatkoajan jälkeen – Sara Bejedi 16 pistettä

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State saivat sunnuntaina vastaansa 12. rankatun Notre Damen. Bejedi säkitti 16 pistettä, kun Florida State hävisi tuplajatkoajan jälkeen.

12.2.2024 11:50 NCAA

Viljami Vartiainen säkitti kolmosia, kun Weber State vei NCAA:n suomalaiskohtaamisen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Viljami Vartiainen, joka säkitti kaksi kolmosta, kun Vartiaisen edustama Weber State päihitti Emil Skytän ja Sacramento Staten.

6.2.2024 10:43 NCAA

Siena jo viiden pelin voittoputkessa – Seppälä 24 pistettä Maristia vastaan

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä ja Siena jatkavat hienoja otteitaan. Viimeisen viikon aikana Siena nappasi kaksi voittoa ja Seppälä säkitti 24 pistettä Maristin kaadossa.

5.2.2024 11:13 NCAA

Federiko Federiko napsi levypalloja, kun Pittsburgh voitti kahdesti ACC:ssä

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa edellisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Federiko Federiko, joka oli aloitusviisikossa, kun Pittsburgh voitti kaksi konferenssiottelua ACC:ssa.

30.1.2024 08:51 NCAA

Teresa Seppälä 17 pistettä ja 9 levypalloa Sienan kaataessa Quinnipiacin

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä ja Siena voittivat kolmannen peräkkäisen ottelunsa. Seppälä tilastoi 17 pistettä ja 9 levypalloa Quinnipiacia vastaan.

29.1.2024 09:06 NCAA

Morris Ugusuk ja South Carolina kolmen ottelun voittoputkessa – Ugusuk 10 pistettä Missourin kaadossa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Morris Ugusukin edustama South Carolina on voittanut kolme ottelua putkeen. South Carolina kaatoi viimeisen viikon aikana kuudenneksi rankatun Kentuckyn ja Missourin SEC:n konferenssiotteluissa.

23.1.2024 11:52 NCAA

Teresa Seppälä 20 pistettä Sienan viidennessä peräkkäisessä kotivoitossa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Teresa Seppälä, joka säkitti 20 pistettä, kun Sienan yliopisto nappasi viidennen peräkkäisen kotivoittonsa.

Näytä lisää vastaavia