Vilppaan Aaron Jones: ”En koe, että meidän kehityksellemme on olemassa kattoa”

22.11.2017 Salon Vilpas siirtyi maajoukkueiden karsintatauolle Korisliigan sarjataulukon piikkipaikalta, seilaten parhaillaan yhdeksän ottelun voittoputkessa. Yksi iso syy tuohon voittoputkeen on ollut joukkueen sentteri, järisyttävän vahvan alkukauden pelannut Aaron Jones.

Korisliigan ykkönen niin teholukemassa (28,8) kuin levypalloissakin (11,7), Mr. Aaron Jones.

Jonesin kanssa samaan julisteeseen on tällä kaudella ennättänyt muiden muassa Karhun Bojan Sarcevic.

Teemu Rannikon johtamassa hyökkäyksessä Jones on toiminut vertaansa vailla olevana palloskriinien tekijänä ja rullaajana. Kuvat: Ville Vuorinen

Lokakuun kuukauden pelaajaksikin valittu Jones on lapioinut alkukauden 14 ottelussa 17,1 pistettä, 11,7 levypalloa, 2,4 syöttöä, 2,2 torjuntaa ja 1,1 riistoa ottelua kohden. Jonesin tehokkuuslukema noissa 14 ottelussa on sarjan kärkeä, 28,8.

Nuo ovat aikuisen miehen lukemia, eikä näiden lukemien valossa tarvitse ihmetellä Vilppaan syksyn väkevää kuntoa.

24-vuotiaan ja 206-senttisen, Ole Miss –yliopiston riveissä NCAA-uransa päättäneen sisäpelaajan kauden komein tilastorivi syntyi juuri ennen taukoa, kärkiottelussa Kouvolan Kouvoja vastaan. Toiseen jatkoerään edenneen ottelun saldoksi Jones operoi 33 pistettä, 23 levypalloa, 4 torjuntaa, tehokkuuslukeman ollessa täysin mauton 58.

Miten Suomi ja Salo ovat sitten kohdelleet joukkueensa vitospaikan ankkuria? Korishullu Salo on aina seisonut omiensa takana, mutta viimeisen muutaman vuoden aikana koripalloilijan arki Varsinais-Suomessa on ollut entistäkin viihtyisämpää.

- Suomi on kohdellut minua todella hyvin. Fanit ovat olleet aivan käsittämättömiä, en ole koskaan saanut pelata vastaavanlaisten kannattajien edessä, Jones vakuuttaa.

Jones ja koko Vilppaan joukkue ovat saaneet totta tosiaan nauttia jälleen ensiluokkaisesta tunnelmasta kotiotteluissaan. Jones on jopa jakamassa Salohallin lehtereillä ääntä pitävälle Vilpas Ultrasille epätavallistakin tunnustusta.

- Fanien pitäisi voittaa vuoden ”kuudennen pelaajan” palkinto, Jones hehkuttaa.

Hyökkäyksen juhlaa

Viikinkilaivan kurssi kääntyi nykyiseen suuntaansa viimeistään, kun Joonas Iisalon johtama valmennusosasto päätti vaihtaa ailahtelevasti esiintyneen laituri Canyon Barryn (9,8/2,4) räjähtävään takakentän pomppukoneeseen Johnathan Jordaniin (19,8/5,4/3,8 syöttöä/1,6 riistoa).

Jordanin saapuminen, sattumaa tai ei, aloitti Vilppaan nykyisen yhdeksän ottelun voittoputken Joensuun LähiTapiola Areenasta.

- Johnathan oli meidän palapelimme ”puuttuva palanen”, pelaamisemme lähti toden teolla lentoon kun mies saapui joukkueeseen, Jones toteaa.

- Olemme päässeet samalle sivulle joukkueena, jonka vuoksi olemme olleet joukkueena tehokkaita ja pelaamisemme näyttää varmasti katsomoonkin hyvältä.

Jordanin saapumisen jälkeen Vilppaan takakenttä kestää vertailun aivan varmasti jokaisen liigajoukkueen kanssa. Äkkipikaisempi johtopäätösten tekijä voisi nostaa salolaisryhmän syyskauden perusteella sarjan ykkössuosikiksi Pantterijahdissa.

Erityisesti Vilppaan hyökkäyspelaaminen on pyyhkinyt vastustajia tieltään vakuuttavalla otteella. Teemu Rannikon (9,7/6,2 syöttöä) johtama orkesteri soittaa sulosointujaan erityisesti Salohallissa (96,8 pistettä/ottelu), mutta on ollut sarjan tehokkain hyökkäys ihan kaikki korissalit mukaan lukien.

Vilppaan hyökkäys pumppaa tällä hetkellä 114,8 pistettä per 100 pallonhallintaa, joka on sarjan kovin lukema. Salolaisten hyökkäyksen keihäänkärkenä toimivat Rannikon tai Jordanin käyttämät ja Jonesin tekemät palloskriinit.

- Kun lyöt palloskriinitilanteeseen pelaajia, joilla on niin paljon kokemusta sekä meriittejä kuin meillä on, jälki on nähdyn laista. Teemu ja Johnathan ovat jatkuvasti valmiita reagoimaan puolustuksen liikkeisiin, Jones kiittelee takamiehiään.

Palloskriinitilanteet ovat kuitenkin aina vähintään kahden pelaajan yhteistyötä. Fiksuna syöttäjänä Jones on jaellut kauden aikana niin sanotuista ”lyhyistä rullauksista” palloja heittäjille, sekä oppinut lukemaan tuplauksia sekä apupuolustuksen liikkeitä pallon syvään asemaan saadessaan.

Tuloksena on ollut Jonesin uran selkeästi kovin syöttölukema, 2,4 koriin johtanutta syöttöä per ottelu.

- Kun kaksi korkean ”koripallo-ÄO:n” omaavaa pelaajaa lyödään palloskriinitilanteeseen samaan aikaan, se on aina vaarallinen ase, Jones niputtaa.

”Etenemme ottelu kerrallaan”

Vilppaan tilanteessa voisi herkempi kansanmies lähteä maalailemaan jo mestaruusparaatin reittiä Teijun Keittiöltä Salohallin etuovelle. Yhdeksän ottelun voittoputki, koskematon kotikenttä ja puolustuksia ympäri Suomen palasiksi silppuava hyökkäys eivät ole jokapäiväistä herkkua minkään joukkueen kohdalla.

Päävalmentaja Iisalolla on käsissään kuitenkin fiksu joukkue, joka ymmärtää, ettei syksyn saavutuksilla juhlita kevätauringon paisteessa. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus kehittyä ja sen ajatusmaailman jakaa myös Jones.

- En koe, että meidän kehityksellemme on olemassa kattoa, Jones linjaa.

- Meidän täytyy vain pyrkiä parantamaan omaa tekemistämme joka päivä, ottaa jokainen peli uutena mahdollisuutena parantaa. Etenemme ottelu kerrallaan.

Mestaruus on kuitenkin varmasti Vilppaan tavoitteena viime kevään jälkeen. Kahden voiton päähän jäänyt palkinto oli jo käsien ulottuvissa, eikä joukkue varmasti ole tyytyväinen muuhun kuin mitalin värin kirkastamiseen. Vaikka tavoitteesta ei isoon ääneen tässä kohtaa syksyä puhutakaan.

Jones muistuttaa kuitenkin, että päivittäinen tekeminen ja jatkuvaan kehittymiseen pyrkiminen on prosessi, johon on syytä luottaa. Palkinto tulee ennen työtä vain sanakirjassa.

- Kun pyrimme vain parantamaan ja kehittymään joka päivä, olemme oikealla tiellä. Sitä kautta olemme valmiita laittamaan itsemme tilanteeseen, jossa voimme saavuttaa sen palkinnon, jota joukkueena tavoittelemme, Jones naulaa.

Lisätiedot: Aaron Jones
 
28.6.2023 10:35 Susijengi

Joel Mäntynen: ”Korintekeminen on mun isoin vahvuus”

Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.

26.6.2023 12:11 Susijengi

Eemi Luukkonen etenee kehitysharppauksesta toiseen

Eemi Luukkonen, 200 cm ja 20 vuotta, kasvoi vuosi sitten kesällä ikäluokkamaajoukkueensa keulakasvoksi ja nosti vajaamiehisen ryhmänsä altavastaajan asemasta B-divisioonan mitalipeleihin. Nyt Lahti Basketballin juniorimyllyn kasvatti nauttii ensimmäisestä kesästään aikuisten maajoukkueympyröissä ja tähtää seuraavalle kehitysaskeleelleen.

21.6.2023 10:35 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Ei ole enää lähtöjännitystä”

Perttu Blomgren, 21, sai seurajoukkuekaudesta 2022–23 sen, mitä tavoittelikin: runsaasti peliminuutteja ja mahdollisuuden jatkaa nousuaan Korisliigan kärkipelaajien joukkoon. Nyt edessä on Blomgrenin uran toinen susikesä ja jo ensimmäisessä ottelussa Latviaa vastaan hän osoitti, miksi häntä pidetään kansainvälisen tason pelaajalupauksena.

20.6.2023 11:29 Susijengi

Vili Nyman: ”Tuntuu hyvältä vetää taas Suomi-paita päälle”

Perinteikkään kotkalaisseuran KTP:n kasvatti Vili Nyman, 25, kuului oman ikäluokkansa juniorimaajoukkueen ehdottomiin kärkinimiin. Määrätietoinen harjoittelu auttoi Nymania tekemään läpimurtonsa Korisliigan kotimaiseen eliittiin 2022-23-kaudella ja nyt mies on palannut puolen vuosikymmenen jälkeen Suomi-paitaan Susijengi Rising Stars -leirityksessä.

14.6.2023 12:32 Susijengi

Thomas Tumba: ”Korisliiga on ollut oikea askel”

KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 22, on tunnettu koripallopiireissä yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista koripalloilijoista. Joensuussa vietetty ensimmäinen ammattilaiskausi toi mukanaan Suomen cupin mestaruuden, SM-pronssia ja Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon. Susikesä 2023 on ”Masille” taas mahdollisuus ottaa yksi kehitysloikka.

15.5.2023 17:08 Korisliiga

Henri Kantonen: “Meiltä löytyy tarvittavaa periksiantamattomuutta”

Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.

7.12.2021 09:15 Korisliiga

Maisteri Jamar Wilson: ”Haluan antaa takaisin saamastani hyvästä”

Susijengiä viimeiset kuusi vuotta edustanut Kataja Basketin pelinrakentaja Jamar Wilson, 37, saavutti syksyllä merkittävän rajapyykin valmistuttuaan urheilujohtamisen maisteriksi Southern New Hampshiren yliopistosta. Wilson keskittyy vielä täysillä koripallouraansa, mutta uskoo koulutuksen olevan apuna yhteisön auttamisessa pelivuosien jälkeen.

23.12.2020 12:15 Korisliiga

Jussi Laakso on tyytyväinen joukkueen alkukauteen, yleinen tilanne kuitenkin huolestuttaa mestarivalmentajaa

Sarjajohtaja Helsinki Seagulls on marssinut alkukaudella voitosta voittoon. Korisliigassa on nähty paljon uusia piristysruiskeita, mutta poikkeustilanne ja sen tuomat vaikutukset etenkin harrastustoimintaan vetävät Laakson mielen kuitenkin mietteliääksi.

17.12.2020 13:16 Korisliiga

Henri Ventoniemen osakekurssi hurjassa nousussa – Lahden 25-vuotias sentteri tähyää vielä maailmalle ja maajoukkueuralle

Lahti Basketball pelasi ennen ottelutaukoa itsensä miesten Korisliigan neljännelle sijalle. Joukkueen kotimainen sentteri Henri Ventoniemi viettää uransa parasta kautta.

16.12.2020 12:38 Pääjuttu

Korisliigan tunnetuin riimittelijä Tomi Kaminen kertoo, että KTP on ottelutauolla saanut alle kauden parhaita harjoituksia

KTP-Basketin päävalmentaja Tomi Kaminen on sitä mieltä, että joukkueen suunta on ottelutauolla kääntynyt selkeästi ylöspäin. Loukkaantuneiden pelaajien paluu kokoonpanoon näkyy harjoituksissa uutena intona.

Näytä lisää vastaavia