18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

13.8.2017 Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

Sara Bejedi ja Suomen 18-vuotiaat tytöt sijoittuivat kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa.

Thomas Exaucia ja Suomen 16-vuotiaat pojat taas taipuivat Saksalle.

Janette Aarnion 11 pistettä eivät riittäneet, kun Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät Kreikalle. Kuvat: Ville Vuorinen & Francois Perthuis.


18-vuotiaissa tytöissä Bulgaria kokosi puoliaikaan mennessä toistakymmentä hipovan johdon, jota bulgarialaiset suojelivat loppusummeriin asti. Suomi hävisi ottelun 91-74 (44-32) ja sijoittui tappion vuoksi kymmenenneksi.
 

– Emme löytäneet viimeiseen peliin oikeata energiatasoa joukkuetasolla. Vastustajalla oli muutama kova yksilö, jotka tekivät koreja tarvittaessa. Sillä he pääsivät karkuun ja voittivat pelin, Suomen päävalmentaja Tuomas Oja kommentoi.
 

Bulgariaa vastaan Suomen pisteistä vastasivat Sara Bejedi (22/3/6 syöttöä), Kia Vaalavirta (11/3/3/3 riistoa) ja Elina Arike (11/10).
 

– Ehkä tänä vuonna tietyllä tavalla isoin oppi oli se, että kuinka tärkeitä jokainen pallonhallinta on, kun alkulohko on tiukkoja. Yhtään pallonhallintaa ei voi ottaa löysästi, kun niillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia.
 

– Kaiken kaikkiaan koko kesän kaliberilla pelasimme hyviä joukkueita vastaan voittaen 15 ottelua ja häviten neljä. Turnausmenestys ei ollut sitä mitä haettiin, joten siinä mielessä se on pettymys. 15/4-saldo näyttää kuitenkin sen, että meillä on mahdollisuus voittaa kenet tahansa Euroopassa. Nyt pitää vain löytää se tasaisuus pallonhallinnoissa ja peleistä toiseen, jotta turnaustasolla tulee myös menestystä ja pystymme nousemaan.

Lisätietoja: Ottelutilastot

A-divisioonan EM-kisojen alkulohkon viimeisessä pelissä isokokoinen Saksa vei avausneljänneksen Suomea vastaan 6-21. Saksa piteli johtoasemaansa loppupelin ajan marssien selkeään 44-66 (25-37) -voittoon.
 

– Puolustuksessa saamme riittävän määrän stoppeja, mutta ikävä kyllä emme saa niitä tällä hetkellä käännettyä meille pisteiksi taululle. Meillä on puolustuksessa selkeästi parempi yhteinen juoni kuin hyökkäyksessä, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen kertoi.
 

– Lisäksi Saksa kookkaana joukkueena pääsi hakemaan hyökkäyslevypalloja meidän onnistuneidenkin puolustusten jälkeen. Puolustusenergiaa ei näin saatu siirrettyä hyökkäyspäähän.
 

Suomen ainoa kaksinumeroisille pistelukemille yltänyt oli Thomas Exaucia (10/7), jota pisteidenteossa auttoivat parhaiten Mustapha Amzil (8/5) ja Eelis Uitto (8/4).
 

Suomi sijoittui B-alkulohkossaan neljänneksi ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä A-lohkon ykkösen Liettuan.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät ensimmäisen osan tuplamaaotteluista Kreikkaa vastaan Thessalonikissa. Kreikka voitti kotikentällään loppunumeroin 63-47 (31-18).
 

– Kreikka pelasi niin paljon kovempaa kuin mihin olemme tottuneet ja me helisimme. Nämä pelit tulevat ennen EM-kisoja hyvään paikkaan. Kreikka on sellainen vastustaja, joka pistää meidät ahtaalle ja jokaisen korin eteen joutuu tekemään täyden työn, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kertoi.
 

Suomelta korkeimman pistemäärän heitti Janette Aarnio, jonka saldo oli 11 pistettä.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

8.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat EM-kisojen lohkovoittoon Bosnia-Hertsegovinan kustannuksella

16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.

6.8.2015 Maaottelu

Lehtoranta ratkaisi voiton 18-vuotiaille tytöille, 16-vuotiaat tytöt kaatoivat Israelin Kisakalliossa

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).

2.8.2015 Maaottelu

18-vuotiaat pojat ja tytöt voittoihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue tarvitsee vielä yhden voiton pysyäkseen A-divisioonassa myös ensi kesänä, kun Suomi voitti Ukrainan sijoitusotteluissa 77-88 (49-44). 18-vuotiaat tytöt hakivat B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisen voittonsa kaatamalla Kyproksen ylivoimaisesti.

31.7.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat selättivät Ranskan Hakametsässä

16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi kovan päänahan, kun Suomi kaatoi Hakametsän Jäähallissa pelatussa kotiottelussa Ranskan 63-55 (27-25). Suomi piti pintansa levypalloissa, minimoi menetyksensä ja esti atleettista Ranskaa käyttämästä hyväkseen vahvuuttaan eli vapaan kentän pelaamista. 18-vuotiaat tytöt ja pojat taas hävisivät EM-kisoissa.

2.8.2014 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt voittivat Irlannin, 18-vuotiaat pojat pronssipeliin

16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu otti toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun sudenpentujen tassujen alle jäi tällä kertaa Irlanti loppunumeroin 53-74 (25-35). 18-vuotiaat pojat taas joutuvat tyytymään pronssiotteluun omissa EM-kisoissaan, kun Ukraina vei välierissä voiton dramaattisesti 65-64 (26-30).

31.7.2014 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa, 16-vuotiaat pojat veivät Belgiaa

Sekä 16-vuotiaat pojat että tytöt nappasivat voitot kolmen nuorisomaajoukkuepelin päivänä. 16-vuotiaat tytöt avasivat omalta osaltaan B-divisioonan EM-kisat voittamalla Romanian ja 16-vuotiaat pojat taas Belgian Tampereella pelatussa valmistavassa maaottelussa.

Näytä lisää vastaavia