Aura Basketilla kymmenen sopimuspelaajaa

12.5.2003 Viikonvaihteessa miesten I divisioonan sarjapaikan saanut Kaarinan Uran ja Turun NMKY:n fuusiojoukkue Aura Basketilla on koossa kymmenen pelaajasopimusta. Viime kauden joukkueiden ulkopuolelta Aura Basketia on saapunut vahvistamaan Juho Terho. Aura Basketin valmentajaksi on nimetty Pieti Poikola.

26-vuotias Terho oli kuluneella kaudella yksi joensuulaisen Katajan avainpelaajista, kun seura voitti historiallisesti Suomen Cupin sekä SM-hopeaa. 183-senttinen Terho teki SM-runkosarjassa keskimäärin 13,2 pistettä, otti 2,8 levypalloa ja riisti pelivälineen vastustajalta 1,89 kertaa. Terho oli myös ehdolla SM-Koriksen vuoden puolustuspelaajaksi.  

Muut Aura Basketin sopimuspelaajat ovat Jan-Axel Alanko, Petri Kallio, Tero Koski, Niilo Lehtilä, Joonas Mattila, Tomi Rokala, Anssi Sinijärvi, I divisioonan parhaana pelaajana palkittu Juha Sten sekä Arto Talvitie.  

Aura Basket tulee pelaamaan kotiottelunsa Samppalinnan Palloiluhallissa Turussa. Joukkueen tavoitteena on nousta mestaruussarjaan kauden 2003-04 päätteeksi.  

Kaarinan Ura ja Turun NMKY yhdistivät miesten edustusjoukkueensa ja perustivat Lounais-Suomen Koripalloilijat ry:n. Uusi fuusioseura hyväksyttiin viikonloppuna Koripalloliiton jäseneksi ja sille myönnettiin paikka miesten I divisioonassa kaudella 2003-04. Vapaaksi jäänyttä I divisioonapaikkaa tullaan tarjoamaan Touhun Pojat Lauttasaarelle (ToPoLa). Ura ja TuNMKY tulevat jatkamaan toimintojaan nuorisokoriksen ja alempien sarjatasojen parissa erillisinä seuroina.

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia