Carl Lindbomin pelissä alkaa näkyä vuosien kerätty kokemus – ”Suorittamiseni oli tänä vuonna tasaisempaa”

27.3.2020 16:37 Carl Lindbom, 28, pelasi toista kauttaan puolalaisen Radomin riveissä. Lindbom urakoi tälläkin kaudella isoja minuutteja hyvillä tehoilla. Erityisen iloinen Lindbom oli koko kauden jatkuneesta tasaisuudesta.

Carl Lindbomilla oli jälleen vahva kausi Puolassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Radom oli Puolan liigan päättymishetkellä sijalla 12, mutta matkaa pudotuspelirajaan oli vain kahden voiton verran. Radomin runko pysyi hyvin kasassa viime kaudesta ja se näkyi erityisesti alkukaudesta. Vuodenvaihteen jälkeen joukkueelle osui kuitenkin vaikeampi hetki ja sen sijoitus putosi kahdeksan parhaan ulkopuolelle.

- Joukkueen kausi oli vähän ylä- ja alamäkeä. Alkukausi meni tosi hyvin ja taisimme olla parhaimmillaan kuudensia. Pelasimme tosi hyvää korista ja saimme siitä aika paljon myös huomiota. Vastustajat olivat aluksi vähän ihmeissään. Sen jälkeen tuli vuodenvaihteessa alamäki, joka kesti liian pitkään. Loppukausi olisi ollut kuitenkin mielenkiintoinen, sillä meillä olisi ollut vastassa kaikki kahdesta jäljellä olevasta pudotuspelipaikasta taistelevat joukkueet. Nyt loppukausi jäi arvoitukseksi ja jäi tietenkin huono maku, että kausi päättyi noin, Lindbom kertaa kautta.

Puolan liigassa säännöt muuttuivat täksi kaudeksi siten, ettei kentällä tarvinnut olla vähintään kahta puolalaispelaajaa koko ajan. Samalla Lindbomin peliaika kasvoi hänen urakoidessa kentällä keskimäärin 33 minuuttia. Tilastokeskiarvoikseen Lindbom kasasi 13,9 pistettä, 6,0 levypalloa, 2,1 syöttöä ja 1,4 riistoa.

- Oma kausi  meni monilta osin hyvin ja kehityin jälleen pelaajana.  Sain pelata paljon ja tilastotkin olivat aika lailla samaa luokkaa kuin viime kaudella, vaikka mielestäni sarja oli tällä kaudella selkeästi kovempitasoinen muuttuneiden sääntöjen johdosta. Positiivista oli, että suorittamiseni oli tänä vuonna kaikkineen tasaisempaa ja näen kokemuksella olevan paljon tekemistä sen kanssa.

Vahvan kauden jälkeen Lindbomin katseet ovat ulkomailla myös jatkossa.

- Tosi vaikea tällä hetkellä miettiä mitä ensi kaudella tapahtuu ja mihin päätyy. Meidän täytyy ensin voittaa korona ja sitten suunnataan taas ulkomaille. Voin jatkaa Puolassa tai lähteä jonnekin muualle, mutta tärkeintä on kehittyä ja mennä pelaajana eteenpäin.

Carl Lindbomin kauden tilastot

Lisää Carl Linbdomin kauden huippuhetkiä:

 

 

 

Henkilöt

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

Näytä lisää vastaavia