Catzille neljäs perättäinen voitto Latvia-Estonia -liigassa

22.1.2017 Jo eilen Lappeenrannassa kohdanneet Catz ja Vega 1/Liepaja kohtasivat tänään uudemman kerran ja sarjapisteet jäivät jälleen Lappeenrantaan, kun Catz jatkoi voittojen tiellä kukistamalla vieraansa luvuin 69-65 (42-30).

Elena Reshetko oli elementissään, kun Catz kukisti jälleen Vega Liepajan. Kuva: Kai Kilappa.

Catz aloitti ottelun terävästi, mutta Vega Liepaja nousi yhtä nopeasti iholle, kuin kotijoukkue oli alkanut eroa nykiä. Vieraat kävivät suurimmillaan seitsemän pisteen johdossa avausjaksolla, mutta Chandrea Jonesin (20/7) vapaaheitot toivat Catzin pisteen päähän ensimmäisen neljänneksen päätteeksi.

Toinen kymmenminuuttinen oli ”Kissalauman” heiniä. Jones, Valencia McFarland (15/2) ja Elena Reshetko (9/3) heiluttivat tahtipuikkoa, kun emännät kaahasivat toisen neljänneksen nimiinsä 22-9 ja puoliajalle asteltiin 12 pisteen kotijohdossa.

Kolmas neljännes meni kotijoukkueelta hieman unessa ja Vega Liepaja onnistui kuromaan eron umpeen. Catz sai kuitenkin jakson loppuun muutaman onnistumisen hyökkäyspäässä ja päätösneljännekselle lähdettiin kutkuttavassa tilanteessa 53-47.

Vega Liepaja viritteli 10 pisteen takaa-ajoasemasta loppukiriä kolmisen minuuttia ennen loppua ja onnistuikin nousemaan minuutti ennen päätössummeria kolmen pisteen päähän, mutta Veera Pirttinen (4/2) sinetöi loppulukemat vapaaheittoviivalta.

- Ero olisi saanut olla tietysti suurempi, etenkin jos lopussa mennään korivertailuun, mutta olen silti erittäin tyytyväinen näihin kahteen voittoon, Catz-luotsi Mika Haakana summasi.

Lisätiedot: Ottelutilastot

Asiat

 
19.4.2024 21:37 Korisliiga

BC Nokia hurjasteli päätöskympillä karkuun Katajalta välieräavauksessa

BC Nokia ja Kataja Basket aloittivat välieräsarjansa perjantaina Harjuniityn Liikuntahallilla Nokialla. Kotijoukkueen nousujohteinen esitys toi avausvoiton lukemin 86–67 (33–26).

19.4.2024 21:16 Naisten Korisliiga

Kouvottaret päätti kauden pronssijuhliin

Naisten Korisliigan tämän kauden ensimmäinen mitalisti on selvillä. Kouvottaret kaatoi Forssassa pelatussa pronssiottelussa FoA:n 97-85.

18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

18.4.2024 09:01 Seurauutinen

Seurauutisia #86: Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa seuroille 3,8 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämiseen

Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta.

18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

16.4.2024 21:19 Miesten I divisioona B

Lappeenrannan NMKY I divisioona B:n mestaruuteen liki tuhatpäisen kotiyleisön edessä

Lappeenrannan NMKY kaatoi neljännessä finaalissa Karkkilan 81–72 (35-35) ja vei Divari B:n mestaruuden otteluvoitoin 3-1.

Näytä lisää vastaavia