Edon Maxhunin ura jatkuu Saksan Bundesliigassa

23.9.2022 20:18 Päättyneenä kesänä Susijengin paidassa MM-karsinnoissa ja EM-kisoissa säväyttänyt Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 24, jatkaa uraansa Saksan korkeimmalla sarjatasolla. Viime kaudella Hollannin mestarina palkitun Maxhunin on kiinnittänyt riveihinsä Crailsheim Merlins, joka ylsi viime kaudella Saksan cupin hopeasijalle.

Edon Maxhuni tekee kvanttiloikan Hollannista Saksan Bundesliigaan. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

- Pari päivää sitten agenttini sai Crailsheimista soiton, että heillä olisi kiinnostusta, ja melkein heti perään heidän päävalmentajansa soitti tarvitsevansa juuri minun kaltaistani pelaajaa joukkueeseen, Maxhuni avaa sopimuksen taustoja.

Maxhuni allekirjoitti näin sopimuksen alkavasta 2022–23-pelikaudesta viimeisenä Susijengin pelaajana tänä kesänä. Hyvinkään Pontevan kasvatti kävi loppukesän aikana useasti lähellä sopimusta, mutta neuvottelut kariutuivat usein kalkkiviivoilla.

- Tuossa oli tarjolla Italiaa, Kroatiaa ja paljon ”melkein-diilejä”, joka oli tietysti vaikeaa, mutta nyt kesän jälkeen voin sanoa, että oli kaiken arvoista odottaa Crailsheimiä ja Bundesliigaa, Maxhuni hymyilee.

- Uskoin, että EM-kisoissa pelaaminen maailman parhaita pelaajia vastaan näyttäisi valmentajille ja scouteille, millä tasolla pystyn kilpailemaan ja pelaamaan voitosta. EM-kisakesä ehdottomasti avasi markkinoita.

Crailsheim Merlins tunnettiin viime vuosina joukkueena, jonka Iisalon veljekset Tuomas ja Joonas nostivat Saksan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta Bundesliigan kärjen haastajaksi. Viime keväänä Merlins jäi täpärästi Bundesliigan pudotuspelien ulkopuolelle ja alkavalla kaudella joukkue pelaa Bundesliigan lisäksi FIBA Europe Cupia, josta Maxhuni sai tuntumaa jo viime kaudella edustaessaan Den Boschia.

- Oma tavoitteeni on, että pystyn näyttämään pärjääväni myös isommilla kentillä. Toinen tavoite on pelata parempaa korista kuin viime kaudella, Maxhuni miettii.

- Haasteita tulee, mutta ne pitää hoitaa hyvällä itseluottamuksella ja pää on pidettävä kylmänä. Siirtymä Hollannista Saksan Bundesliigaan on iso, mutta olen näyttänyt aikaisemminkin pystyväni selviämään tällaisista haasteista.

Maajoukkueiden pistetykki, kahden maan mitalisti

Maaliskuussa 1998 syntynyt Maxhuni palkittiin 16-vuotiaiden poikien SM-sarjan vuoden pelaajana keväällä 2014, jolloin hän johdatti Helsingin NMKY:n ikäluokan Suomen mestaruuteen ja liekitti 29,1 pistettä ottelua kohden.

Syksystä 2013 kevääseen 2017 Maxhuni edusti HBA-Märskyä miesten divarissa. Keväällä 2017 Maxhuni nimettiin Divari A:n vuoden pelaajaksi, kun hän oli viimeistellyt Märskylle 23,8 pistettä, 3,7 syöttöä, 2,7 levypalloa ja 1,0 riistoa ottelua kohden.

Juniorimaajoukkuevuosinaan Maxhuni pelasi 116 maaottelua 14,8 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla.

Märskystä Maxhunin tie vei Yhdysvaltoihin, missä hän edusti Long Beach Statea NCAA-liigassa kahden kauden ajan. NCAA:n keskiarvoikseen Maxhuni tyylitteli 6,8 pistettä, 1,4 levypalloa ja 1,1 syöttöä per peli.

Ammattilaisuransa Maxhuni aloitti kaudella 2019-20 Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla (LEB Plata), missä hän johti CB Gran Canarian farmijoukkueen peliä 13,5 pisteen, 3,4 syötön ja 2,4 levypallon keskiarvoin. Sen jälkeen Maxhuni johti KK Pärnun peliä Viron ja Latvian yhteisliigassa ja johdatti joukkueensa Viron ja Latvian yhteisliigan pronssille ja Viron liigan hopeamitaleille 16,6 pisteen, 4,8 syötön, 1,7 levypallon ja 1,1 riiston keskiarvoin.

Viime kaudella Maxhuni edusti Hollannin suurseura Den Boschia. Den Bosch eteni Maxhuni pelinrakentajanaan Hollannin cupin hopealle ja Hollannin kansalliseen mestaruuteen. Belgian ja Hollannin yhteisliigassa Maxhuni viimeisteli 13,8 pistettä, 5,0 syöttöä ja 2,3 levypalloa ottelua kohden ja FIBA Europe Cupissa 12,5 pistettä ja 3,7 syöttöä ottelua kohden.

Maxhuni debytoi Susijengissä kesällä 2019 ja edusti samana vuonna Suomea Napolin universiadeissa. Tähän mennessä Maxhuni on pelannut 35 miesten maaottelua 8,5 pisteen, 3,3 syötön ja 1,5 levypallon keskiarvoin. Maxhuni kuului Susijengin vahvuuteen vuoden 2022 EM-kisoissa Prahassa ja Berliinissä.

Henkilöt

 
21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball EuroCupin välieriin

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball eteni EuroCupin välieriin. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti puolivälieräpaikan.

11.3.2024 07:44 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen siivitti Granadan tärkeään voittoon

Elias Valtosen mainiot esitykset Granadan paidassa saivat jatkoa, kun hän pääsi juhlimaan ensimmäistä voittoaan uuden seuransa riveissä.

4.3.2024 10:28 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella komea debyytti Granadassa – ”Ihan hyvin se toimi”

Elias Valtonen otti heti paikkansa Granadan joukkueessa, kun hän suoriutui komeasti debyytissään. Ranskan liigassa suomalaiset pääsivät nauttimaan tärkeistä voitoista.

28.2.2024 12:36 Susijengi

Elias Valtonen siirtyy Manresasta Granadaan

Susijengin puolustuksen lukko Elias Valtonen, 24, vaihtaa seuraa Espanjassa. Alkukauden ajan BAXI Manresaa edustanut Euran Veivin kasvatti on solminut loppukauden kestävän sopimuksen CB Granadan kanssa tavoitteenaan auttaa uusi joukkueensa kuiville putoamistaistelusta.

18.2.2024 22:52 Suomalaiset ulkomailla

Jantunen juhli cup-pokaalia Ranskassa – Kaukiaisesta Viron cup-mestari ja MVP

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball valloitti Ranskan Leaders Cupin varmistaen seuralle samalla sen ensimmäisen pokaalin. Severi Kaukiainen puolestaan siivitti Kalev/Cramon Viron cupin voittoon ja palkittiin finaalin MVP-palkinnolla.

17.2.2024 09:44 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen Viron cupin finaaliin – Salin välieriin Espanjassa ja Jantunen Ranskassa

Severi Kaukiainen pääsee taistelemaan Viron cupin mestaruudesta, kun Kalev/Cramo selvitti tiensä finaaliin. Sasu Salinin Teneriffa taisteli tiensä Espanjan cupin välierään ja Ranskassa Mikael Jantusen sekä Tuomas Iisalon cup-jahti jatkuu myös välierässä.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

Näytä lisää vastaavia