EM-kotikisat valittiin maailman toiseksi parhaaksi urheilutapahtumaksi

24.11.2018 15:36 Suomen Koripalloliiton isännöimä EM-kisojen alkulohko Helsingissä sijoittui toiseksi kansainvälisessä tapahtuma-alan BEA World -kilpailussa. Palkinto ojennettin perjantaina Portugalissa Koripalloliiton tapahtumakumppani Elämys Groupin toimitusjohtaja Jussi Viskarille.

EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Kuva: Ville Vuorinen

BEA palkitsee vuosittain tapahtuma-alan parhaimmistoa maailmanlaajuisesti. BEAn shortlistalla oli yhteensä 164 tapahtumaa 15 eri kategoriassa 26 eri maasta, ja EM-kotikisat Helsingissä sijoittui urheilutapahtumien sarjassa toiseksi. Voiton vei norjalaisen Schibstedtin toteuttama The Rematch -jalkapallotapahtuma.

BEA Worldin shortlistaus on tapahtuma-alan merkittävimpiä tunnustuksia, ja oikeuttaa kansainvälisestä laadusta kertovan international quality certificaten käyttöön.

– Tavoite oli voittaa, mutta urheiluun kuuluu se, että välillä norjalaiset painavat loppusuoralla ohi. On silti huikea juttu, että kansainvälinen jury nostaa Suomen tärkeimmän koristapahtuman maailman toiseksi parhaaksi urheilutapahtumaksi koko maailmassa. Taakse jäi monta vaikuttavaa tapahtumaa, joista monella oli suuremmat resurssit käytettävissä, kommentoi Koripalloliiton tapahtumakumppani Elämys Groupin toimitusjohtaja Jussi Viskari paikan päältä Portugalista.

Elämys Group vastasi Koripalloliiton tapahtumakumppanina EM-kotikisoissa muun muassa Kansalaistorin Fan Zonen, jatkoklubi Susiklubin sekä Areenan VIP-palveluiden suunnittelusta ja tuotannosta.

– Tuomaristoon teki vaikutuksen EuroBasketin suunnittelua ja tuotantoa ohjanneet kauaskantoiset tavoitteet. Viikon kestävien kisojen sijaan tavoitteeksi asetettiin koripallokulttuurin ja toimintaedellytysten kehittäminen Suomessa pitkällä tähtäimellä. Tämä ohjasi tekemään koko Suomen koristapahtumaa, ei ainoastaan myymään hallia täyteen. On rohkaisevaa tulevia tapahtumia ajatellen, että tämä linja palkittiin kansainvälisellä foorumilla, Viskari lisää.

Suomessa koripallon EM-kotikisat (FIBA EuroBasket Finland) voitti jo keväällä Evento Awards -kilpailussa parhaan kuluttajatapahtuman kilpailusarjan ja palkittiin vuoden urheiluilmiönä Suomen Urheilugaalassa.

– Nöyräksi vetää. Tavoitteena oli luoda lämminhenkinen ja ikimuistoinen tapahtuma joukkueelle ja faneille, joka samalla juhlistaa 100-vuotista Suomea. Kisoja oli valmistelemassa ja toteuttamassa valtava määrä vapaaehtoisia ja sitoutuneita yhteistyökumppaneita. Kiitos joka ikiselle! Mahtavaa, että loistavaa yhteishenkeä huokunut tapahtumamme on noteerattu nyt myös kansainvälisesti, kiittelee kisojen pääsihteerinä toiminut, Suomen Koripalloliiton nykyinen toimitusjohtaja Ari Tammivaara.

 
29.8.2017 20:50 EM-kilpailut

Fan Village kohoaa Arenan ulkopuolelle – ravintolapalvelut yli 1500 kisavieraalle

Helsingin EM-alkulohkon päänäyttämön Helsinki Arenan ulkopuolelle nousee kisojen ajaksi laaja Fan Village, joka tarjoaa kisavieraille aitiopaikan tunnelmannostatukseen ennen Susijengin otteluita.

28.8.2017 21:20 EM-kilpailut

Susijengin ensimmäisiin EM-otteluihin myynnissä enää kourallinen lippuja

Suomen avausottelu Ranskaa vastaan sekä Slovenia-ottelu lähentelevät loppuunmyytyjä, ja vapaita lippuja on jäljellä enää muutamia kymmeniä.

14.7.2017 EM-kilpailut

Susijengin EM-kisat avaaviin Ranska- ja Slovenia-otteluihin alle 500 lippua jäljellä

Susijengin EM-kotikisojen alkuun on enää alle 50 päivää. Samalla pääsyliput Susijengin otteluihin Helsinki Arenalle hupenevat hyvää vauhtia. Susijengin kahden ensimmäisen EM-koitoksen osalta on ylitetty 10 000 pääsylipun rajapyykki. Suomen Ranska- (31.8.) ja Slovenia-otteluihin on lippuja jäljellä alle 500.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.5.2017 13:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengi vuosien 2017-19 koitoksiin 34 pelaajan ringillä

Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt peräti 34 pelaajaa Susijengin rinkiin. Nimetty rinki toimii Susijengin perustana kolmivuotisessa jatkumossa, joka alkaa tulevan kesän EM-kotikisoista ja etenee vuosien 2017-19 MM-karsintojen kautta aina Kiinan kesän 2019 MM-kisoihin asti.

11.5.2017 16:00 EM-kilpailut

EM-kisojen fanipalvelut julki – ”Tavoitteena järjestää ainutlaatuinen urheilutapahtuma”

Suomen Koripalloliitto ja EM-kisaorganisaatio julkaisivat torstaina suunnitelmiaan faneille kohdistetuista palveluista elo-syyskuussa pelattavien EM-kisojen aikana. EM-kisat ja koripallohuuma levittäytyvät paitsi Helsinki Arenan ulkopuolelle myös Helsingin ydinkeskustaan sekä paikallisten Sudenpesien myötä ympäri Suomea.

21.4.2017 EM-kilpailut

Myös Suomi-Ranska-ottelun täyttöaste kipusi yli 90 prosentin

Helsingissä pelattavien koripallon EM-otteluiden lipunmyynnissä saavutettiin jälleen uusi virstanpylväs, kun Susijengin EM-urakan 31.8.2017 aloittavan Ranska-ottelun täyttöaste kohosi yli 90 prosentin. Aiemmin samaisen rajapyykin ylitti lauantaina 2.9. pelattava ottelu Suomi-Slovenia.

7.4.2017 18:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisoihin myyty jo yli 50 000 lippua!

Elo-syyskuussa Helsinki Arenalla pelattavan koripallon EM-kisojen (FIBA EuroBasket 2017) alkulohkon otteluiden lipunmyynnissä on ylitetty merkittävä rajapyykki. Vaikka kisojen alkuun on vielä viisi kuukautta, lippuja on myyty jo yli 50 000 kappaletta ja Susijengin otteluissa osa lippukategorioista on myyty loppuun.

10.2.2017 15:41 Pohjoinen alue

EM-kisojen odotetut sessioliput myyntiin maanantaina 13.2.

Helsingissä elo-syyskuussa pelattavien EM-otteluiden (EuroBasket 2017) lipunmyynnin seuraava aalto käynnistyy maanantaina 13.2., jolloin koripalloväen hartaasti odottamat sessiokohtaiset – Susijengin osalta ottelukohtaiset – liput vapautuvat myyntiin.

3.2.2017 12:00 EM-kilpailut

FIBA vahvisti EM-kisojen otteluohjelmat kellonaikoineen, Susijengi huudattaa kotiyleisöä iltaotteluissa

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on vahvistanut 31.8.-17.9. pelattavien koripallon EM-kisojen (FIBA EuroBasket 2017) alkulohkojen otteluohjelmat kellonaikoineen. Susijengi nelistää Helsingissä pelattavan alkulohko A:n otteluissa kentälle iltaotteluissa, jotka alkavat klo 20:00 lukuun ottamatta lohkon päätösottelua Islantia vastaan, joka käynnistyy klo 20:45.

Näytä lisää vastaavia