Euroopan mestari Serbialla taas tukalia hetkiä Suomen 20-vuotiaiden kanssa

1.7.2016 20-vuotiaiden miesten hallitseva Euroopan mestari Serbia onnistui kaatamaan EM-kotikisoihin valmistautuvan Suomen toistamiseen. Torstain ottelun tapaan Serbia kiskaisi myös perjantain pelin alussa selkeän johdon, mutta joutui kiipeliin kolmannella jaksolla ennen kuin onnistui varmistamaan voittonsa. Tällä kertaa Serbia peittosi vieraansa 88-70 (39-31).

Lauri Markkanen pelasi jälleen vahvasti, kun Suomi kohtasi toistamiseen Serbian. Kuva: Ville Vuorinen.

Torstain säikähdyksestä sisuuntunut Serbia puski perjantain ottelun avausneljänneksellä yleisenä syyttäjänä päälle, dominoi levypalloja ja järjesti itselleen hyvän heittopaikan toisensa perään korinalustan mismatch-tilanteista.

Kymmenen pelatun minuutin jälkeen Serbia oli kiskaissut 11 pisteen hajuraon, jolloin Suomi tuli jälleen. Lauri Markkanen (22/5), Okko Järvi (14/2/3 syöttöä) ja eilisestä flunssastaan parantunut Tuomas Hirvonen (4/2/7 syöttöä) toimivat Suomen moottoreina hyökkäyspäässä, kun joukkue aloitti karkumatkansa ja kiri kolmannen jakson puoliväliin mennessä eron kahteen pisteeseen.

- Sitten vähän loppui puhti, luonnehtii ottelun ratkaisua Suomen 20-vuotiaiden päävalmentaja Anton Mirolybov.

- Meiltä ei jalka liikkunut, kun taas Serbialla oli tänään käytössä viisi eilen huilannutta miestä. Kun emme saaneet helppoja koreja aikaiseksi, hyökkäyksemme meni vaikeaksi ja Serbia pääsi juoksemaan helppoja koreja toiseen päähän.

Mirolybovin mukaan kahden Euroopan mestaria vastaan pelatun maaottelun anti oli vahvan positiivinen.

- Hallitseva ikäluokan Euroopan mestari näki, ettei meitä kannata lähteä aliarvioimaan. Näimme selkeästi, mitkä asiat toimivat ja minkä kanssa pitää vielä kaksi viikkoa tehdä erityisen paljon töitä, Mirolybov linjasi.

- Selkeä kehityskohde on ainakin levypallopelaaminen: Serbia on toki iso joukkue, mutta saimme tänäänkin enemmän hyökkäyslevypalloja kuin puolustuslevypalloja, joten on keksittävä, miten voimme olla sillä saralla parempia.

20-vuotiaat miehet jatkavat valmistautumistaan kohti EM-kotikisoja (16.-24.7.) ensi viikolla Lohjan Kisakalliossa. Joukkue kohtaa seuraavassa maaottelussaan lauantaina 9.7. Latvian.

Serbia – Suomi 88-70 (26-15, 39-31, 64-51), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, Vrsac (Serbia) 1.7.2016

Suomi: Lassi Nikkarinen 0/0, Tuomas Hirvonen 4/2/7 syöttöä, Okko Järvi 14/2/3 syöttöä, Remu Raitanen 5/3, Tomas Murphy 4/2, Fiifi Aidoo 11/2, Arttu Saarijärvi 5/1/3 riistoa, Aapeli Alanen 0/2, Joonas Tahvanainen 0/1, Juho-Matti Henttonen 2/2, Lauri Markkanen 22/5, Samuli Nieminen 3/1.

Serbia: Stefan Lazarevic 22/7/6 syöttöä, Marko Radovanovic 10/9, Stefan Simic 10/2.

 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

20.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet selkeään voittoon Valko-Venäjästä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

14.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

8.7.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat makeaan revanssivoittoon Saksasta, Heinonen heilutteli kapellimestarin puikkoa

Eilen suurinumeroisen tappion Saksalle kokenut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli lukenut kotiläksynsä ja löi Saksan kanveesiin perjantain uusintaottelussa Lohjalla pistein 84-73 (42-33). Kentän tähtenä loisteli takamies Miika Heinonen, joka keräsi voittajille muhkean 21 pisteen ja yhdeksän syötön saaliin.

2.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät Portugalille jatkoajan viimeisellä sekunnilla

Suomen 20-vuotiaat miehet taipuivat jatkoajan jälkeen Anadiassa isäntämaa Portugalille loppunumeroin 84-83 (31-34, 75-75). Portugalin sankariksi nousi Diogo Araujo, joka heitti voittokorin summerin soidessa.

Näytä lisää vastaavia