Fiifi Aidoo palaa Suomeen ja liittyy BC Nokian riveihin

25.8.2023 13:40 BC Nokian Korisliiga-joukkue on tehnyt pelaajasopimuksen Harold ”Fiifi” Aidoon, 27, kanssa. Susijengissä kahdeksan ottelun verran esiintynyt, edelliset kaksi kautta ulkomailla pelanneen, Aidoon ja Näätien sopimus on mallia 1+1, jossa toisessa vuodessa on molemminpuolinen optio.

Edellisen kerran Aidoo nähtiin Korisliigassa kaudella 2019-20. Kuva: Ville Vuorinen

Helsinkiläisen Visa-Basketin kasvatti nähtiin edellisen kerran Suomen kamaralla kaudella 2019-20, jolloin hän pelasi alkukauden joensuulaisessa Kataja Basketissa ja siirtyi tammikuun loppupuolella Lapuan Kobriin. Korisliigassa 189-senttinen takapelaaja on tuota kautta aiemmin pelannut kaarinalaisessa Ura Basketissa.

Edelliset kaksi kautta Aidoo on pelannut ulkomailla. Kaudella 2020-21 hän pelasi Espanjan kolmostasolla, LEB Platassa, CB Benicarlossa. Keväällä päättyneellä kaudella Aidoo pelasi Norjan pääsarjaa BLNO:ta bergeniläisessä Flyyingenissä, jossa hän tilastoi 14,7 pistettä, 2,0 levypalloa ja 2,7 syöttöä ottelua kohden.

Flyyingenin kauden päätyttyä pudotuspeleissä Aidoo siirtyi vielä viiden pelin ajaksi pelaamaan Luxemburgin pääsarjan Grengewald Hostertiin.

– On hienoa saada Fiifi takaisin Suomeen. Ei ole epäilystäkään, minkälainen talentti hän on koripallokentällä. Hän on kasvanut viimeisen parin vuoden aikana ja uskomme, että hän on valmis ottamaan seuraavan askeleen koripallourallaan, BC Nokian päävalmentaja Greg Gibson kommentoi seuran tiedotteessa.

– Gregin (Gibson) ja Aleksin (Koskinen) takia loppujen lopuksi tein päätöksen tulla Nokialle. Heidän visio ja plääni tulevalle kaudelle oli selkeä. Meidän ajatukset olivat samalla aaltopituudella. Tiedän, että laittaessani 100 prosentin efortin, niin hyvä tulee. Odotan myös innolla, mitä uutta tulen oppimaan Gregin ja Allun alaisuudessa, Aidoo kommentoi.

Ennen Korisliigaa Aidoo pelasi kahden kauden ajan NCAA:n ykkösdivisioonaa Grand Canyonin yliopistossa. Ennen yliopistoa hän edusti neljän kauden verran HBA-Märskyä miesten I divisioona A:ssa ja B:ssä.

Aidoo on pelannut myös kahdeksan ottelua Suomen miesten maajoukkueessa, Susijengissä. Edellisen kerran hän pelasi Susijengissä syksyn 2018 MM-karsinnoissa. Aidoo on pelannut uransa aikana 73 juniorimaaottelua sekä edustanut Suomea vuoden 2019 universiadeissa Napolissa.

Korisliiga-joukkueiden sopimustilanteet >

Asiat

 
6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia