Ilari Seppälä Romanian pronssijoukkueeseen

31.7.2021 12:43 Viimeiset kaksi kautta Ranskan kakkostasolla kovaa jälkeä tehnyt Susijengin takamies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 28, vaihtaa komennuspaikkaa. Seppälä pelaa tulevalla kaudella Romanian pääsarjaa viime keväänä pronssia juhlineessa BCM U Pitestissä, jota Matti Nuutinen edusti runsaat kolme vuotta sitten.

Ranskassa kannuksia ansainnut Ilari Seppälä suuntaa seuraavaksi Romaniaan. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Seppälä oli Pitestin kiikarissa edellisen kerran vuosi sitten kesällä, jolloin päävalmentaja Tudor Costescu kartoitti häntä takakentän ulkomaalaisvahvistuksen tontille. Tuolloin Pitestin valinta osui toiseen pelaajaan, mutta kesä 2021 tuotti tulosta.

- Seura oli minuun yhteydessä heti kauden päättymisen jälkeen ja he ilmoittivat minun olevan heidän ykkösvaihtoehtonsa tälle tontille. He ovat seuranneet pelaamistani Ranskassa kahden kauden ajan tosi tarkkaan ja tietävät, mitä saavat, Seppälä kertoo.

- Lisäksi rooli vaikutti todella hyvältä. Valmentaja on kaavaillut, että pelaan minuutteja yhtä lailla ykkös- kuin kakkospaikallakin, mikä oli itselleni tärkeää.

Vaikka Romania on suomalaisittain eksoottisempi ammattilaiskohde, on maassa nähty aiemminkin Susijengin edustajia: Gerald Lee Junior on juhlinut urallaan niin Romanian mestaruutta kuin maan cup-mestaruuttakin, Jukka Toijala on valmentanut Romanian finaaleissa ja Matti Nuutinen edusti Seppälän uutta seuraa runsaat kolme kautta sitten.

- Juttelin Masan (Nuutinen) ja Toikan (Toijala) kanssa Romaniasta ja tulevasta seurastani ja sain keskustelujen perusteella hyvän vaikutelman maasta ja liigasta, Seppälä jatkaa.

- Pitesti nousi viime kaudella Romanian pronssille ja joulun alla kaupunkiin on rakentumassa uusi viiden tuhannen katsojan halli. Ensi kaudellakin tavoitteena on päästä neljän joukkoon ja lähteä sen jälkeen tavoittelemaan paikkaa europeleissä.

Lapualta Suomen mestariksi ja Susijengistä Ranskaan

Lapuan Korikobrissa koripalloilijanpolun ensimetrit kulkenut Seppälä saapui valtakunnallisille näyttämöille 16-vuotiaana kaudella 2009–10, kun hän debytoi Korisliigassa Kouvojen riveissä. Pitkä yhtäjaksoinen kehityspolku Kouvolassa huipentui 2014–15-kauteen, jolloin hän tahditti Kouvoja 11,6 pisteen, 3,6 syötön ja 2,4 levypallon keskiarvoin.

Seppälä pelasi kuusi täyttä kautta Kouvoissa ennen siirtymistään Korisliigaa ja VTB-liigaa pelanneen loimaalaisen Bisonsin paitaan syksyllä 2015. Seppälä palasi kuitenkin Kouvoihin kevättalvella 2016 ja näytteli avainroolia Kouvojen voittaessa kevään 2016 Suomen mestaruuden

Kouvoista Seppälä jatkoi Joensuuhun ja Kataja Basketiin, mitä hän edusti 2016–19 sekä Korisliigassa että FIBA Europe Cupissa. Joensuun vuosiensa kruununjalokivenä Seppälä juhli kevään 2017 Suomen mestaruutta.

Viimeiset kaksi kautta Seppälä on pelannut Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Aix-Mauriennen joukkueessa ja kuulunut joukkueensa tehopelaajien kaartiin. Kahdella Ranskan kaudellaan Seppälä on kirjauttanut 14,0 pistettä, 4,1 syöttöä ja 1,9 levypalloa ottelua kohden hyvin heittoprosentein (2p 48,5%, 3p 35,6%, 1p 82,6%).

Suomen nuorten maajoukkueissa Seppälä ehti edustaa 1992–94-syntyneitä 82 ottelussa 6,7 pisteen keskiarvoin. Universiadeissa hän veti Suomen haastajamaajoukkuepaidan ylleen kahdesti: 2015 Etelä-Korean Gwangjussa ja 2017 Taiwanin Taipeissa.

Susijengissä Seppälä debytoi marraskuun 2017 MM-karsintaottelussa Tshekkiä vastaan. Tähän mennessä Seppälä on pelannut 15 miesten maaottelua 2,7 pisteen ja 1,3 syötön keskiarvoin.

Henkilöt

 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball EuroCupin välieriin

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball eteni EuroCupin välieriin. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti puolivälieräpaikan.

11.3.2024 07:44 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen siivitti Granadan tärkeään voittoon

Elias Valtosen mainiot esitykset Granadan paidassa saivat jatkoa, kun hän pääsi juhlimaan ensimmäistä voittoaan uuden seuransa riveissä.

4.3.2024 10:28 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella komea debyytti Granadassa – ”Ihan hyvin se toimi”

Elias Valtonen otti heti paikkansa Granadan joukkueessa, kun hän suoriutui komeasti debyytissään. Ranskan liigassa suomalaiset pääsivät nauttimaan tärkeistä voitoista.

28.2.2024 12:36 Susijengi

Elias Valtonen siirtyy Manresasta Granadaan

Susijengin puolustuksen lukko Elias Valtonen, 24, vaihtaa seuraa Espanjassa. Alkukauden ajan BAXI Manresaa edustanut Euran Veivin kasvatti on solminut loppukauden kestävän sopimuksen CB Granadan kanssa tavoitteenaan auttaa uusi joukkueensa kuiville putoamistaistelusta.

18.2.2024 22:52 Suomalaiset ulkomailla

Jantunen juhli cup-pokaalia Ranskassa – Kaukiaisesta Viron cup-mestari ja MVP

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball valloitti Ranskan Leaders Cupin varmistaen seuralle samalla sen ensimmäisen pokaalin. Severi Kaukiainen puolestaan siivitti Kalev/Cramon Viron cupin voittoon ja palkittiin finaalin MVP-palkinnolla.

Näytä lisää vastaavia