Jeremiah Wood jatkaa Vilppaassa

13.5.2020 08:27 Salon Vilpas on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen kesken viime kauden joukkueeseen liittyneen Jeremiah Woodin kanssa. 35-vuotias Wood ehti viime kaudella osoittaa olevansa kovassa iskussa.

Jeremiah Wood osoitti päättyneellä kaudella kuuluvansa sarjan ehdottomaan eliittiin. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Woodille tuleva kausi on viides Korisliigassa. Akronin yliopiston kasvatti liittyi Vilppaan vahvuuteen tammikuun lopulla ja ehti pelata Korisliigassa seitsemän ottelua ennen kuin koronaepidemia päätti kauden maaliskuun puolessa välissä.

Monipuolinen sentteri tilastoi pelaamissaan otteluissa 19,1 pistettä, 9,9 levypalloa ja 4,4 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohti. Kaikkiaan Wood on pelannut Korisliigassa 129 ottelua 19,7 pisteen, 12,8 levypallon ja 3,6 koriin johtaneen syötön keskiarvolla. Ensimmäiseltä Korisliiga-kaudelta taskuun jäi hopeamitali Kataja Basketin paidassa kaudella 2008-09.

Kaksimetrisen Woodin paluu Korisliigaan tapahtui yhdeksän vuoden jälkeen. Hän aloitti ammattilaisuransa 2008 Joensuun Katajassa ja pelasi kaksi seuraavaa kautta Kauhajoella. Jokaisella kolmella Suomi-kaudellaan Wood oli Korisliigan tehotilaston ykkönen ja hänestä tuli ensimmäinen pelaaja, joka on voittanut levypallo- ja syöttötilaston samalla kaudella. 

Suomesta Wood siirtyi kahdeksi vuodeksi Ranskan Evreux Basketiin, jossa hänet valittiin 2013 vuoden ulkomaalaispelaajaksi. Viimeiset viisi vuotta mies pelasi Argentiinan kivikovassa LNB-liigan Club San Martinissa. Kaikkikaan kolmen maan ammattilaiskentiltä otteluita on kertynyt plakkariin lähes 400. 

- Nyt on meidän jenkkipalapelin ensimmäinen palanen kasassa ja aika iso pala siihen heti saatiin. Uskoisin, että jokainen valmentaja Korisliigassa olisi ottanut hänet joukkueeseensa, jos se olisi ollut mahdollista. Wood on kokenut ja monipuolinen sisäpelaaja, joka tuo meille osaamisellaan paljon voittavia asioita. Hän on hyökkäyspäässä todellinen pelote korin läheisyydessä ja voi skorata itse tai tarvittaessa syöttää vapaalle pelaajalle. Puolustuksellisesti meillä on nyt vastustajien isojen miesten pysäyttämiseen vahva lisäpalanen, joten siitäkään ei headcoachin tarvitse olla huolissaan, kommentoi päävalmentaja Sami Toiviainen seuran tiedotteessa.

- Kesken jäänyt kausi osoitti hänen olevan edelleen hyvässä kunnossa. Jeremiah päätti jäädä Saloon kauden päättymisen jälkeen ja hän on saanut harjoitella täällä kaikessa rauhassa. Olen hänen kanssaan muutaman kerran jutellut ja kaikesta paistaa se suuri halu ja palo niin koripalloa kuin Salon Vilpasta kohtaan. Kiitokset seuran johdolle jo tässä vaiheessa, että saimme kiinnitettyä näin kovan luokan pelaajan joukkueeseen, hän jatkaa.

Vilppaalla on nyt pelaajasopimukset Woodin lisäksi Taneli Lindströmin, Juho Nenosen, Mikko Koiviston, Aatu Kivimäen, Riku Laineen, Leevi-Matias Taimelan ja Tuukka Juntusen kanssa. Valmennuksesta vastaa trio Sami Toiviainen, Jere Anttila, Ville Salmi.

Henkilöt

 
16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

3.3.2024 18:55 Korisliiga

Kouvojen kalenterivuosi 2024 on käynnistynyt loistavasti – tänään kaatui Pyrintö yli 20 pisteellä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kouvot otti kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä.

Näytä lisää vastaavia