Jyri Lehtonen KTP-Basketin uudeksi päävalmentajaksi

29.1.2021 20:28 Kouvojen ensi kauden päävalmentaja Jyri Lehtonen on ottanut vastaan lyhyen pestin KTP-Basketin peräsimessä.

Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

KTP-Basket löysi nopeasti uuden valmentajan korvaamaan lähes kolme vuotta roolissa toimineen Tomi Kamisen. Kaminen ilmoitti torstaina yllättäen vetäytyvänsä päävalmentajan tehtävästä. Heti päivää myöhemmin seura kertoi jo paikkaajasta. Hän on niin pelaajana kuin valmentajana meritoitunut kouvolalainen Jyri Lehtonen.

Lehtosen pesti on pätkäluonteinen ja se kestää vain tämän kevään, sillä juuri viime viikolla Kouvot julkisti tiedon, jonka mukaan kaksi kautta taukoa pitänyt Lehtonen palaa seuran liigajoukkueen penkin päähän.

– Tämä sopii kuvioihini mainiosti. Kaksi vuotta poissa isoista ympyröistä teki olon jo hieman kärsimättömäksi. Pari vuotta olen opiskellut koripalloa ulkomaan reissuilla ja viime aikoina television ja internetin välityksellä. Minipoikien valmentaminen on ollut kivaa vaihtelua ja se on opettanut paljon oppimisesta. Viime vuonna osallistuin myös huipputasoiseen juniorivalmennusverkostokoulutukseen Lohjan Kisakalliossa. Matkaan tarttui paljon oppia ja työkaluja tulevaisuutta varten, Lehtonen kommentoi.

Henkilöt

Asiat

 
26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

Näytä lisää vastaavia