KTP vaiensi Pyynikin vierasvoitolla

18.1.2013 KTP haki perjantaina kovaakin kovemman vierasvoiton nujertamalla Korisliigaa johtaneen Tampereen Pyrinnön vieraskentällä pistein 75–85 (30–34). Illan toisesta voitosta vastasi Joensuun Kataja, joka murjoi Antti Kanervon johdolla Korihait parketin rakoon.

Antwine Williamsin kolmoset masensivat Pyrinnön Pyynikillä.

Antti Kanervo onnistui kaukoheitoissaan Korihaita vastaan. Kuvat: Kai Kilappa & Kuvanmaailma/Vesa Kuukka.

Pyrintö aloitti kotikentällään vahvasti ja näytti sotkevan jo alussa KTP:n jalkoihinsa johtamalla pistein 23–10. Kotkalaiset kuitenkin piristyivät kolmannella jaksolla, jonka puolivälissä vieraat siirtyivät ratkaisevaan johtoon.

 

Pyrintö testaili kotiyleisön äänijänteitä kipuamalla viiden pisteen päähän (60–65) viisi minuuttia ennen loppua. KTP antoi kuitenkin kotijoukkueen voittotoiveille kuoliniskun, kun ensiksi Devonne Giles onnistui kahdesti vapaaheittoviivalta ja hetkeä myöhemmin Bojan Sarcevic pussitti kakkosen ja bonusvapaaheiton.

 

– Vaihdoimme pariinkin kertaan puolustusmuotoa ja se alkoi toimia. Pelasimme toisen puoliskon järkevästi sekä maltillisesti ja löysimme aukot Pyrinnön paikkapuolustuksesta, kertasi KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen.

 

Voitto oli KTP:n ensimmäinen Pyrinnöstä tällä kaudella. KTP nousi voitollaan liigan kärkikolmikkoon Pyrinnön ja Katajan kanssa.

 

KTP:n tehokkain oli vanhoihin kotikoreihinsa heittänyt Antwine Williams (22/1), jonka ranteesta syntyi kuusi kolmosta. Bojan Sarcevic (21/4/6 syöttöä) oli kentän toinen hahmo. KTP:lta puuttui edellispelissä jalkansa loukannut Jukka Matinen.

 

Vasta kauden toisen kotitappion kärsineestä Pyrinnöstä pääsivät kaksinumeroisiin pisteisiin vain LaMonte Ulmer (21/8/5 riistoa) ja Damon Williams (21/5/8 syöttöä).

 

Kanervo haukkasi Korihaita Joensuussa

 

Perjantain toisessa pelissä Joensuun Kataja otti Uudenkaupungin Korihaista rutiinilla kotivoiton 90–59 (43–37).

 

Ottelun ensimmäinen puolisko edettiin tasaisissa merkeissä, kun Korihait hallitsi ensimmäistä ja Kataja toista jaksoa. Kolmannella jaksolla Kataja tiivisti kuitenkin puolustustaan ja karkasi viemällä viisiminuuttisen murskaavasti 21-2.

 

Joensuulaisten kultaranne oli pääsarjatason piste-ennätyksensä heittänyt Antti Kanervo (29/3), jonka kymmenestä kolmen pisteen heittoyrityksestä onnistui seitsemän. Jonte Flowers (18/5/6 syöttöä/4 riistoa) ja Dan Coleman (18/9) pelasivat myös hienon ottelun.

 

Vieraista Pyry Rainamaa (12/1/3 riistoa) ja Villematti Kopio (12/2) nostivat parhaat pisteet.

 

Kataja ryhmittäytyy seuraavan kerran parketille tiistaina Romaniassa EuroChallengen ottelussa GazMetan Mediasia vastaan.

 

(STT-Basket.fi)

Lisätietoja: Korisliiga
 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

Näytä lisää vastaavia