Marianne Kalin liekeissä kohti NCAA:n lopputurnausta

9.3.2017 Marianne Kalinin Hofstra, Annika Holopaisen Old Dominon sekä Sara Rokkasen Toledo voittivat keskiviikon ottelunsa NCAA:n konferenssien pudotuspeleissä.

Hofstrassa pelaava Marianne Kalin on ollut tehokas tulokaskaudellaan. Kuva: Francois Perthuis

Annika Holopaisella on menossa tehokas viimeinen kausi NCAA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen

Hofstran yliopistojoukkueen suomalaistulokas Marianne Kalin oli liekeissä keskiviikkona kun Colonial Athletic Association -konferenssin pudotuspelit käynnistyivät. Hofstra kaatoi Towsonin yliopiston selkein luvuin 77–66 (38–27) ja eteni puolivälierävaiheeseen. Kalin iski ottelussa 19 minuutissa 12 pistettä, nappasi yhden levypallon ja riisti pallon vastustajalta kahdesti. Sandra Karsten ei pelannut ottelussa. Hofstra kohtaa konferenssin puolivälierissä torstaina Elonin yliopiston, joka sijoittui runkosarjassa ensimmäiseksi Hofstran ollessa kahdeksas.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

Annika Holopaisen edustama Old Dominion porskuttaa kohti Conference USA -konferenssin huipennusta. Joukkue lakaisi keskiviikkona alta UTEP:n yliopistojoukkueen tasaisella suorittamisella lukemin 80–70 (40–45). Holopainen pussitti ottelussa 12 pistettä, nappasi 8 levypalloa ja jakoi 2 syöttöä. Hän pelasi 34 minuuttia. Old Dominion kohtaa konferenssin puolivälierävaiheessa torstaina Southern Mississippin yliopiston, joka sijoittui konferenssin runkosarajassa kolmanneksi. Old Dominion lähti pudotuspeleihin kuudennelta sijalta.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

Sara Rokkasen edustama Toledo pääsi välieriin kaatamalla Mid-American East-konferenssin voittajan Kent Staten lukemin 67–63 (39–35). Sara Rokkanen ei pelannut ottelussa. Toledo kohtaa välierissä perjantaina Buffalon yliopiston.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

15.4.2024 11:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin takamiehet tehokkaina

Susijengin takamiehet osoittivat heittotaitojaan viikonlopun otteluissa. Sasu Salin kiitti vastuusta tehokkaasti auttaessaan Teneriffan voittoon Espanjassa, Ilari Seppälä paukutti 21 pistettä Ranskassa ja Ville Tahvanainen saman määrän Islannissa. Myös Aatu Kivimäki ylsi kaksinumeroisiin.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

6.4.2024 08:05 Suomalaiset ulkomailla

Islannissa saatiin runkosarja päätökseen – Ville Tahvanaisen kausi jatkuu pudotuspeleissä

Islannissa paketoitiin runkosarja ja Ville Tahvanaisen kausi jatkuu pudotuspelien merkeissä. Antti Kanervon osalta kausi tuli päätökseen.

Näytä lisää vastaavia