Miehet mittaavat Ruotsin kunnon Kouvolassa ja Lappeenrannassa 26.-27.8.

25.8.2004 Miesten maajoukkueen valmistautuminen syyskuun EM-karsintoihin jatkuu Kouvolassa ja Lappeenrannassa 26.-27.8. pelattavilla Ruotsi-maaotteluilla. Otteluissa Suomi pyrkii paitsi nujertamaan arkkivihollisensa myös hiomaan yhteispeliään kuntoon. Päävalmentaja Henrik Dettmann listaa petrauskohteiksi mm. puolustuspelin ja kenttäroolituksen löytymisen.

Suomi on ennättänyt pelata tänä kesänä kuusi virallista maaottelua osana EM-karsintavalmistautumistaan. Maajoukkue on voittanut niistä puolet. Ruotsia vastaan on oteltu kahdesti. Heinäkuun lopussa Suomen vieraillessa Södertäljessä ilman nimekkäimpiä pelaajiaan veti Ruotsi pidemmän korren lukemin 93-85. Viikkoa myöhemmin Tampereen kansainvälisessä turnauksessa Suomi oli etevämpi Jukka Matisen, Tuukka Kotin ja Hanno Möttölän pisteiden saattelemana 73-68.

Voimasuhteet Suomen ja Ruotsin viime vuosien kohtaamisissa ovat olleet vahvasti Suomen puolella. Viimeisestä kymmenestä pelistä Suomi on voittanut kahdeksan. Tasaista vääntöä on luvassa myös Kouvolassa ja Lappeenrannassa, mikäli lähihistoriaan on uskominen. Suomen suurin voitto viimeisessä kymmenessä ottelussa on ollut kahdeksan pistettä. Mansikka-ahon Urheiluhallilla Suomi-Ruotsi –maaottelu polkaistaan käyntiin torstaina 26.8. klo 18:30. Perjantaina pelataan Lappeenrannan Urheilutalolla samana aikaan.

Parhaat koossa

Suomen maajoukkue on leireillyt Kouvolassa maanantaista lähtien. Viime viikon Belgia-maaotteluihin peilaten päävalmentaja Henrik Dettmann toivoo joukkueensa pelaavan Ruotsi-otteluissa parempaa puolustuspeliä.

- Ruotsi-maaotteluissa tavoitteemme on pelata 40 minuuttia johdonmukaisesti hyvää puolustuspeliä. Belgia-peleissä ailahteluja tuli liikaa. Pelaajien pitää myös oppia käyttämään paremmin henkilökohtaisia vahvuuksiaan, listasi Dettmann teesejään.

EM-karsintojen A-divisioonan peleihin valmistautuva Ruotsi marssittaa Kouvolaan ja Lappeenrantaan nimivahvan joukkueen. Nimetyssä joukkueessa pelaavat mm. konkarit Jonas ja Håkan Larsson, Italiassa ammattilaisena pelannut Fredrik Jönzen, Saksan Bundesliigassa Bonnia edustava Oluoma Nnamaka, amerikkalaissyntyinen Fred Drains sekä äskettäin italialaismahti Benetton Trevison kanssa kolmivuotisen sopimuksen tehnyt Olivier Ilunga. Håkan Larssonille Kouvolan maaottelu on juhlaottelu, sillä hän pelaa sadannen ottelunsa Ruotsi-paidassa.

Suomella on niinikään mukana kaikki kirkkaimmat tähtensä Matisen, Möttölän ja Teemu Rannikon johdolla. Kaikkiaan maajoukkueella on vahvuudessaan 14 pelaajaa, joista valmennusjohto valitsee 12 pelaajan vahvuisen pelaavan kokoonpanon molempina ottelupäivinä.

Ruotsi-maaotteluiden jälkeen Suomi piipahtaa nopeasti Tallinnassa pelaamassa maaottelun Viroa vastaan 2.9. Tanskaa vastaan Suomi pelaa Lahdessa 5.9. ja Helsingissä 6.9. Harjoitusmaaottelut tähtäävät EM-karsintoihin, joissa Suomi on B-divisioonassa. Syyskuussa pelattavissa karsinnoissa Suomi kohtaa kuluvan vuoden aikana Georgian vieraissa (11.9.) ja kotikentällään Espoon LänsiAuto Areenalla Luxemburgin (15.9.) sekä Makedonian (18.9.). Karsinnan toinen puolikas pelataan syyskuussa 2005.

Suomi–Ruotsi –maaottelut 26.-27.8.

Pvä

Ottelu

Klo

Pelipaikka

to 26.08.

Suomi – Ruotsi

18:30

Mansikka-ahon Urheiluhalli

pe 27.08.

Suomi – Ruotsi

18:30

Lappeenrannan Urheiluhalli

Lappeenrannan maaottelun ennakkolipunmyynti: Urheilu-Koskimies. Kouvolan otteluun ei ennakkolipunmyyntiä. Pääsylippujen hinnat 10 €/5 €. Lipunmyynti käynnistyy ottelupaikoilla tuntia ennen otteluiden alkua.

Suomen maajoukkue

Suomen maajoukkueen valmennusjohto nimeää 12 pelaajan vahvuisen pelaavan kokoonpanon ottelupäivänä erikseen 26.8. ja 27.8. Pelaajan seurajoukkueen kohdalla merkintä "free agent" tarkoittaa, että pelaajalla ei ole julkistettua seurajoukkuetta kaudelle 2004-05.

Nimi

Pituus

Synt.

Pelipaikka

Seurajoukkue

Kataja Jukka

197

1982

3

Salon Vilpas

Kotti Tuukka

204

1981

2/3

Providence, USA

Kuisma Martti

205

1970

4

free agent

Lehtonen Jyri

193

1973

1/2

free agent

Lehtoranta Sami

205

1979

4/5

free agent

Matinen Jukka

202

1978

2-4

Frankfurt Skyliners, GER

Muurinen Kimmo

202

1981

3

Honka, Espoo

Möttölä Hanno

209

1976

4

Scavolini Pesaro, ITA

Nikkilä Antti

210

1978

5

Ionikos, GRE

Noopila Mikko

200

1977

3/4

Braunschweig, GER

Rannikko Teemu

189

1980

1

Scavolini Pesaro, ITA

Riihelä Pasi

199

1976

3

Lappeenrannan NMKY

Ulander Aki

208

1981

5

Honka, Espoo

Virtanen Petri

183

1980

1

Tarmo, Porvoo

 

Päävalmentaja:

Henrik Dettmann

Valmentajat:

Pekka Salminen & Tomi Kaminen

Fysioterapeutti:

Jarmo Dementjeff

Ruotsin maajoukkue

Nimi

Pituus

Synt.

Pelipaikka

Seurajoukkue

Drains Fred

195

1971

3

free agent

Ilunga Olivier

184

1984

1

Benetton Treviso, ITA

Jeansson Johan

196

1985

2

Södertälje Kings

Jönzen Fredrik

207

1978

3/4

free agent

Kjellbom Joakim

212

1979

5

Sundsvall Dragons

Larsson Håkan

184

1974

1/2

Plannja Basket

Larsson Jonas

193

1971

2

Besancon, FRAU

Levin Mats

189

1977

2

free agent

Nnamaka Oluoma

201

1978

3

Telekom Bonn, GER

Palm Michael

209

1979

5

Sundsvall Dragons

Petterson John

205

1977

5

free agent

Ringström Martin

206

1981

4

free agent

 

Päävalmentaja:

Jan Enjebo

Valmentajat:

Jan Mikulowski & Per Källman

Fysioterapeutti:

Mats Jansson



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
19.4.2018 Katsojat

Susijengi ja Islanti palaavat Hartwall Arenalle – lipunmyynti käynnistyy

Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

14.7.2017 EM-kilpailut

Susijengin EM-kisat avaaviin Ranska- ja Slovenia-otteluihin alle 500 lippua jäljellä

Susijengin EM-kotikisojen alkuun on enää alle 50 päivää. Samalla pääsyliput Susijengin otteluihin Helsinki Arenalle hupenevat hyvää vauhtia. Susijengin kahden ensimmäisen EM-koitoksen osalta on ylitetty 10 000 pääsylipun rajapyykki. Suomen Ranska- (31.8.) ja Slovenia-otteluihin on lippuja jäljellä alle 500.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

10.2.2017 15:41 Pohjoinen alue

EM-kisojen odotetut sessioliput myyntiin maanantaina 13.2.

Helsingissä elo-syyskuussa pelattavien EM-otteluiden (EuroBasket 2017) lipunmyynnin seuraava aalto käynnistyy maanantaina 13.2., jolloin koripalloväen hartaasti odottamat sessiokohtaiset – Susijengin osalta ottelukohtaiset – liput vapautuvat myyntiin.

13.1.2017 10:09 Liittoa koskeva tiedote

EM-kisojen päiväliput myyntiin maanantaina 16.1.

Helsingissä 31.8. – 6.9.2017 pelattavien koripallon EM-kisojen päivälippujen myynti alkaa maanantaina 16.1.2017 klo 9:00. Päivälippuja vapautuu myyntiin rajallinen määrä.

30.9.2016 Pohjoinen alue

EM-lipunmyynti käyntiin tänään klo 14:00

Helsingissä 2017 pelattavien Susijengin EM-kisaotteluiden lipunmyynti käynnistyy tänään, perjantaina 30.9. klo 14:00. Tästä artikkelista löydät katsomokartan sekä liudan vastauksia muihin usein kysyttyihin kysymyksiin.

2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

18.1.2016 EM-kilpailut

Susijengi tiistaina 19.1. Nelosella

Nelosella käynnistyy tiistaina 19.1. uusi reality-ohjelma. Ummikot ulkomailla -sarjan ensimmäisessä jaksossa pirteä teräsvaari Erkki, 81, pääsee elämänsä ensimmäiselle ulkomaanmatkalle tyttärensä Riitan kanssa. Parivaljakolle tulee täytenä yllätyksenä matkan ohjelma - vannoutuneet penkkiurheilijat pääsevät tapaamaan Ranskassa pelaavaa Susijengiä.

Näytä lisää vastaavia