Mikael Jantunen ja Utah niukkaan voittoon, Tahvanainen 14 pistettä Bradleylle

12.2.2021 08:29 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Mikael Jantunen ja Utah voitti Pac-12-konferenssissa niukasti Californian. Ville Tahvanainen toi penkiltä tulivoimaa 14 pisteen verran, kun Bradley voitti Valparaison.

Mikael Jantunen ja Utah voittivat onnekkaasti Californian. Kuva: Ville Vuorinen.

Utahin ja Californian kohtaaminen kulminoitui Californian Andre Kellyn kahteen vapaaheittoon, kun kellossa oli aikaa nolla sekuntia. Utah kahden pisteen johdossa oli onnekas, kun Kelly upotti ensimmäisen, mutta toinen kolahti rautoihin ja Utah juhlisti 76-75 (42-32) -voittoa.

Jantunen rymisteli tuttuun tapaan aloitusviisikossa kuusi pistettä, kaksi levypalloa, kolme syöttöä, kaksi riistoa ja yhden torjunnan 30 minuutissa.

> Ottelutilastot

Missouri Valley -konferenssissa Bradley juoksi Valparaison yli 76-52 (37-30) -voittoon. Bradley upotti joukkueena 13 kolmosta, joka on joukkueen kauden kärkitulos.

Korkeimmasta kolmoslukemasta vastasi Tahvanainen, joka säkitti yhdeksästä kolmosyrityksestään neljä. Vaihdosta 27 minuuttia pelanneen Tahvanaisen kokonaissaldo oli 17 pistettä, kahdeksan levypalloa, kaksi syöttöä ja yksi riisto. Levypallomäärä on hänen yliopistouransa korkein lukema.

> Ottelutilastot

Big South -konferenssissa Jesper Granlund ja Longwood päihittivät Gardner-Webbin puolesta kentästä lähteneellä haamuheitolla 54-57 (33-24), kun pelikellossa oli aikaa vielä 4,7 sekuntia.

Granlund pelasi viisikossa 20 minuuttia ja repi kuusi levypalloa, mutta jäi pisteittä.

> Ottelutilastot

Hannes Pöllä ja UT Martin hävisivät Ohio Valley -konferenssissa Austin Peaylle 50-71 (18-37). Pöllä rehki aloitusviisikossa 19 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi neljä pistettä ja neljä levypalloa.

> Ottelutilastot

 
19.3.2024 11:47 NCAA

Annukka Willstedt ja Anna Kahelin juhlivat konferenssimestaruuksia

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Annukka Willstedt (Texas A&M-Corpus Christi) ja Anna Kahelin (Maine) juhlivat konferenssimestaruuksia ja täten automaattista paikkaa NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Suomalaisista lopputurnauksessa nähdään myös Sara Bejedi (Florida State) ja Henna Sandvik (Indiana).

18.3.2024 12:00 NCAA

Mustapha Amzil konferenssin vuoden kuudes mies ja New Mexico konferenssimestaruuteen

Yhdysvaltojen miesten NCAA:ssa konferenssin vuoden kuudenneksi mieheksi valittu Mustapha Amzil juhli konferenssimestaruutta ja suoraa paikkaa NCAA:n lopputurnaukseen. Amzilin lisäksi lopputurnauspaikan saivat Eemeli Yalaho (Texas Tech), Miro Little (Baylor), Morris Ugusuk (South Carolina) ja jo aiemmin Longwood, jossa pelaa Jesper Granlund ja Leo Nordberg.

11.3.2024 11:22 NCAA

Granlund ja Nordberg konferenssimestaruuteen ja NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa on lopputurnauksien, March Madnessin, aika. Suomalaisjoukkueista varaslähdön konferenssien lopputurnauksiin otti kourallinen, joista Jesper Granlundin ja Leo Nordbergin edustama Longwood juhli mestaruutta ja sai täten tikettinsä valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

4.3.2024 10:14 NCAA

Teresa Seppälä 23 pistettä ja 16 levypalloa – Siena kolmen ottelun voittoputkessa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssipelit lähenevät loppuaan. Teresa Seppälä repi hurjan 23 pisteen ja 16 levypallon tupla-tuplan, kun Siena nappasi kolmannen peräkkäisen voittonsa.

20.2.2024 11:07 NCAA

Sara Bejedi rehki täydet minuutit Miamin kaadossa – Florida Statelle kaksi voittoa ACC:ssa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State nappasivat viimeisen viikon aikana kaksi voittoa ACC:n konferenssiotteluissa. Bejedi rehki sunnuntaina täydet 40 minuuttia ja upotti 19 pistettä.

19.2.2024 09:36 NCAA

Touko Tainamo takoi 27 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Denverin yliopistolle

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Touko Tainamo jatkoi hienoja otteitaan. Tainamo väänsi viime viikolla komean 27 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Denverille.

13.2.2024 10:56 NCAA

Florida State kaatui Notre Damelle tuplajatkoajan jälkeen – Sara Bejedi 16 pistettä

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State saivat sunnuntaina vastaansa 12. rankatun Notre Damen. Bejedi säkitti 16 pistettä, kun Florida State hävisi tuplajatkoajan jälkeen.

12.2.2024 11:50 NCAA

Viljami Vartiainen säkitti kolmosia, kun Weber State vei NCAA:n suomalaiskohtaamisen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Viljami Vartiainen, joka säkitti kaksi kolmosta, kun Vartiaisen edustama Weber State päihitti Emil Skytän ja Sacramento Staten.

6.2.2024 10:43 NCAA

Siena jo viiden pelin voittoputkessa – Seppälä 24 pistettä Maristia vastaan

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä ja Siena jatkavat hienoja otteitaan. Viimeisen viikon aikana Siena nappasi kaksi voittoa ja Seppälä säkitti 24 pistettä Maristin kaadossa.

5.2.2024 11:13 NCAA

Federiko Federiko napsi levypalloja, kun Pittsburgh voitti kahdesti ACC:ssä

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa edellisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Federiko Federiko, joka oli aloitusviisikossa, kun Pittsburgh voitti kaksi konferenssiottelua ACC:ssa.

Näytä lisää vastaavia