Naisten maajoukkue kohtaa Viron Forssassa 29.12.

25.12.2008 Suomen naisten koripallomaajoukkue pelaa tammikuussa huipputärkeät EM-karsinnat Bosnia-Hertsegovinaa, Iso-Britanniaa ja Romaniaa vastaan. Karsintakuntoaan Suomi viimeistelee kokoontumalla 27. joulukuuta Forssaan, jossa se kohtaa kenraaliharjoituksessaan Viron 29.12.

Korisnaisten ensimmäinen kotiottelu EM-karsinnoissa on 4. tammikuuta, jolloin Suomi ottaa mittaa Iso-Britanniasta Forssan Urheilutalo Feeniksissä. Samaisella parketilla suomalaiset mittelevät Viron kanssa 29.12. klo 18 alkaen valmistavassa maaottelussa.

Neljän joukkueen EM-karsinnassa panoksena on kaksi paikkaa Euroopan A-divisioonassa. Forssassa pelattavan Iso-Britannia-ottelun jälkeen Suomi lähtee kolmen vieraspelin kiertueelle ja palaa kotiyleisön eteen, Lahden Urheilutalolle 16.1. pelattavaan Romania- ja 19.1. pelattavaan Bosnia-Hertsegovina-otteluihin.

Suomi saa jalkeille karsintoihin iskukykyisen sikermän. Mukana ovat mm. Euroopassa pelaavista ammattilaisista Taru Tuukkanen, Reetta Piipari, Niina Laaksonen, Tiina Sten, Michaela Moua, Heta Korpivaara ja Laura Sario. Kotoisen SM-sarjan parhaimmistosta ryhmään lukeutuvat mm. Suomen cup –mestaruuden voittaneesta Espoo Teamista Siiri Nuutinen ja Henna Salomaa, sarjajohtaja Catzista Vilma Kesänen ja Kaisa Tuure sekä Forssan Alun Juta Jahilo.

Viro-maaottelu on lokakuussa tehtävään nimitetyn Tommi Koskisen ensimmäinen naisten päävalmentajana. Hänen apunaan toimivat kokenut Ensio Helimäki sekä Jussi Laakso.

Naisten maajoukkuerinki

Etunimi

Sukunimi

Pituus

Syntynyt

Piia

Harkko

180

08.01.1987

Juta

Jahilo

186

03.12.1984

Vilma

Kesänen

172

27.09.1988

Heta

Korpivaara

185

08.08.1984

Niina

Laaksonen

185

14.12.1984

Michaela

Moua

180

18.08.1976

Siiri

Nuutinen

188

22.12.1983

Reetta

Piipari

174

22.01.1980

Henna

Salomaa

177

05.06.1989

Laura

Sario

184

10.08.1984

Minna

Sten

187

21.12.1987

Tiina

Sten

188

18.06.1985

Taru

Tuukkanen

190

30.12.1977

Kaisa

Tuure

189

21.09.1978

Sandra

Välikoski

185

22.03.1989

 

Päävalmentaja

Tommi Koskinen

Valmentaja

Ensio Helimäki

Valmentaja

Jussi Laakso

Lue myös artikkelit

" Fanimatkat Helsingistä naisten maaotteluihin "

 "Korisnaiset taistelevat A-divisioonan paikastaan Forssassa ja Lahdessa".



Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/
 

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

2.2.2016 Maaottelu

Ennakkolipunmyynti naisten EM-karsintaotteluun Suomi-Ruotsi käynnistynyt

Naisten koripallomaajoukkue, Naarassudet, kohtaa seuraavassa EM-karsintaottelussaan länsinaapuri Ruotsin. Ottelu pelataan Töölön Kisahallissa lauantaina 20.2. Ruotsalaisten kannattajaryhmä Moose Nation kaavailee tuovansa otteluun satoja ruotsalaiskannattajia. Ennakkolipunmyynti on käynnistynyt Ticketmasterissa (Lippupalvelu).

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

28.11.2013 12:45 Yhteistyökumppanit

Susijengi Joulupuu-keräyksen suojelijaksi, korisperhe laajasti hyvällä asialla

Suomalainen koripalloperhe tekee tänä jouluna hyvää monellakin rintamalla. Miesten maajoukkue eli Susijengi on lupautunut valtakunnallisen Joulupuu-keräyksen suojelijaksi, kun taas liigatasolla Catz Lappeenrantaa ja KTP-Basketia edustavat sisarukset Dionne ja Michael Poundsin ovat haastaneet miesten ja naisten pääsarjaseurat lahjakeräykseen vähävaraisille perheille.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

28.3.2013 09:47 EM-karsinnat

Lipunmyynti kesän maaotteluihin käynnistynyt!

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisön edessä ensi kesänä. Lipunmyynti Susijengin valmistaviin maaotteluihin Hartwall Areenalle sekä Naarassusien EM-karsintoihin on käynnistynyt.

8.6.2012 12:00 Video

Suomen korismaajoukkueen kannustusbiisin musiikkivideo julkaistu

Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

13.3.2012 06:57 Pohjoinen alue

EM-karsintojen ennakkolipunmyynti käynnistynyt

Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.

Näytä lisää vastaavia